Share
A- A A+

Article from:

Creation  Volume 22Issue 2 Cover

Creation 22(2):18–21
March 2000

Eroosio ja aika

Jos mantereemme olisivat vanhoja, niitä ei voisi olla enää olemassa.

, Luominen 3:16–19

9445-mtn-top

James Hutton, skotlantilainen lääkäri, josta tuli myöhemmin geologi, ehdotti vuonna 1785 maapallon olevan erittäin vanhan. Hänen kuuluisa väitteensä: ”ei ole jälkeäkään alusta, eikä loppua ole näkyvissä” tasoitti tietä Darwinin evoluutioteorialle.1 Nykyään suurin osa geologeista pitää Huttonin näkemyksiä itsestäänselvyyksinä. Evolutionistit hyväksyvät yleisesti mantereiden muodostuneen vähintään 2,5 miljardia vuotta sitten.2 Tietyille Australian osille julkaistut iät ovat suurempia kuin 3,0 miljardia vuotta. Muun mantereen sanotaan olevan suurelta osin 0,6-3,0 miljardin vuoden ikäistä (kuva 1).3 Samanlaista tarinaa on kerrottu muistakin mantereista – niiden peruskallioiden iät ovat miljardeissa vuosissa.

Tutustuessamme näihin käsityksiin tarkemmin näemme, että ne ovat täysin epäuskottavia. Huomaamme monien geologisten prosessien osoittavan, että mantereet eivät ole niin vanhoja kuin kehitysopin kannattajat sanovat.4 Eräs pitkiin ajanjaksoihin liittyvä ongelma on eroosio eli maanpinnan kuluminen. Mantereet eivät voi olla miljardien vuosien ikäisiä, koska muutoin ne olisivat kuluneet olemattomiin jo kauan sitten. Mantereista ei siis pitäisi olla enää mitään jäljellä.

Eroosion mittaaminen

Vesi liuottaa useita mineraaleja sekä irrottaa multaa ja kiveä maaperästä kuljettaen niitä mereen. Päivästä päivään, vuodesta toiseen, aivan kuin päättymätön tavarajunan vaunujono, maailman joet kuljettavat tonneittain hajonnutta kiveä mantereiden halki ja siirtävät sitä mereen. Tähän verrattuna tuulten, jäätiköiden ja rannikkoa hakkaavien meren aaltojen irrottama määrä on pieni. Vesi voi kuluttaa maanpintaa myös pudotessaan sateena maahan. Se kerääntyy vesistöalueisiin, jotka on helppo tunnistaa topografikartoista [maaston ominaisuuksia esittävä kartta]. Ottamalla näytteitä jokisuulta voimme mitata jokialueelta laskevan vesimäärän sekä sen kuljettaman sedimentin määrän. Mittauksessa on vaikea olla tarkka, koska osa sedimentistä vierii tai työntyy joenpohjaa pitkin. ”Pohjakulkeuma”, joksi sitä kutsutaan, ei ole helposti havaittavissa. Joskus laskelmiin otetaan mukaan mielivaltainen lisäys vastaamaan pohjakulkeumaa.

9445-eroding-australia-sm

Australian eri osille julkaistut iät. Suurimman osan mantereesta sanotaan olevan vanhempaa kuin 0,5 miljardia vuotta, kun taas osan uskotaan olevan yli 3,0 miljardin vuoden ikäistä. Monet geologit ovat yllättyneitä siitä, että eroosiota on tapahtunut kovin vähän ”koko tänä aikana”.

Toinen ongelma on se, miten harvinaisia katastrofaalisia tilanteita tulisi käsitellä. Niissä voi kulkeutua valtavia määriä sedimenttiä hyvin lyhyessä ajassa, mutta sitä on kuitenkin lähes mahdoton mitata. Pohjakulkeuma ja katastrofit kuljettavat enemmän sedimenttiä kuin mitä jokivesi suoranaisesti kuljettaa.

Sedimenttien tutkijat ovat tutkineet useita maailman jokia ja laskeneet, kuinka nopeasti maaperä on katoamassa. Mittaukset osoittavat, että 1000 vuodessa jotkut joet kovertavat vesistöalueidensa korkeutta yli 1000 millimetriä, kun taas toiset vain yhden millimetrin. Kaikkien maailman mantereiden keskimääräinen madaltuminen on noin 60 mm tuhannessa vuodessa, mikä vastaa suunnilleen 24 miljoonaa tonnia sedimenttiä vuosittain (taulukko 1).5 Kyse on siis valtavista määristä!

Katoavat mantereet

Yhden ihmisen elinajan mittakaavassa nämä eroosionopeudet ovat alhaisia. Mutta nämä nopeudet ovat tyrmistyttäviä niille, jotka sanovat mantereiden olevan miljardien vuosien ikäisiä. 150 kilometrin korkuinen mantere olisi kulunut eroosion vaikutuksesta olemattomiin 2,5 miljardissa vuodessa. Tämä uhmaa tervettä järkeä. Jos eroosio olisi jatkunut miljardien vuosien ajan, maapallolla ei olisi enää mantereita.

Useat geologit ovat korostaneet tätä ongelmaa. He ovat laskeneet, että keskimääräisellä eroosionopeudella Pohjois-Amerikan olisi pitänyt hävitä kymmenessä miljoonassa vuodessa.6 Tämä on naurettavan lyhyt aika mantereiden oletettuun 2,5 miljardin vuoden ikään verrattuna. Ja asiaa pahentaa vielä se, että monet joet kuluttavat maata vesistöalueiltaan keskimääräistä paljon nopeammin (taulukko 1). Keskimäärin 623 metrin korkuisten mantereiden olisi pitänyt hävitä jo kauan aikaa sitten hitaimmallakin madaltumisnopeudella (1 millimetri 1000 vuodessa).

Wikimedia commons/Thomas Schoch

9445-uluru

Australian Uluru: Todisteet viittaavat siihen, että se on luultua paljon nuorempi.

Nämä nopeudet jäytävät ajatusta miljardien vuosien ikäisistä mantereista ja murentavat käsitettä ikivanhoista vuorista. Yleensäkin vuoristoiset alueet jyrkkine rinteineen ja syvine laaksoineen kuluvat nopeimmin. On tavallista, että Papua-Uuden-Guinean, Meksikon ja Himalajan alppialueilla madaltumista tapahtuu eroosionopeudella 1000 millimetriä tuhannessa vuodessa.7 Erään nopeimmista alueellisista madaltumisista (19000 millimetriä 1000 vuodessa) on kirjattu tapahtuneen Papua-Uuden-Guinean tulivuorelle.8 Kiinan Keltainenjoki pystyisi tasoittamaan Mount Everestin korkuisen ylätasangon 10 miljoonassa vuodessa.9 Sellaiset vuorijonot, kuten kaledonidit läntisessä Euroopassa ja Appalakit Pohjois-Amerikan itäosassa, ovat vielä vaikeammin selitettävissä, koska ne eivät ole yhtä korkeita kuin Mount Everest, mutta kuitenkin niiden oletetaan olevan useiden satojen miljoonien vuosien ikäisiä. Jos eroosio olisi jatkunut näin kauan, näitä vuoria ei pitäisi olla enää olemassa.10

Eroosio on ongelma myös hyvin ikivanhoina pidetyistä tasaisista maanpinnoista puhuttaessa. Nämä pinnat ulottuvat laajoille alueille, mutta niissä on nähtävissä eroosion merkkejä vain vähän tai ei ollenkaan. Pinnoissa ei myöskään ole todisteita siitä, että niiden päällä olisi ollut mitään muita kerroksia. Esimerkkinä tästä on noin 140 kilometriä pitkä ja 60 kilometriä leveä Kengurusaari (eteläisessä Australiassa). Fossiilien ja radioaktiivisen iänmäärityksen perusteella sen pinnan sanotaan olevan vähintään 160 miljoonaa vuotta vanhaa. Ja kuitenkin se on suurimmalta osaltaan erittäin tasaista.11 Maa on käytännöllisesti katsoen pysynyt samanlaisena kuin se on ollut kohotessaankin – eroosio on tuskin koskenut sen pintaan. Miten se on voinut pysyä niin tasaisena niin kauan aikaa kulumatta 160 miljoonan vuoden sateista?

NASA/Goddard Space Flight Center

9445-satellite-world

Taulukko 1: Joidenkin maailman suurimpien jokien eroosionopeuksia. Keskimääräinen maanpinnan aleneminen vesistöalueilla (mm/1000 vuotta).17

Weiho 1350 (53)
Keltainenjoki 900 (35)
Ganges 560 (22)
Rein ja Rhône 340 (13)
San Juan (U.S.A.) 340 (13)
Irrawaddy 280 (11)
Tigris 260 (10)
Isère 240 (9.4)
Tiber 190 (7.5)
Indus 180 (7.1)
Jangtse 170 (6.7)
Po 120 (4.7)
Garonne ja Colorado 100 (3.9)
Amazon 71 (2.8)
Adige 65 (2.6)
Savannah 33 (1.3)
Potomac 15 (0.59)
Niili 13 (0.51)
Seine 7 (0.28)
Connecticut 1 (0.04)

Selittelyä

Miksi mantereita ja vuoria on yhä olemassa, jos ne kerran kuluvat niin nopeasti? Miksi niin monet vanhoiksi väitetyt pinnanmuodot eivät osoita merkkiäkään eroosiosta? Yksinkertainen vastaus tähän on se, etteivät ne ole niin vanhoja kuin niiden väitetään olevan vaan ne ovat ”nuoria”, kuten Raamattu sanoo. Kuitenkaan tämä ei ole evoluutiogeologien elämänkatsomuksen kannalta hyväksyttävä vaihtoehto, joten muita selityksiä etsitään – turhaan.

Vuorten on esimerkiksi ehdotettu olevan yhä olemassa sen vuoksi, että maan kohoaminen korvaa niitä jatkuvasti alapuolelta.12 Vuoret olisivat siis kuluneet ja korvautuneet monta kertaa 2,5 miljardissa vuodessa. Mutta vaikka kohoamista tapahtuukin vuoristoisilla alueilla, ei sellainen maanpinnan kohoamis-ja kulumisprosessi voisi jatkua pitkään ilman että se poistaisi kaikki sedimenttikerrostumat. Siten emme voisi odottaa löytävämme lainkaan vanhoja kerrostumia vuoristoisilta alueilta, jos ne kerran olisivat kuluneet ja korvautuneet useita kertoja. Mutta yllättäen vuoristoisilla alueilla on kaiken ikäisiä sedimenttejä, nuoresta vanhaan (kehitysopillisten iänmääritysmenetelmien mukaan). Ajatus jatkuvasta kohoamalla tapahtuvasta uusiutumisesta ei ratkaise ongelmaa.

Toinen ongelman ratkaisuksi ehdotettu ajatus on se, että nykyisin mitatut eroosionopeudet olisivat poikkeavan suuria.13 Tämän perustelun mukaan eroosiota tapahtui paljon vähemmän menneisyydessä – siis ennen kuin ihmiset puuttuivat peliin. Ihmisten toiminnan, kuten maan raivaamisen ja maanviljelyksen on sanottu olevan syynä siihen, miksi nykyisin mitataan niin suuria eroosionopeuksia. Kuitenkin tällaisen ihmistoiminnan osuudesta tehdyt mittaukset ovat paljastaneet, että eroosionopeudet ovat nousseet vain 2-2,5-kertaisesti.14 Jotta tämä selitys ratkaisisi ongelman, pitäisi kasvun olla useita satoja kertoja suurempi. Jälleen kerran selitys ei toimi.

On ehdotettu myös, että menneisyydessä ilmasto olisi ollut paljon kuivempi (vähemmän vettä tarkoittaisi vähemmän eroosiota).15 Kuitenkin todisteet ovat vastoin tällaista ajatusta. Ilmasto oli itse asiassa kosteampi, kuten voidaan päätellä rehevän kasvillisuuden runsaudesta fossiiliaineistossa.

Mantereet ovat nuoria

Skotlantilaisen lääkäri Huttonin 200 vuotta sitten ehdottama ”hidas ja asteittainen” tarina ei ole järkevä. Vanhan maapallon kannattajat väittävät, että mantereet ovat yli 2,5 miljardin vuoden ikäisiä, mutta kuitenkin heidän omien olettamuksiensa mukaan mantereiden olisi pitänyt kulua olemattomiin jo 10 miljoonassa vuodessa. Huomioi, että tämä 10 miljoonaa vuotta ei ole mantereiden arvioitu ikä.16 Pikemminkin se korostaa uniformitarianististen käsitysten [vain nykyisyyden geologisia tapahtumia käytetään menneisyyden tapahtumien tulkintaan] täydellistä romahtamista. Raamattuun uskovat geologit ajattelevat, että nykypäivien vuoret ja mantereet ovat muodostuneet Nooan päivien vedenpaisumuksen seurauksena. Kun mantereet kohosivat vedenpaisumuksen päätyttyä, vetäytyvien tulvavesien voimakas energia kaiversi maaperää. Sen jälkeen, 4 500 vuodessa, ei geologisesti puhuen ole tapahtunut paljoakaan.

Australian Uluru: Todisteet viittaavat siihen, että se on luultua paljon nuorempi.

Australian eri osille julkaistut iät. Suurimman osan mantereesta sanotaan olevan vanhempaa kuin 0,5 miljardia vuotta, kun taas osan uskotaan olevan yli 3,0 miljardin vuoden ikäistä. Monet geologit ovat yllättyneitä siitä, että eroosiota on tapahtunut kovin vähän ”koko tänä aikana”.

Vuoret ja vedenpaisumus

9445-eroding-mtn

Mantereiden ja vuorten kohoaminen sekä merten syvänteiden syveneminen vedenpaisumuksen päättymisen aikoihin auttavat selittämään sen, että väliaikaisesti koko maapallon peittänyt vesi (vettä oli tullut suurimmaksi osaksi maan alta – ”syvyyden lähteistä”) on nyt merissä. Tästä asiasta kertoo myös seuraava Raamatunkohta: ”Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata” (Ps. 104:9).

Jos maapallon pinta tasoitettaisiin täysin, vesi peittäisi maapallon 2,7 kilometrin korkeudelta. Tämä on silti paljon vähemmän kuin Mount Everestin (yli 8 km) ja muiden Himalajan vuorten korkeudet.

Vedenpaisumuksen vesien ei kuitenkaan tarvinnut olla näin syviä peittääkseen vedenpaisumusta edeltävän maailman ”kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla” (1. Moos. 7:19). Himalajan vuoristossa näemme selkeitä todisteita siitä, että se on työntynyt ylöspäin fossiileja sisältävien vedenpaisumuksen sedimenttien kerrostumisen jälkeen. Siten ennen vedenpaisumusta olleet ”korkeat vuoret” olivat erilaisia kuin nykyisin näkemämme. Luultavasti ne eivät olleet kovin paljon kahta kilometriä korkeampia. Lisäksi ne saattoivat kulua suuressa määrin vuoden kestäneen luonnonmullistuksen aikana.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Hutton, J., Theory of the Earth with Proof and Illustrations, discussed by Press, F. and Siever, R., In: Earth 4th ed., W.H. Freeman and Company, NY, USA, pp. 33, 37, 40, 1986. Takaisin.
  2. Roth, Ariel, Origins: Linking Science and Scripture, Review and Herald Publishing, Hagerstown, 1998. Kirjoituksessa lainataan useita mantereisen kuoren kasvuun ja säilymiseen liittyviä viitteitä. Takaisin.
  3. Parkinson, G., (ed.), Atlas of Australian Resources: Geology and Minerals, Auslig, Canberra, Australia, 1988. Takaisin.
  4. Morris, J., The Young Earth, Creation-Life Publishers, Colorado Springs, USA, 1994. Kirjassa kerrotaan useista geologisista prosesseista, jotka tukevat näkemystä nuoresta maapallosta. Takaisin.
  5. Viite 2, p. 264 vertailee monissa eri lähteissä esitettyjä eroosionopeuksia. Takaisin.
  6. Esimerkiksi viite 2, p. 271 lainaa mm. Dottia ja Battenia, Evolution of the Earth, McGraw-Hill, NY, USA, p. 155, 1988. Takaisin.
  7. Viite 2, p. 266. Takaisin.
  8. Ollier, C.D. and Brown, M.J.F., Erosion of a young volcano in New Guinea, Zeitschrift fur Geomorphologie 15:12-28, 1971, Rothin siteeraamana, Viite 2, p. 272.Takaisin.
  9. Sparks, B.W., Geographies for advanced study, In: Geomorphology 3rd ed., Beaver, S.H. (ed.), Longman Group, London and New York, p. 510, 1986, Rothin siteeraamana, Viite 2, p. 272. Takaisin.
  10. Viite 2, p. 264. Takaisin.
  11. Viite 2, p. 266. Takaisin.
  12. Esimerkiksi: Blatt, H., Middleton G. and Murray, R., Origin of Sedimentary Rocks, 2nd ed., Englewood Cliffs, Prentice Hall, p. 18, 1980, Rothin siteeraamana, Viite 2, p. 266. Takaisin.
  13. Viite 2, p. 266. Takaisin.
  14. Judson, S., Erosion of the land – or what’s happening to our continents? American Scientist 56:356-374, 1968. Takaisin.
  15. Viite 2, p. 266. Takaisin.
  16. Se on mantereiden iän yläraja: todellinen ikä voisi olla mikä tahansa tätä pienempi, esim. Raamatullinen noin 6 000 vuoden ikä. Takaisin.
  17. Mukailtu Rothilta, viite 2, p. 264. Takaisin.

“One little bit doesn’t make a difference.” It’s a good job CMI didn’t think like that. We had to start somewhere producing information, one word and one article at a time. Similarly, please don’t think your small donation doesn’t help. They can add together to bring a shower of blessings. Support this site

Copied to clipboard
9445
Product added to cart.
Click store to checkout.
In your shopping cart

Remove All Products in Cart
Go to store and Checkout
Go to store
Total price does not include shipping costs. Prices subject to change in accordance with your country’s store.