Explore
Also Available in:

Todisteita vedestä lähtöisin olevasta aurinkokunnasta


Luominen #5:8–11 (Luominen.fi)

Heinäkuussa 2005 NASA (Yhdysvaltain kansallinen ilmailu-ja avaruushallitus) suoritti huikean operaation törmäten tarkoituksellisesti avaruusluotaimella Temple 1-komeettaan. Operaation tarkoituksena oli saada tietoa niistä aineista, joista aurinkokuntamme, planeettamme ja elämän itsessään on väitetty ”kehittyneen”.

NASA / JPL / UMD-kuvamateriaali: Pat Rawlings 9496-water-imapct_sml

Operaation sensaatiohakuista, evolutionistista pohjavirettä lukuun ottamatta se oli menestys. Avaruusluotaimen iskeytyjäosan kuparikuula (370 kg) rikkoi komeetan pinnan ja aiheutti mahtavan purkaustuotepatsaan – törmäyksen seurauksena avaruuteen levinneen pirstalepilven. Maapallolla astronomit tekivät havaintoja törmäyksestä, mutta parhaat kuvat saatiin Deep Impactin emoalukselta, joka lensi komeetan ohi törmäyksen aikaan.

Törmäys havaittiin myös kiertoradalla olevalla Spitzer-avaruusteleskoopilla, jolla voidaan havaita valoa sellaisilla aallonpituuksilla, joita ihmiset eivät voi nähdä. Tämä mahdollisti sen, että astronomit saattoivat analysoida törmäyksessä ympäriinsä levinneestä pölystä ja levinneistä pirstaleista heijastuvan valon, ja siten yrittää määrittää komeetan kemiallisen ja geologisen koostumuksen.

9496-spectra

Kuva 1. Idealisoitu galaksin spektri, jossa nähdään valoa absorboivien vetyatomien aiheuttamat tyypilliset ”absorptioviivat” (tummat viivat sateenkaaren väreissä olevassa taustassa). Mitä kauempana galaksi on sitä enemmän viivat siirtyvät spektrin punaista aluetta kohti (asteikko on logaritminen).

Vaikka Deep Impact-kokeen tieteellisestä materiaalista riittää astronomeille tutkittavaa vuosien ajaksi, ovat jo selvinneet asiat tuottaneet yllätyksiä.

Kokeellinen tiede on osoittanut, että erilaiset kemialliset alkuaineet ja yhdisteet emittoivat (lähettävät) ja absorboivat (imevät) valoa sähkömagneettisen spektrin tietyissä kohdissa.1 Astronomit käyttävät spektroskopiana tunnettua menetelmää analysoidessaan tähdistä ja avaruuden kaasupilvistä tulevaa valoa. Menetelmällä he etsivät ikään kuin tiettyjä kemiallisen koostumuksen paljastavia tarkkaan määritettyjä allekirjoituksia. Nämä kemialliset allekirjoitukset nähdään tutkittavan kohteen spektrissä tummina (absorptioviivat) tai kirkkaina viivoina (emissioviivat).

Kun avaruusluotain törmäsi Temple 1-komeettaan, tiedemiehet käyttivät Spitzer-avaruusteleskooppia törmäyksessä muodostuneen purkautumistuotepilven kemiallisen koostumuksen tallentamiseen.

Jotain tavallisuudesta poikkeavaa

Tätä kirjoitusta tehtäessä tiedemiehet olivat löytäneet useiden komeetan sisäosien yhdisteiden allekirjoitukset. Näitä olivat piidioksidi (hiekan tärkeä ainesosa) ja etaani (kaasu, jota käytetään polttoaineena ja jäähdytysaineena). Näiden lisäksi löydettiin kaksi muuta kemiallista allekirjoitusta, jotka osoittivat sellaisten kemiallisten yhdisteiden olemassaolon, joita tiedemiehet eivät olisi voineet hurjimmissa unelmissaankaan ennustaa. Kyseessä olevat yhdisteet olivat karbonaatteja (joita löytyy merieliöiden kuoresta ja kalkkikivestä) sekä savea.2

NASA/JPL-Caltech/UMD

9496-water-tempel_sml

NASA/JPL/Space Science Institute

9496-water-enceladus_sml

NASA/JPL/Space Science Institute

9496-water-PIA07758_sml 9496-water-spectral_sml

Saturnukseen suunnattu Cassini-Huygens-lento tuotti nämä kiehtovat kuvat Saturnuksen lähimmästä kuusta, Enceladuksesta. Kaksi alempaa kuvaa (spektrianalyysi oikealla) osoittavat vettä sisältävän geysirin purkauksen yltävän satojen kilometrien etäisyyteen avaruuteen. Nämä ja muut löydöt osoittavat avaruudessa olevan runsaasti vettä.

Näihin kahteen yhdisteeseen liittyy suuri ongelma, sillä karbonaatteja ja savea muodostuu vain nestemäisessä vedessä, ei aurinkokunnan jääkylmissä ulommissa osissa, missä Temple 1-komeetan uskotaan saaneen alkunsa.

Lisäksi kiteiset silikaatit, joita on löydetty karbonaattien ja saven yhteydestä, aiheuttavat taas oman ongelmansa.3 Astronomit ovat jo pitkään uskoneet, että komeetoissa on runsaasti silikaatteja. Kuitenkin silikaatit, joita löytyi Temple 1-komeetan koostumuksesta, olivat kiteisiä, ja niiden muodostumiseen tarvitaan yli 700 °C lämpötiloja. Aurinkokunnassamme tällaisia lämpötiloja on vain hyvin lähellä aurinkoa.

Temple 1 kaltaisten lyhytjaksoisten komeettojen on ajateltu muodostuneen selvästi kaasuplaneetta Neptunuksen kiertorataa kauempana, missä lämpötilat ovat jatkuvasti lähellä absoluuttista nollapistettä (-273 ºC), ei lähellä aurinkoa, missä lämpötilat nousevat huimasti. Se, että samassa komeetassa on samaan aikaan vedessä muodostuneita yhdisteitä, kiteisiä silikaatteja ja etaanikaasua on erittäin vaikea kysymys evolutionistisille tiedemiehille. Tämän komeetan muodostuminen näyttää mahdottomalta, koska näiden aineiden syntyyn tarvitaan niin erilaiset olosuhteet. Nestemäisen veden läsnäolo edellyttää useita hyvin tarkoin määrättyjä olosuhteita, joita ovat esimerkiksi hyvin kapeat lämpötila-ja painevälit, jollaisia ei löydy planeettojen välisestä avaruudesta.

Kristityille tällaiset Temple 1:stä löydetyt vettä edellyttävät kemialliset yhdisteet eivät ole laisinkaan odottamattomia. Itse asiassa maailmankaikkeudesta löytyy runsaasti vettä eri muodoissa.4 Odottaisimmekin asioiden olevan näin, jos etsisimme vastausta Raamatun kuvaamasta luomisesta ennemmin kuin ateistisista olettamuksista, jotka jättävät Raamatun pois laskuista.

Sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa meitä muistutetaan siitä, että vesi oli tärkeässä osassa aurinkokuntamme muodostamisessa, ja varsin mahdollisesti näin oli myös koko maailmankaikkeuden kohdalla.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun jakeet 2–7 kertovat maapallon (ja mahdollisesti vastaavalla tavalla myös maailmankaikkeuden5) vedestä muodostamisesta (johon 1. Moos. 1:2 viittaa ”syvyytenä”). Vaikka tätä ei olekaan sanottu tekstissä suoraan, ja tämä on siten oletus, on kuitenkin mahdollista, että Jumala käytti samoja prosesseja luodessaan aurinkokuntamme muut planeetat sekä planeetat, joita on mahdollisesti planeettakunnissa muualla galaksissamme sekä maailmankaikkeudessa.

Lisäksi Uudessa Testamentissa Apostoli Pietari käyttää profeetallisessa mielessä sitä historiallista tosiasiaa, että aurinkokunta on rakennettu veden kautta (2. Piet. 3:5–7). Itse asiassa hän nuhtelee niitä, jotka tieten tahtoen vastustavat evankeliumia ja Raamatun historiallisia tapahtumia.

NASA / JPL - Caltech 9496-water-impact-comet_sml

Ensimmäisen Mooseksen kirjan ja Pietarin kuvaama tapahtumasarja luomisesta sopii niihin todisteisiin, joita löydämme maailmankaikkeudesta ja antaa myös tapahtumista kuvan, joka on päinvastainen alkuräjähdysmallin alkuperää koskevan kuvauksen kanssa. Alkuräjähdysmallin mukaan maailmankaikkeus ei suinkaan alkanut nestemäisestä vedestä. Mallin mukaan se sai alkunsa hyvin nopeasti räjähdyksen seurauksena. Erittäin korkeat lämpötilat ovat keskeisessä osassa näissä naturalistisissa planeettojen muodostumista koskevissa malleissa.

Tiedemiehet jatkavat ihmettelyään maailmankaikkeuttamme koskevien poikkeavien ja paradoksaalisten löytöjen äärellä. Näihin eivät sisälly ainoastaan veden muodostamat yhdisteet komeetan ytimessä, vaan myös jääpilvet kaukaisten tähtien ympärillä sekä monimutkaisten galaktisten rakenteiden olemassaolo kaukaisessa maailmankaikkeudessa.6,7

Kristityt voivat olla levollisen varmoja siitä, että tällaiset todisteet tukevat historiankuvausta, jonka Jumala on antanut meille Pyhässä Sanassaan. Mutta tällaiset erikoispiirteet ovat suuria ongelmia niille, jotka kieltävät Luojan olemassaolon tai Hänen Sanansa historiallisen paikkansapitävyyden.

NASA

9496-water-uranus_sml

NASA

9496-water-neptune_sml

Uranus (alla) ja Neptunus (yllä) ovat planeettoja, jotka tunnetaan ”kaasujättiläisinä”. Kreationistien näitä planeettoja koskevat ennusteet ovat osoittautuneet evolutionistien ennusteita tarkemmiksi.

Vesi-alkuperämallin onnistuneet ennusteet

Fyysikko Dr Russell Humphreys ehdotti, että Jumala loi maapallon ja muut taivaankappaleet vedestä. Sen jälkeen, mallin mukaan, Hän muutti paljon vettä muiksi aineiksi. Tekemällä todennäköiset oletukset alkuperäisestä magnetismista ja Raamatullisesta luomisen ajankohdasta Humphreys laski myös muiden planeettojen (ja auringon) magneettikentät. Hänen mallinsa ennusti havaitsemiemme magneettikenttien vahvuudet ja selitti ne erikoispiirteet, jotka ovat evoluution kannattajille arvoituksellisia.1 Näihin sisältyvät kuun voimakas magneettikenttä menneisyydessä ja Merkuriuksen voimakas magneettikenttä, vaikka molemmat pyörivät hyvin hitaasti.2

Vuonna 1984 Dr Humphreys ennusti, että Uranuksen ja Neptunuksen magneettikenttien vahvuudet olisivat noin 100 000 kertaa suuremmat kuin evolutionistiset ennusteet, jotka perustuivat heidän ”dynamoteoriaansa”. Nämä kaksi kilpailevaa mallia testattiin, kun Voyager 2-luotain lensi näiden planeettojen ohitse vuosina 1986 ja 1989. Uranuksen ja Neptunuksen magneettikentät olivat juuri sellaisia kuin Humphreys oli ennustanutkin3 Tästäkin huolimatta monet antikreationistit kutsuvat luomista ”epätieteelliseksi”, koska kuvitellaan, ettei sen pohjalta voi tehdä ennusteita!

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Yhteenveto ja viittaukset Dr Humphreys’n artikkeleista: Sarfati, J., The earth’s magnetic field: evidence that the earth is young, Creation 20(2):15–17, 1998; creation.com/magfield.
  2. Hood, L.L., The enigma of lunar magnetism, Eos 62(16):161–163.
  3. Dr Humphreys oli ennustanut havaitut magneettikenttien vahvuuksien suuruusluokat 1024 J/T – katso Humphreys, R., Good news from Neptune: the Voyager 2 measurements, Creation Research Society Quarterly 27(1):15–17, 1990.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Kreationisti Sir Isaac Newton oli ensimmäinen, joka sai selville (v. 1672), että valkoisen valon säde voitaisiin jakaa sateenkaaren väreihin suuntaamalla se prisman läpi. Vuonna 1861 saksalaiset tiedemiehet Kirchhoff ja Bunsen löysivät valosta emissio-ja absorptioviivoja. Niiden aallonpituudet riippuivat valoa emittoivan tai absorboivan kohteen kemiallisesta koostumuksesta. Näin spektroskopiasta tuli erittäin tärkeä väline kemialliseen analyysiin.Katso myös: Williams, A. and Hartnett, J., Dismantling the big bang, Master Books, Arkansas, USA, pp. 38–49, 2005. Takaisin tekstiin.
  2. Calvin, W., NASA’s Spitzer and deep impact build recipe for comet soup, deepimpact.jpl.nasa.gov/press/050907jpl.html, 7 Sep 2005. Takaisin tekstiin.
  3. Chang, K., Composition of a comet poses a puzzle for scientists, New York Times, www.nytimes.com/2005/09/07/science/07comet.html?ex=1131253200&en=8d783ee4bedaaba6&ei=5070, 7 Sep 2005. Takaisin tekstiin.
  4. Cosmic water traced by Europe’s space telescope ISO, www.esa.int/esaCP/Pr_14_1996_i_EN.html, 8 Nov 2005. Takaisin tekstiin.
  5. Dr Russell Humphreys on esittänyt mahdollisen tapahtumasarjan maailmankaikkeuden vedestä luomiselle englanninkielisessä kirjassaan: Starlight and time: Solving the puzzle of distant starlight in a young universe. Takaisin tekstiin.
  6. Rigg, A., Galaxy games, Creation 27(1):18–21, 2004; https://creation.com/galaxy-games. Takaisin tekstiin.
  7. Rigg, A., Young galaxies too old for the big bang, Creation 26(3):15, 2004; creation.com/galaxies. Takaisin tekstiin.