First published: Creation 28(2):21–23 March 2006 Browse this issue Subscribe to Creation magazine

Ensimmäinen Mooseksen kirja: Raamatun kirjoittajat uskoivat siihen todellisena historiana

”Tärkein asia on se, että Jumala loi, eikö olekin?”

Jonathan Sarfati

Suomentanut: Erkki Jokisalo
Avustajina: mm. Sari Jokisalo
Alkuperäisjulkaisu: Creation 28(2):21-23, March 2006

Onko kukaan sanonut sinulle: ”Sinä et ymmärrä, mikä tässä asiassa on tärkeintä! Ensimmäisen Mooseksen kirjan tehtävänä on opettaa, että Jumala on meidän Luojamme. Meidän ei pitäisi kiinnittää yksityiskohtiin liikaa huomiota. Ensimmäinen Mooseksen kirja opettaa teologisen totuuden kysymyksiin ’Kuka?’ ja ’Miksi?’, ei ’Kuinka?’ ja ’Milloin?’” Tähän saatetaan vielä lisätä, että Raamattu on kirja uskosta ja moraalista, ei historiasta.

Vastaus tällaisiin väitteisiin on ilmeinen: Miksi meidän pitäisi luottaa Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan silloin, kun siinä sanotaan, että Jumala loi, jos emme voi luottaa yksityiskohtiin? Jeesus sanoi Nikodeemukselle: ”Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?” (Joh. 3:12). Jos Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan ei voi luottaa maallisissa asioissa, kuten maapallon iässä, luomistapahtumien järjestyksessä ja maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa, niin miksi sen kuvaamat taivaalliset asiat, kuten kuka Luojamme on, olisivat luotettavia?

Tällaiset arvostelijat eivät välitä kuitenkaan paljon tärkeämmästä asiasta - Ensimmäinen Mooseksen kirja on kirjoitettu kuvauksena todellisesta historiasta. Tämän takia muualla Raamatussa Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumia, ihmisiä ja aikajärjestyksiä käsitellään todellisena historiana, ei vertauksina, runoina tai symbolisena esitystapana.

Mitä muualla Raamatussa sanotaan?

Aadamin ja Eevan ainutlaatuinen luominen ja sen ajankohta olivat tärkeitä Jeesukselle

Avioliitosta opettaessaan Jeesus sanoi:

”Mutta luomakunnan alusta Jumala ’on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha” (Mark. 10:6–8).

Tässä Jeesus lainaa Ensimmäistä Mooseksen kirjaa (1:27; 2:24) puhuessaan ensimmäisestä miehestä ja ensimmäisestä naisesta, joista tuli ensimmäinen aviopari. Tämä on yhden miehen ja yhden naisen välisen avioliiton perusta nykyäänkin. Ei miehen ja miehen, tai naisen ja naisen, eikä useamman kuin kahden ihmisen. Evoluutio puolestaan opettaa, että ihmiset kehittyivät jostain apinankaltaisten eläinten populaatiosta.

Tärkein asia on se, että Jumala loi, eikö olekin?

Jeesuksen viittaamassa tekstissä kaksi tuli yhdeksi lihaksi, koska Eeva otettiin Aadamin lihasta, ja koska Aadamilla ei ollut vanhempia, miehen kuuluu ”luopua” vanhemmistansa. Lisäksi Jeesus sanoi, että Aadam ja Eeva olivat olemassa jo ”luomakunnan alusta”, eivät vasta miljardeja vuosia sen jälkeen.

Liian harvat kristityt puolustavat Jeesuksen opetuksen tavoin avioliiton perustaa - äskettäin tapahtunutta Aadamin ja Eevan luomista. Sitten he ihmettelevät, miksi synnillisiä tekoja, kuten aviorikoksia, haureutta ja homoseksuaalista käyttäytymistä harjoitetaan yhä enenevässä määrin - jopa seurakunnissa.

Luomisviikon pituus on tärkeä Jumalalle

Jumala kirjoitti kymmenen käskyä omalla sormellaan. Neljäs käsky kuuluu:

”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti...” (2. Moos 20).

Syy käskyn antamiseen on mainittu seuraavassa jakeessa:

”Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi...”

Ajanjakson pituus on selvästi tärkeä, muutenhan tämä käsky olisi mieletön. Jos luomispäivät olivat todellakin pitkiä ajanjaksoja, pitäisi työviikon päivien olla loogisesti ajatellen yhtä pitkiä. Mutta kuusi miljardia vuotta töitä ja miljardi vuotta lepoa ei taida olla aivan sama asia…

Kuoleman tulo maailmaan, Aadamin synnin seurauksena, oli tärkeää Paavalin evankeliumin julistamisessa

Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 15. luvussa Paavali selittää opettamaansa evankeliumia, ja sitä, kuinka keskeinen asia Jeesuksen ylösnousemus on. Hän selittää, miksi Jeesus tuli maailmaan kuollakseen:

”Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa … Niin on myös kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu’; Viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki” (1. Kor. 15:21–22,45).

Paavali selittää, että evankeliumi (= ”hyvät uutiset”) on tarpeellinen huonojen uutisten tähden - esi-isämme Aadam teki syntiä, ja sen seurauksena kuolema tuli kaikkien ihmisten osaksi (Room. 5:12–19). Niinpä Viimeinen Aadam, Jeesus, ratkaisi tilanteen elämällä synnittömän elämän, kuolemalla meidän syntiemme edestä ja nousemalla kuolleista. Jeesus nousi fyysisesti kuolleista (Hän oli lihaa ja luuta: Luuk. 24:39). Niinpä Aadamin kautta tulleessa kuolemassa täytyi myös olla fyysinen osatekijä. Hänen täytyi tulla maaksi jälleen - mistä hänet oli tehtykin (1. Moos. 3:19).

Kaikki kompromisseihin perustuvat näkökulmat tuhoavat evankeliumin, koska ne sijoittavat kuoleman Aadamin syntiä edeltävälle ajalle.

Jeesuksen esi-isät olivat tärkeitä Luukkaalle

Luukkaan evankeliumin luvussa kolme Luukas seuraa Jeesuksen sukua Mariasta Aadamiin asti. Sukuluettelossa ei ole pienintäkään merkkiä siitä, että jossakin kohtaa historialliset henkilöt päättyisivät ja alkaisi luettelo myyttihahmoista. Kaikkia siis pidetään yhtälailla historiallisina henkilöinä - kukaan ei ole myyttihahmo. Näin on myös Aadamin kohdalla, joka syntyi Jumalan suoran luomisteon kautta - hän ei kehittynyt monien apinankaltaisten esi-isien kautta tai jostakin ”kuralammikosta” (Luuk. 3:38).

Tämä on tärkeää Paavalin opetuksissa, kuten edellä havaitsimme. Se on myös ratkaisevan tärkeää sovitukselle. Profeetta Jesaja puhui tulevasta Messiaasta kirjaimellisesti ”Sukulunastajana”, siis sellaisena, joka on verisukulainen niille, jotka hän lunastaa (Jes. 59:20 käyttää samaa heprean sanaa [gôēl], jota on käytetty kuvaamaan Booasta suhteessa Ruutiin). Hebrealaiskirje selittää, miten Jeesus tuli ihmiseksi pelastaakseen ihmiskunnan, ei enkeleitä (Hebr. 2:11–18). Vain Aadamin jälkeläiset voivat siis pelastua, koska vain he voivat olla Viimeisen Aadamin verisukulaisia.

Jos joku ajattelee, ettei Ensimmäisen Mooseksen kirjan historialla ole väliä, niin kysy häneltä, kuinka Australian alkuasukkaille tulisi saarnata? Jos alkuasukkaat olisivat todella olleet Australiassa 40 000 vuotta (radiohiili-”iänmäärityksen” mukaan, jonka vanhaan maapalloon uskovat hyväksyvät), miten he voisivat olla Aadamin jälkeläisiä? Miten he voisivat olla Kristuksen verisukulaisia ja miten he voisivat pelastua? Eräskin Raamatun arvovallasta tinkinyt pappi (Darwinin aikalainen) väitti, että nämä alkuasukkaat eivät olleet tarpeeksi kehittyneitä, jotta heille olisi voitu julistaa evankeliumia!¹

Kain ja Aabel todellisina ihmisinä olivat tärkeitä Johannekselle

”… eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat” (1. Joh. 3:12).

Opettaessaan seurakuntaa hyvästä ja pahasta Johannes uskoi Kainin murhanneen Aabelin, ja että tämä tapahtuma kuului todelliseen historiaan. Tätä hän käytti esimerkkinä todellisesta pahasta.

Myös Jeesus uskoi, että Aabel oli ensimmäinen ihminen, jonka veri vuodatettiin. Hän opetti, että Aabelin veri tulisi sen epäuskoisen sukupolven päälle yhtä varmasti kuin muidenkin Raamatussa kuvattujen marttyyrikuoleman kärsineiden profeettojen veri (Matt. 23:35).

Hebrealaiskirjeen 11. luku luettelee uskonsankareina Aabelin, Eenokin ja Nooan ilman pienintäkään viittausta siihen, että he olisivat olleet vähemmän todellisia kuin muut luetellut henkilöt.

Luomisjärjestys oli tärkeä Paavalille

Paavali opetti paljon miesten ja naisten rooleista seurakunnassa. Paavali perusteli asian viittaamalla Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrottuihin todellisiin historiallisiin tapahtumiin. Hän kirjoitti:

”Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten” (1. Kor. 11:8–9).

Näin Paavali hyväksyi Ensimmäisen Mooseksen kirjan historiallisuuden. Jumala loi ensin Aadamin, joka nimesi kaikki Jumalan luomat maalla asuvat selkärankaiset eläinlajit. Sitten Jumala teki Eevan Aadamin kylkiluusta - Eeva ei ollut mikään kehittynyt apinaihminen! Myöhemmin Paavali huomauttaa:

”Herrassa ei kuitenkaan ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa. Sillä samoin kuin vaimo on alkuisin miehestä, samoin myös mies on vaimon kautta [engl. ’born of woman’; syntynyt naisesta]; mutta kaikki on Jumalasta” (1. Kor. 11:11–12). Tässäkin Paavali opettaa Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumia. Aadam nimesi vaimonsa Eevaksi, sillä hänestä tulisi ”kaiken elävän äiti” (1. Moos. 3:20).

Paavali toistaa tämän vieläkin suoremmin, kun hän antoi ohjeita oppilaalleen Timoteukselle: ”Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva” (1. Tim. 2:13). Seuraavassa jakeessa Paavali opettaa, että Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmas luku on myös todellista historiaa: ”...eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.”

Nooa, vedenpaisumus ja arkki olivat tärkeitä Jeesukselle ja Pietarille

Jeesus opetti tulevan tuomionsa todellisuutta vertaamalla sitä Nooan päiviin:

”Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki” (Luuk. 17:26–27).

Tässä Jeesus puhuu Nooasta todellisena henkilönä, arkista todellisena laivana ja vedenpaisumuksesta todellisena tapahtumana, joka tuhosi kaikki arkin ulkopuolella olleet ihmiset.

Myös Pietari varoitti tulevasta tuomiosta vertaamalla sitä vedenpaisumukseen. Hän sanoi jopa niin, että eräs ”pilkkaajien” piirre oli tahallinen piittaamattomuus kahdesta asiasta: todellisesta maailman luomisesta veden kautta ja sen tuhoamisesta vedellä (2. Piet. 3:3–7).

Jos kiellämme vedenpaisumuksen olleen todellinen tapahtuma, silloin loogisesti myös tuleva tuomio täytyisi kieltää. Ja jos vedenpaisumus olisi ollut vain paikallinen tulva Mesopotamiassa, silloin ihmiset olisivat voineet paeta sitä. Loogisesti ajatellen syntiset voisivat paeta myös tulevaa Ihmisen Pojan vihaa vain pysyttelemällä poissa Irakista.

Yhteenveto

Tässä oli vain muutamia esimerkkejä siitä, miten muut Raamatun kirjoittajat pitävät Ensimmäistä Mooseksen kirjaa historiallisesti luotettavana. Innoitetuille kirjoittajille ihmiset, tapahtumat ja ajanjaksot olivat todellisia, eivätkä todellakaan vain kaunokirjallisia tai teologisia keksintöjä. Juuri tämä historiallinen todellisuus on perustana uskon ja moraalin keskeisille opetuksille.

Lähdeluettelo

1. Grigg, R., Darwin’s quisling, Creation 22(1):50–51, 1999.