Mikä sopii sinulle, ei sovi minulle

Kirjoittaja Don Batten
Kääntänyt: Alex Sintonen, Oikoluku: Ari Norolampi, Viimeistely: Ari Takku

Miksi moraalikäsitykset ovat löystymässä? Se johtuu paljolti näkemyksestä, jonka mukaan "Se mikä on totta sinulle, ei välttämättä ole totta minulle – minä voin päättää oman totuuteni." Tämä on postmodernismin ydinolemus. Postmodernisti väittää, että kaikki tieto on kulttuurillisesti pääteltävissä ja se ei näin ollen ole objektiivista.¹

Postmodernismin tunnistaa avainsanoista kuten "metanarratiivi" ja "diskurssi". Yliopistojen monet humanistiset tiedekunnat (taide, sosiologia, kasvatus, koulutus, jne.) ajavat tätä näkökantaa. Se on hyvin muodinmukaista.

Postmodernistit kieltävät objektiivisen totuuden olemassaolon. Jos sellaista asiaa kuin totuus ei ole olemassa, niin miten he tietävät, että heidän väitteensä, ”totuutta ei ole olemassa”, on totta? Niinpä postmodernismi kumoaa itse itsensä: absoluuttinen totuus on se, että absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan. Sen absoluuttinen etiikka on se, että kaikki etiikka on suhteellista. Ja sen objektiivinen maailmankatsomus on se, että kaikki maailmankuvat ovat subjektiivisia. Tämä on ajatukset tukahduttava ja sielun tuhoava subjektiivisuuden upottava suo.

Postmodernismissa maan vetovoima ei esiinny objektiivisena todellisuutena. Niinpä joku, jolla olisi toisenlainen, maan vetovoimaa sisältämätön ”metanarratiivi” (maailmankuva) , voisi kävellä jyrkänteen reunalta itseään tappamatta. On kuitenkin aivan sama mihin henkilö uskoo, siinä käy huonosti. Myös se tosiasia, että henkilö voi ylipäätään kävellä leijumatta avaruuteen on vetovoiman aikaansaannosta! Kaikki uskomukset eivät siis ole samanlaisia.

Mitä jos Wrightin veljekset olisivat olleet postmodernisteja? Olisivatko he alkaneet tutkimaan lentämisen periaatteita? Tuskin! Entä jos insinööri siltaa suunnitellessaan päättäisi, että vetovoima on vain läntisen maailman konsepti ja hän päättyisikin hinduistiseen näkemykseen, jossa elämä on illuusio ja näin ollen (loogisesti ajatellen) sitä olisi myös vetovoimakin sekä siltaa kuvaavat yhtälöt? Ajaisitko sellaisen sillan yli?

Jotkut kristityt lohduttautuvat postmodernismin yrityksellä tehdä turhaksi tieteellinen maailmankuva, jonka he näkevät olevan vastoin uskoa Jumalaan. He ovat kuitenkin ymmärtämättömiä tämän suhteen. Todellisessa kokeellisessa tieteessä ei ole mitään mikä olisi ristiriidassa raamatullisen uskon kanssa, niinkuin monet tutkijat ovat todistaneet Creation-lehdessä.

Ristiriidat tulevat historiallisesta tieteestä, missä ihmiset kuvittelevat mitä tapahtui menneisyydessä, jossa he eivät olleet paikalla näkemässä. Sen sijaan silminäkijöiden todistukset (niin Raamatussa kuin muuallakin) ovat ristiriidassa modernin, Raamatun vastaisen, historiallisen näkemyksen kanssa, niinkuin Ussherin huolellinen tutkimus osoittaa.

Jotkut ovat jopa yrittäneet muotoilla evankeliumin uudelleen postmoderneilla termeillä vaikuttaakseen niihin, jotka ovat postmodernisteja. Tämä on kuitenkin on huonosti suunniteltua. Jeesus sanoi: ”Minä ole tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh 14:6). Logiikka on selvä: Jeesus joko on ainoa tie, niinkuin hän sanoo; tai hän on väärässä, jolloin hän ei ole Jumalan Poika ja me voimme unohtaa hänet. Postmodernistit kuitenkin sanovat, että ”tuohan on vain länsimaista logiikkaa, joka on läntisen kulttuurin tuote”. Kuitenkin näin sanoessaan he käyttävät samaa länsimaista logiikkaa väittääkseen, että länsimainen logiikka ei ole totta! Postmodernismi kieltää kristillisen totuuden olemassaolon perusmääritelmän, joten kristittyjen pitäisi vastustaa postmodernismia mitä voimakkaammin.

Niinkuin Tom McLeish, polymeerifysiikan professori Leedsin Yliopistosta (Iso-Britannia) sanoo: ”Rakkaat ystävämme humanistisissa tieteissä ovat hirveän hämmentyneitä siitä onko maailma olemassa, olemmeko mekään olemassa ja tarkoittavatko sanat mitään. Kunhan he ovat selvittäneet onko kissoja ja koiria olemassa vai ei, vai ovatko ne vain lukijan – tai kirjoittajan – mielikuvituksen tuotetta, heillä tulee olemaan ongelmia kun he puhuvat Jumalasta.”²

Muistan kerran puhuneeni kahden opiskelijan kanssa Melbournen yliopistossa. Ensimmäinen oli modernismin (kehitysopin) vallassa ja toinen oli postmodernisti. Minulla oli hedelmällinen keskustelu ensimmäisen oppilaan kanssa, koska me molemmat uskoimme objektiiviseen totuuteen – siihen, että oikeasti seisoimme siinä ajassa ja paikassa keskustellen todellisista asioista.

Postmodernisti ei ollut varma olimmeko me todellisesti siinä vai emme – mehän saatoimme olla jonkinlaisessa kyberneettisessä unessa (niinkuin The Matrix -elokuvassa). Nipistin häntä. Hän kysyi: ”Miksi teit noin?” Vastasin: ”Tein mitä? Ehkä sinä vain uneksit.” Jos objektiivista todellisuutta ei ole, miten hän sitten tunsi sen, että nipistin häntä? Tämä osoittaa, että postmodernistit eivät voi elää johdonmukaisesti uskomustensa mukaan.

Koska postmodernismin mukaan objektiivista totuutta ei ole olemassa, se kieltää sen, että Jumala on puhunut. Tässä ei ole mitään ”modernia”. Eikö Saatana saanut Eevan epäilemään Jumalan Aadamille kertoman sanoman todenmukaisuutta (1. Moos. 3:1)? Ja eikö Pilatus Jeesusta kuulustellessaan kysynyt: ”Mikä on totuus?" (Joh 18:38)?

Postmodernismi on sopiva lopputulema siitä hyödyttömästä ajattelusta, joka on tuloksena kun ihminen tarkoituksellisesti hylkää Jumalan tuntemisen (Room 1:18ff.) Lisäksi tämä opetus toimii monilla rokotteena evankeliumia vastaan ja johtaa heidät kadotuksen tielle.

Creation-lehti juhlii 25-vuotista historiaansa [vuonna 2003 jolloin artikkeli alunperin oli kirjoitettu] ja pyrkii johtamaan ihmisiä takaisin Jumalan tuntemiseen vahvistamalla Hänen erehtymäton Sanansa absoluuttisen totuuden, alkaen Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.