Explore
Also Available in:

Oppikirjatyranniaa

Kuinka tiedettä tukahdutetaan ‘arvovallalla’

Kirjoittaja
Luominen #13: s.40

482-textbook

Vaikka sekä monet tiedemiehet että suuri yleisö pitävät naturalistista evoluutiota nykyään ‘tosiasiana’, suurin osa heistä ei kuitenkaan ole huolellisesti pohtinut vaihtoehtoista näkemystä. Nekään biologit, joiden lopputyö pääaineessa on liittynyt johonkin evoluution osaalueeseen, eivät useimmiten ole tietoisia mistään naturalismin1 vastaisesta todistusaineistosta, itse hiukkasista henkilöksi -evoluutiosta puhumattakaan.

Useimmat ihmiset tietävät vain, että tiedemiehet puhuvat tavallisesti evoluutiosta totuutena ja että monet papitkin hyväksyvät sen. Jos evolutionisteilla on niin vankat todisteet, heidän ei luonnollisestikaan pitäisi pelätä asioiden avointa tarkastelua. Itse asiassa monet evolutionistit omaksuvat sen asenteen, ettei heidän teoriastaan enää tarvitse keskustella ja että vain tietämättömät ihmiset yrittävät kyseenalaistaa sitä. Toisinajattelijoita kohdellaan usein ylimielisesti ja pilkaten ja heidän älykkyytensä asetetaan kyseenalaiseksi.

Tämän yleisen reagointitavan pitäisi herättää kysymys, kuinka itsevarmoja evolutionistit ovat asemastaan. Jos asia on varmalla tutkimusperäisellä pohjalla, sitä ei tarvitse suojata kritiikkiä torjuvalla muurilla eikä puolustaa mustamaalaamalla sen arvostelijoita. Silti—teorian vakavista ongelmista huolimatta—rohkeita evoluutioajattelua tukevia julkilausumia tulee akateemisesta maailmasta tasaisena virtana radio- ja televisiokanavilta, lehtien sivuilta sekä kouluissa ja korkeakouluopetuksessa.

Todennäköisesti pelkkä naturalistista evoluutiota tukevan tekstin määrä on saanut monet hyväksymään teorian.2 Kuten usein sanotaan, kun jotakin asiaa toistetaan riittävän monta kertaa, alkavat ihmiset uskomaan sitä todistusaineistosta riippumatta. Joukkotiedotusvälineet antavat olettaa aivan kuin molekyylistä minuksi -evoluutio olisi tosiasia, oikeaksi osoitettu ilman epäilyksen häivääkään, vaikka asia ei suinkaan ole niin. Lisäksi on hyvin harvinaista, että toisinajattelijoiden näkemysten esittäminen sallitaan.

Tämänkaltainen auktoriteettiuskon hyödyntäminen on tukahduttanut tai jopa kokonaan estänyt tieteellisten käsitteiden arviointia vuosituhansien ajan. Oppineet hyväksyivät sokeasti ‘totuutena’ edeltäjiensä julistukset—erityisesti selaisten ajattelijoiden kuin Platonin ja Aristoteleen. Tämä jarrutti vakavasti tieteen edistystä. Tarvittiin uskaliaita ajattelijoita kuten astronomi ja fyysikko Galileo sekä Harvey (joka sai selville verenkiertojärjestelmän), jotta ajan kahleista päästiin irti. Mutta he joutuivat vainotuiksi.

Vielä tänäkin päivänä arvovallan käyttö on juurtunut syvälle tiedemaailmaan. Lasten edellytetään yleensä hyväksyvän mitään kyselemättä asiasisällön ja johtopäätökset, joita opettajat ja oppikirjat välittävät, jopa perusteettomien mielipiteiden tai heppoisten johtopäätösten varassa lepäävän aineiston. Vaikka paljon tänä päivänä tieteenä esitetyistä tiedoista on oikein, huomattava osa ei sitä ole tai se koostuu vain puolitotuuksista. Arvovallan käytön todellinen vaara on, että se haittaa tutkimusta—ja siten tieteen edistymistä.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Alkuperätutkimuksiin liittyvä naturalismi edellyttää, että selityksenä saa käyttää vain luonnollisia tapahtumia. Tämä sulkee lähtökohtaisesti pois minkä tahansa ihmeenomaisen luomistapahtuman – siitäkin huolimatta, että se sopisi parhaiten tosiasioihin ja havaintoihin. Palaa tekstiin.
  2. Bergman, J., The new state religion; atheism, Impact, 257:1–4, 1994. Palaa tekstiin.