Explore
Also Available in:

Sisällysluettelo

Refuting Evolution 2, revised and expanded edition, 2011

Hakemisto

Johdanto

Yksikkö 1

Luku 1

Väitös: Kreationismi ei ole tiedettä vaan uskonto

Luku 2

Väitös: Evoluutio on yhteensopiva Kristinuskon kanssa

Luku 3

Väitös: Evoluutio on todellista tiedettä, eikä pelkästään teoria

Yksikkö 2

Luku 4

Väitös: Luonnonvalinta johtaa lajiutumiseen

Luku 5

Väitös: Jotkin mutaatioista ovat hyödyllisiä

Luku 6

Väitös: Yhteneväiset rakenteet viittaavat yhteiseen syntyperään

Luku 7

Argument: ‘Bad design’ is evidence of leftovers from evolution

Luku 8

Argument: The fossil record supports evolution

Yksikkö 3

Luku 9

Argument: Probability of evolution

Luku 10

Argument: ‘Irreducible complexity’

Luku 11

Argument: Evolution of sex

Luku 12

Argument: Evolution of mankind

Liite 1

Common arguments for evolution that have been rejected

Liite 2

Common arguments for creation that should not be used

Evoluution ku­mo­ami­nen 2—Luku 6

Jatko-osa Refuting Evolution:ille, joka kumoaa viimeisimmät väitteet Evolutionin tukemiseksi (PBS:n ja Scientific Ameri­canin esittämänä).

Kirjoittanut: Jonathan Sarfati & Michael Matthews

Väitös: Yhteneväiset raken­teet viittaavat yhteiseen syntyperään

Evolutionistit sanovat, ‘Tutkimuksissa on paljastunut hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä [eri eliöiden] DNA:ssa ja biologisissa järjestelmissä—se on vahva todiste siitä, että kaikella maapallon elämällä on yhteinen syntyperä.’

Julkaistu suomeksi: Luominen.fi 15. helmikuuta 2008

Yhteneväiset piirteet = yhteinen esi-isä?

Suurin osa evoluution tueksi esitetyistä argu­men­teista lepää sen olettamuksen varassa, että yhteneväiset fyysiset ominaisuudet / piirteet, kuten ihmisten ja apinoiden viisi sormea, viittaavat kaukaisessa menneisyydessä eläneeseen yhteiseen esi-isään. PBS TV ‑ohjelman dramati­soidussa kohtauksessa (jossa Richard Owen keskusteli Darwinin kanssa), Darwin herjasi ideaa, jonka mukaan yhteneväiset rakenteet (homologia) ovat pikemminkin seurausta yhteisestä luojasta kuin yhteisestä syntyperästä / esi-isästä.

Yhteiseen suunnittelijaan / luojaan pohjautuva selitys istuu kuitenkin paljon paremmin nykyisten geneetikkojen havaintoihin. He ovat osoittaneet kuinka merkittävästi Darwinin näkemien saman­kaltaisilta vaikuttavien anatomisten rakenteiden taustalla vaikuttavat geneettiset suunnitelmat / pohjapiirustukset voivat erota toisistaan. Geenit peritään, mutta ei itse rakenteita. Joten mikäli samankaltaisuudet olisivat tuloksena yhteisestä evolutionistisesta ‘esi-isästä’, olisi odotettavissa, että samankaltaisuudet olisivat tulosta yhteisestä geneettisestä ohjelmasta (tämä ei puolla tai kumoa ajatusta yhteisestä suun­nit­te­lusta). Mutta useissa tapauksissa tästä ei selvästikään ole kyse. Käsitelläänpä esimerkiksi ihmisten ja sammakkojen viittä sormea. Ihmisen alkio kehittää poimun jäsenten kärkien väliin, jonka jälkeen sormien välissä oleva materiaali liukenee [kohti kämmentä]; sammakoilla sormet kasvavat nupusta ulospäin (kts. kuva alla). Tämä on vahva vasta-argumentti kehitysopin ‘yhteisen syntyperän’ selitykselle yhtäläisyyksistä.

PBS‑ohjelma ja muut evoluutiota tukevat propa­gandan levittäjät väittävät, että DNA-koodi on universaali ja näin todistaa yhteisestä synty­perästä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. On olemassa poikkeuksia, joista jotkut on tunnettu jo vuodesta 1970, eikä pelkästään mitokondriossa vaan myöskin tuman DNA-sekventoinnissa. Esimerkkinä mainittakoon Paramecium, jossa muutama 64:stä kodonista koodaa eri ami­no­hap­poja. Lisää esimerkkejä löydetään alinomaa.1 Discover Instituutti on tehnyt julkiseksi tämän PSB‑ohjelman sisältämän asia­vir­heen.2 Lisäksi jotkin organismit koodaavat yhden tai kaksi extra-aminohappoa 20 päätyypin lisäksi.3

PBS:n edustaja Eugenie Scottin reaktio osoitti, kuinka evolutionistinen instituutio on kiin­nos­tu­neempi evoluution promoamisesta kuin tie­teel­li­sestä tarkkuudesta. Sen sijaan, että hän olisi myöntänyt, että PBS:n ohjelma oli väärässä, hän hyökkäsi viestintuojia vastaan. Hän lainasi lausuntoja, joissa heidän (oikeata!) väitöstään [esiintyvistä poikkeuksista] kutsuttiin ‘niin omituiseksi, että se on melkein uskomatonta’. Sitten hän epäsuorasti jopa myönsi väitöksen [esiityvistä poikkeuksista] olleen totta lainaamalla seuraavaa selitystä havainnoille: ‘Kyseisten poikkeusten tiedetään kuitenkin olleen peräisin organismeista, joilla oli standardi koodi.’

Ihmisen ja sammakon sormien kehitys

Kuvitettu esitys ihmisen ja sammakon ‘sormien’ kehityksen vaiheista.

3271-human-frog-digits-compared
3271-embryonic-development-compared

Vasemmalla: Ihmisissä ohjelmoitu solujen kuolema (apoptosis) jakaa selänteen viideksi jaokseksi, jotka sitten kehittyvät sormiksi (sormet ja varpaat).[From T.W. Sadler, editor, Langman’s Medical Embryology, 7th ed. (Baltimore, MD: Williams and Wilkins, 1995), s. 154–157.]

Oikealla: Sammakoissa sormet kasvavat ‘nupusta’ ulospäin solujen jakautuessa. [From M.J. Tyler, Australian Frogs: A Natural History (Sydney, Australia: Reed New Holland, 1999),s. 80.]

Toisin sanoen: ‘Oli väärin osoittaa, että poikkeuksia todellakin on, huolimatta siitä, että poikkeuksia todellakin on; ja PBS toimi oikein antaessaan ymmärtää jotain todeksi, mikä ei ollut totta, koska me voimme selittää, miksi se ei aina ole totta.’

Silti Darwinismin/​kehitysopin olettaminen totuu­deksi ja täten ‘todisteeksi’ heidän seli­tyk­selleen herättää kysymyksiä. Ei ole olemassa mitään kokeellisia todisteita [väittämälle, jonka mukaan ‘Kyseisten poikkeusten tiedetään kuitenkin olleen peräisin organismeista, joilla oli standardi koodi.’], koska meillä ei ole käytettävissämme näiden väitettyjen esi-isien DNA-koodia. Tämän lisäksi on olemassa teoreettinen ongelma: mikäli muut­tai­sim­me koodia, tuloksena valmistuisi vääränlaisia proteiineja ja organismi kuolisi—toisin sanoen kun koodi on lyöty lukkoon, olemme sidottuja siihen. Discovery-instituutti osoitti myös Scottin väittämän epäloogisuuden.4 Toki suurin osa koodista on universaalia, mutta kyseinen seikka selittyy parhaiten organismien taustalla vai­kut­ta­valla yhteisellä suunnitelmalla. Miljoonista mahdollisista geneettisistä koodeista juuri meidän, tai jokin hyvin sen kaltainen, on optimaalinen virheiden syntymisen ehkäisemisessä.5 Mutta poikkeukset tässä koodissa tekevät tyhjäksi evolutionistiset selitykset.

DNA-vertailut—avoimia tulkinnoille

Scientific American ‑lehti toistaa yleisen argu­mentin, jonka mukaan DNA-vertailut auttavat tiedemiehiä rekonstruoimaan organismien evolu­tio­nis­tisen kehityskulun:

Makroevoluutio tutkii, kuinka lajien yläpuoliset taksonomiset ryhmittymät muuttuvat. Sen todisteet johdetaan yleisesti fos­sii­li­rekis­te­reistä ja DNA-vertailuista, [niiden] mallien rakentamiseksi, kuinka eri organismit voisivat olla sukua toisilleen. [SA 80]

DNA-vertailut ovat vain homologia-argumentin osajoukko, joka sopii aivan yhtä hyvin raama­tul­li­seen viitekehykseen. Yhteinen Suunnittelija on toinen järkeenkäyvä tulkinta, koskien samaa dataa. Arkkitehti käyttää jatkuvasti samoja materiaaleja erilaisiin rakennuksiin ja auton valmistajat käyttävät toistuvasti samoja osia eri malleissa. Meidänkään ei tulisi olla yllättyneitä, mikäli elämän Suunnittelija käytti samoja biokemiallisia ja rakenteellisia ratkaisuja useissa eri olennoissa. Päinvastoin, mikäli kaikki elävät organismit olisivat täysin erilaisia, saattaisi tämä näyttää siltä, että suunnittelijoita oli yhden sijasta useita.

Koska DNA koodaa rakenteita ja biokemiallisia molekyylejä, tulisi meidän ennakoida, että toisiaan lähimmin muistuttavilla olennoilla olisi lähimmin toisiaan muistuttava DNA. Apinat ja ihmiset ovat molemmat nisäkkäitä, omaten pitkälti saman­kal­tai­sin muodon, joten molemmilla on pitkälti saman­kal­tai­nen DNA. Meidän tulisi olettaa ihmisillä olevan enemmän yhteistä muiden nisäkkäiden, kuten sian DNA:n kanssa, kuin esi­mer­kiksi matelijoiden, kuten kalkkarokäärmeen, DNA:n kanssa. Näinhän asia todella on. Ihmiset ja hiiva ovat hyvin erilaisia, mutta niillä on joitakin biokemiallisia yhtäläisyyksiä. Odotuksemme tulisi siis olla, että ihmisen DNA eroaa hiivan DNA:sta enemmän kuin apinan DNA:sta.

Yleisien yhtäläisyyksien esiintymistä ei tarvitse selittää yhteisellä syntyperällä (evoluutiolla). Lisäksi kehitysopillisen selityksen kannalta on olemassa joitakin hämmentäviä poikkeuksia. Sellaisten organismien välillä on yhtäläisyyksiä, joiden evolutionistit eivät usko olevan läheistä sukua. Esimerkiksi hemoglobiinia eli monimutkaista molekyyliä, joka kuljettaa happea veressä ja tuottaa sen punaisen värin, löytyy selkärankaisista. Sitä löydetään myös joistakin madoista, meri­täh­distä, äyriäisistä, nilviäisistä ja jopa jostain bakteereista. Toisena esimerkkinä kameleilta ja hailta (nurse shark) löytyy sama harvinainen yksiketjuinen rakenne anti­geeni­re­sep­tori­pro­teii­nis­ta, mutta tätä ei voida selittää kameleiden ja haiden yhteisellä esi-isällä.6 Myös monia muita esimerkkejä ja yhtäläisyyksiä löytyy, jotka eivät voi olla seurausta evoluutiosta.

Liioitellut väitökset ‘molekyylikellosta’

Scientific American –lehti toistaa yleisen uutisankan, että DNA antaa käyttöömme ‘molekyylikellon’, joka paljastaa meille DNA:n evoluution historian yksinkertaisimmasta elämänmuodosta aina ihmiseen saakka:

Kuitenkin evolutionistit voivat viitata lisätukea antaviin todisteisiin mole­kyyli­bio­logi­asta. Kaikki organismit jakavat suurimman osan samoista geeneistä, mutta kuten evoluutio ennustaa, näiden geenien rakenteet ja niiden tuotokset vaihtelevat lajien välillä, niiden evolutionististen sukulaisuussuhteiden mukaisesti. Geneetikot puhuvat ‘mole­kyyli­kel­losta’, joka tallentaa kulunutta aikaa. Nämä molekyylidatat osoittavat myös, millä tapaa eri organismit ovat välimuotoja evoluution sisällä. [SA 83]

Itse asiassa molekyylikelloon liittyy evoluution kannalta useita ongelmia. Ei ainoastaan häm­men­tävien poikkeuksien ja ‘yhteinen Suunnittelija’ -argumentin osalta, kuten yllä on mainittu, vaan itse asiassa ne [datat] tukevat toisistaan eroavien [eliö]tyyppien luomista määrättyjen [laji]ryhmien sisällä eivätkä jatkuvaa evoluutiota. Näin Dr Michael Denton, joka ei ole kreationisti, huomautti kirjassaan Evolution: A Theory in Crisis (Evoluutio: Teoria kriisissä). Esimerkiksi kun verrataan bakteerin (prokaryootti) sytokromi-C:n aminohapposekvenssiä sellaisten selkeästi erilaisten eukaryoottien (kuten hiivan, vehnän, silkkiperhosen, kyyhkyn ja hevosen) sekvenssiin, niin havaitaan, että kaikki edellä mainituteroavat lähes samansuuruisesti suhteessa bakteeriin (64–69 %). Prokaryootin ja eukaryootin väliltä ei löydy sytokromin välimuotoa eikä mitään vihjettä siitä, että hevosen kaltaiset ‘korkeammat’ organismit olisivat etääntyneet bakteerista enemmän kuin hiivan kaltaiset ‘alemmat’ organismit.

Samankaltainen kaava on havaittu verrattaessa selkärangattoman silkkiperhosen sytokromi-C:tä selkärankaiseen nahkiaiseen, karppiin, kilpikonnaan, kyyhkyseen ja hevoseen. Kaikki selkärankaiset poikkeavat pitkälti yhtä paljon suhteessa silkkiperhoseen (27–30 %). Jälleen verrattaessa nahkiaisen globiineja (nahkianinen = ‘primitiivinen’ cyclostome tai leuaton kala) karpin, sammakon, kanan, kengurun ja ihmisen välillä, ovat ne kaikki jotakuinkin yhtä etäiset (73–81 %). Karpin ja härkäsammakon, kilpikonnan, kanan, kanin ja hevosen välillä tehdyt sytokromi-C:n vertailut osoittavat yhtäläisiä 13–14 %:n eroavaisuuksia. Ei löydy jälkeäkään siirtymäjaksoista, nahkiainen → kala → sammakkoeläin → matelija → nisäkäs tai lintu.

Toinen ongelma evolutionisteille on se, miten molekyylikello olisi voinut käydä samaan tahtiin niin monien eri organismien missä tahansa nimetyssä proteiinissa (huolimatta tietyistä jo aiemmin keskustelluista poikkeuksista, jotka aiheuttavat jo itsessään lisää ongelmia). Jotta tämä toimisi, täytyisi mutaatioiden tapahtua suurimmassa osassa organismeja kiinteällä nopeudella per ajan yksikkö. Havainnot kuitenkin osoittavat, että mutaatioita tapahtuu kiinteästi per sukupolvi, joten mutaatioiden esiintymisen tulisi olla paljon nopeampaa niiden organismien kohdalla, joiden sukupolvien vaihtuvuus on nopeampaa, kuten bakteereilla, ja paljon hitaampaa esimerkiksi norsujen kohdalla. Hyönteissukupolvet kestävät kärpästen viikoista kaskaiden useisiin vuosiin eikä tästä huolimatta löydy ainuttakaan todistetta siitä, että kärpäset olisivat etääntyneet kaskaita enemmän. Näin ollen todisteet ovat sitä teoriaa vastaan, jonka mukaan havaitut kaavat ovat seurausta ajan myötä kasaantuneista mutaatioista elämän kehittyessä.

Viitteet ja lisätietoja

  1. National Institutes of Health (Yhdysvaltain terveysvirasto), ncbi.nlm.nih.gov/Taxonomy/Utils/wprintgc.cgi, 29 elokuuta 2002. Palaa tekstiin.
  2. 10 syyskuuta 2001 Lehdistötiedeote: PBS charged with ‘false claim’ on ‘universal genetic code’ (PBS syytössä ‘väärästä väitteestä’ ‘universaalin geneettisen koodin’ kohdalla), www.reviewevolution.com/press/pressRelease_FalseClaim.php. Palaa tekstiin.
  3. Tietyt arkeonit ja eubakteerit koodaavat 21. tai 22. aminohappoa, selenokysteiiniä ja pyrrolysiiniä—katso J.F. Atkins ja R. Gesteland, The 22nd amino acid (22 Aminohappo), Science 296(5572):1409–10, 24 toukokuuta 2002; kommentti teknisistä papereista sivuilla s. 1459–1462 ja 1462–1466. Palaa tekstiin.
  4. 20 syyskuuta 2001, Lehdistötiedeote: Offscreen, ‘Evolution’ spokesperson tries to tar scientific critics who are ignored (kuvaruudun ulkopuolella, ‘Evoluutiontiedottaja’ yrittää tervata tieteellisiä kriitikkoja, jotka jätetään huomiotta), www.reviewevolution.com/press/pressRelease_ScientistsTar.php. Palaa tekstiin.
  5. J. Knight, Top translator (Huippu Kääntäjä), New Scientist 158(2130):15, 18 huhtikuuta 1998. Luonnonvalinta ei voi selittää tätä koodin optimaalisuutta, koska ensimmäistä toimivaa koodia ei voi korvata ‘paremmalla’ tuhoamatta toimivuutta. Palaa tekstiin.
  6. Proceedings of the National Academy of Sciences, 95:11804; siteerattu New Scientist 160(2154):23, 3 lokakuuta 1998. Palaa tekstiin.

HUOM. koskien lainauksia: Lainaukset koskien Scientific Americanin John Rennien artikkelia tullaan merkitsemään ‘SA’, seurattuna sivunumerolla. Lainaukset ja muut kommentit koskien PBS-TV:n ‘Evolution’ ‑sarjaa tullaan merkitsemään ‘PBS’ seurattuna jaksonumerolla; esim. ‘PBS 6’ viittaa sarjan kuudenteen jaksoon. Palaa tekstiin.