Explore
Also Available in:

Radioaktiivisen ’iänmäärityksen’ epäonnistuminen

Uuden-Seelannin nuorten laavavirtojen ’iäksi’ saadaan miljoonia vuosia.

Andrew Snelling
Luominen #3:32–35 (luominen.fi)

MtNgauruhoeLocation
Kuva 1. Ngauruhoe-vuoren sijainti Uudessa-Seelannissa, Pohjoissaaren keskiosassa.

Uuden-Seelannin Pohjoissaaren keskiosan tuntumassa sijaitseva Ngauruhoe-vuori on Uuden-Seelannin uusin tulivuori ja myös yksi aktiivisimmista (kuvat 1 ja 2). Ngauruhoe ei ole niin hyvin tunnettu kuin sen lähistöllä oleva, sitä suurempi Ruapehu-vuori, joka on purkautunut useita kertoja viime vuosien aikana.

Kuitenkin Ngauruhoe on vaikuttava, lähes kartionmuotoinen vuori, joka kohoaa yli 1 000 metriä ympäröivän maiseman ja 2 291 metriä merenpinnan yläpuolelle1 (kuva 3). Purkaukset 400 metriä leveästä pääpurkausaukosta ovat muodostaneet kartion jyrkät (33°) uloimmat rinteet.

Ngauruhoe-vuoren on arveltu olleen toiminnassa ainakin 2 500 vuotta, ja sillä on ollut yli 70 purkausjaksoa vuodesta 1839 lähtien, jolloin eurooppalaiset uudisasukkaat rekisteröivät ensimmäisen kerran höyrypurkauksen.2 Tietenkin ennen sitä maorit ovat nähneet vuoren purkautuvan useita kertoja. Ensimmäinen eurooppalaisten havaitsema laavapurkaus tapahtui vuonna 1870.3 Tämän jälkeen tuhkapurkauksia esiintyi muutaman vuoden välein, kunnes 1948 huhti-ja toukokuun vaiheilla tapahtui räjähdysmäinen purkaus, ja helmikuussa 1949 laavaa virtasi luoteisrinteitä pitkin alas.2,3 Laavan tilavuudeksi arvioitiin noin 575 000 kuutiometriä.

Kuva: Craig PottonNgauruhoeAerial
Kuva 2. Ilmakuva etelään päin Ngauruhoe-tulivuoresta (etualalla) ja Ruapehu-tulivuoresta (taustalla) auringonnousun aikaan.

Toukokuun 13. päivä 1954 tapahtui purkaus, joka alkoi räjähtävällä tuhkan ja lohkareiden purkautumisella ja jatkui maaliskuun 10. päivään 1955.2,3 Vuoden 1954 aikana laavaa purkausaukosta lähes 8 miljoonaa kuutiometriä 17 erillisenä:

  • kesäkuun päivät: 4, 30
  • heinäkuun päivät: 8, 9, 10, 11, 13, 14, 23, 28, 29, 30
  • elokuun päivät: 15(?), 18
  • syyskuun päivät: 16, 18, 26

Nämä virtaukset erottuvat nykyisinkin Ngauruhoe-vuoren luoteis-ja länsirinteissä (kuva 4). Elokuun 18. päivän laavavirtaus oli yli 18 metrin paksuinen, ja se oli yhä lämmintä lähes vuoden kuluttua virtauksen jähmettymisestä. Tämä pitkä purkausjakso päättyi tuhkaräjähdyksiin.

Kuva: Andrew SnellingNgauruhoeLookingNorth
Kuva 3. Ngauruhoe-vuori katsottaessa pohjoiseen Ruapehu-vuoren lähistöltä.

Myöhemmin Ngauruhoen höyrytessä lähes yhtäjaksoisesti seurasi useita pieniä tuhkapurkauksia2 (kuva 5). Tammi-ja maaliskuussa 1974 voimakkaat, räjähtävät purkaukset syöksivät ilmakehään suuria määriä tuhkaa kuin tykin suusta. Tuhkaa vyöryi myös kartiomaisen vuoren rinteitä pitkin. Jopa 1 000 tonnia painavia lohkareita sinkoutui 100 metrin päähän. Kuitenkin kaikkein rajuimmat räjähdykset tapahtuivat helmikuun 19. päivänä 1975, ja niihin liittyi silminnäkijöiden kuvaamia ilmakehän sokkiaaltoja.4 Lohkareita, joiden halkaisija oli jopa 30 metriä, sinkoutui pisimmillään kolmen kilometrin etäisyydelle, ja purkauspilvi nousi 11–13 km korkeuteen.

Myllertävät tuhka-ja lohkarevyöryt valuivat alas Ngauruhoe-vuoren rinteitä noin 60:n km tuntinopeudella.2 On arvioitu, että vuori syöksi ainakin 3,4 miljoonaa kuutiometriä tuhkaa ja lohkareita 7 tunnissa.4 Sitten tulivuori rauhoittui.

Kuva: Andrew SnellingViewFromMangateopopoValley
Kuva 4. Näkymä Mangateopopo-laaksosta Ngauruhoe-vuoren juurelta. Kuvassa nähdään tummemmansävyisiä, tuoreempia laavavirtoja vuoren luoteisrinteillä.

Kivien iänmääritys

Tavallisesti radioaktiivinen iänmääritys on riippuvainen kolmesta pääoletuksesta:

  1. Kun kivi muodostuu (kovettuu), kivessä pitäisi olla vain radioaktiivisen lähtöaineen atomeja, ei radiogeenisiä tytäratomeja (jotka ovat peräisin toisen alkuaineen radioaktiivisesta hajoamisesta)5

  2. Kovettumisen jälkeen kiven pitää säilyä suljettuna järjestelmänä, toisin sanoen kiveen ei saa tulla eikä siitä saa poistua ulkoisten vaikutusten (kuten pohjaveden) kautta lähtöaineen atomeja eikä tytäratomeja

  3. Radioaktiivisen hajoamisnopeuden tulee olla vakio

Jos jokin näistä oletuksista ei toteudu, silloin menetelmä epäonnistuu ja kaikki ”iät” ovat virheellisiä.

Kalium-argon-menetelmää (K-Ar) käytetään usein vulkaanisen kiven (ja laajemmassa kiven läheisyydessä olevien fossiilien) iänmääritykseen. Tätä menetelmää käytettäessä oletetaan, ettei kivissä ole ollut niiden muodostumisvaiheessa radiogeenistä tytär-argonia (40Ar*).6 Tämä vaikuttaisi järkevältä oletukselta, kun puhutaan sulasta laavasta jäähtyneestä vulkaanisesta kivestä. Koska argon on kaasu, sen pitäisi ilmakehään laavan kovan kuumuuden johdosta. Tietenkään kukaan geologeista ei ole ollut paikalla, eikä ole testannut tätä oletusta tarkkailemalla muinaisia laavoja niiden jäähtyessä, mutta voimme kyllä tutkia nykyajan laavavirtoja.

Kalium-argon-”iät”

Kuva: Jim HealyAshEruptionAndesite
Kuva 5. Pieni tuhkapurkaus. Ngauruhoe-vuori.
Kuva 6. Pienempi kuva: Andesiitti 30.6.1954 syntyneestä laavavirrasta, Ngauruhoe-vuorelta, 60-kertaisesti suurennettuna geologisen mikroskoopin alla. Erilaisilla mineraaleilla on erilaiset värit, ja mineraalit ovat uponneet hienorakeiseen juonikiveen.

Tummemmat, tuoreemmat laavat olivat selkeästi nähtävissä luoteisrinteillä, ja ne pystyttiin helposti tunnistamaan (karttojen avulla) vaaleammista, vanhemmista kartiomaisen tulivuoren osista (kuvat 4 ja 7). Kaikki laavavirrat koostuivat tyypillisesti sikin sokin olevista, jähmettyneen laavan muodostamista lohkareista, minkä vuoksi niiden pinta oli karkea, rosoinen ja (kuva 8).

Näytteet lähetettiin vaiheittain Geochron Laboratorioon Cambridgeen, Bostoniin (Yhdysvaltoihin) kalium-argon-iänmääritykseen (K-Ar) – aluksi palat jokaisen laavavirtauksen ensimmäisistä näytteistä, ensimmäisen erän tulosten saapumisen jälkeen palat toisista näytteistä ja lopuksi pala 30.6.1954 syntyneen laavan kolmannesta näytteestä.7 Näytteiden välisten tulosten yhdenmukaisuuden testaamiseksi lähetimme analyysiin myös toiset palat kahdesta 30.6.1954 tapahtuneen laavavirtauksen näytteestä.

Geochron on arvostettu kaupallinen laboratorio, jonka K-Ar-laboratorion johtaja on väitellyt K-Ar-iänmäärityksestä. Laboratoriolle ei kerrottu näytteiden tarkkaa keräyspaikkaa eikä niiden oletettua ikää. Kuitenkin niiden kerrottiin olevan todennäköisesti nuoria ja hyvin vähän argonia sisältäviä. Tällä varmistettiin se, että analyyttisessä työssä oltaisiin erityisen huolellisia.

NgauruhoeLavaFlows
Kuva 7. Kartta Ngauruhoe-vuoren luoteisrinteiltä, jossa nähdään vuosien 1949 ja 1954 laavavirrat sekä vuoden 1975 laavavyörykerrostumat.3,4 (kuvaa klikkaamalla isompi kuva)

K-Ar-analyyseistä saadut ”iät” on listattu taulukkoon 1.7 Kivien ”iät” vaihtelevat välillä <270 000 vuotta ja 3,5 (± 0,2) miljoonaa vuotta, vaikka niiden on havaittu jäähtyneen laavasta 25–50 vuotta sitten. Yksi näyte jokaisesta virtauksesta antoi ”iäksi” <270 000 vuotta tai <290 000 vuotta, kun taas kaikissa muissa näytteissä ”ikä” oli miljoonia vuosia. Laboratorio käsitteli alhaisen ”iän” saaneet näytteet samassa erässä, mikä viittaisi laboratorion systemaattiseen virheeseen. Niinpä laboratorion johtaja tarkisti laitteensa uudelleen ja myös ajoitti useita näytteitä uudelleen. Tulokset olivat samanlaisia. Tämä sulki pois laboratorion järjestelmällisen virheen ja vahvisti alhaisten tulosten olevan oikeita. Lisäksi toistetut mittaukset jo analysoiduista näytteistä (A#2 ja B#2 taulukossa 1) eivät tuottaneet samanlaisia tuloksia, mutta mataliin argon-pitoisuuksiin liittyvien analyyttisten epävarmuuksien vuoksi tämä ei ollut yllättävää. Selvästi argon-pitoisuus vaihtelee näissä kivissä. Jotkut geokronologit saattavat sanoa, että <270 000 vuotta on todellakin oikea ”ikä” näille näytteille, mutta mistä he voisivat tietää, ettei 3,5 miljoonaa vuotta olisi oikea ”ikä”, elleivät he jo alun perin olisi tienneet laavavirtojen olleen hiljattain syntyneitä?!

Koska näiden kivien tiedettiin olevan alle 50 vuoden ikäisiä, on analyyttisten tietojen perusteella selvää, että nämä K-Ar-”iät” voidaan selittää ”ylimääräisellä” argonilla, joka on peräisin syvällä maan sisällä olleesta magmalähteestä.7 Siten laavat sisälsivät jäähdyttyään ”normaalia” argonia (40Ar), jota on mahdoton erottaa radiogeenisestä tytär-argonista (40Ar*), joka on syntynyt lähtöaineestaan (40K) radioaktiivisen hajoamisen kautta. Tämä rikkoo radioaktiivisen iänmäärityksen oletuksen (1), ja näin K-Ar-menetelmä ei ole luotettava. Menetelmä epäonnistuu monien muidenkin kivien kohdalla, olipa kyse viimeaikoina syntyneistä vulkaanisista kivistä8 tai muinaisen maankuoren kivistä.9

Johtopäätökset

Kuva: Andrew SnellingLavaFlow1954
Kuva 8. 30.6.1954 tapahtunut laavavirtaus, jossa nähdään jähmettyneessä laavassa sikin sokin olevia lohkareita, jonka vuoksi pinta on karkea, rosoinen ja klinkkerimäinen.

Huolimatta laboratorion korkealaatuisesta analyyttisestä työstä on osoitettu, että radioaktiivinen kalium-argon-iänmääritysmenetelmä on epäonnistunut Uudessa-Seelannissa sijaitsevan Ngauruhoe-vuoren vuosien 1949, 1954 ja 1975 laavavirtojen iänmäärityksessä. Argonkaasua, joka oli peräisin syvältä maan uumenista tulleesta sulasta kiviaineksesta, oli laavavirtauksissa jo niiden jäähtyessä. Tiedämme kivien todelliset iät, koska havaintojen mukaan ne olivat muodostuneet alle 50 vuotta ennen iänmääritystä. Silti niiden ”iäksi” arvioitiin jopa 3,5 miljoonaa vuotta. Iät ovat siten virheellisiä. Miten voimme luottaa tähän ”iänmääritysmenetelmään”, kun sitä käytetään sellaisiin kiviin, joiden ikää emme tiedä? Jos menetelmä epäonnistuu määrittämään ikää kivistä, joiden synnystä meillä on puolueettoman silminnäkijän kuvaus, miksi meidän pitäisi luottaa siihen, kun kyseessä ovat kivet, joiden ikää emme voi tarkistaa puolueettomasti historiasta?

Kuitenkin tiedämme Erään, joka oli paikalla, kun maapallon kivet syntyivät – Luoja Itse. Hän on kertonut meille Raamatun ensimmäisessä kirjassa eli Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa silminnäkijäkuvauksen siitä, milloin tämä tapahtui, joten tiedämme kivien iän. Kuinka paljon parempi onkaan luottaa Luojaan, joka teki kaiken ja tietää kaiken ja joka ei koskaan epäonnistu eikä kerro valheita, kuin radioaktiiviseen iänmääritysmenetelmään, jonka on toistuvasti osoitettu epäonnistuvan ja antavan virheellisiä ikiä maapallon kiville.

Kalium-Argon-iänmääritysmenetelmä (K-Ar)

Fossiilien ikää ei määritetä juuri koskaan radiometrisin menetelmin, koska fossiilit sisältävät vain harvoin sopivia radioaktiivisia alkuaineita. Yleinen fossiilien (ja kivien, jotka eivät sisällä radioaktiivisia alkuaineita) iän määritystapa on sen yhteydessä olevan vulkaanisen kiven ”iän” määrittäminen. Tämä tehdään tavallisesti käyttämällä K-Ar-menetelmää, joka on riippuvainen siitä nopeudesta, jolla radioaktiivinen kalium hajoaa argon-kaasuksi.

K-Ar-menetelmän oletuksena on, että ”kello” alkaa ”tikittää” heti kun kivi kovettuu. Toisin sanoen siinä oletetaan, että kivessä ei ole aluksi ollut radioaktiivisesta hajoamisesta peräisin olevaa argonia ja kun sitä on alkanut kertyä laavan jäähtymisen ja jähmettymisen jälkeen, vuotamista ei ole päässyt tapahtumaan. Kuitenkin on tunnettua, että jos radiometrinen ”iänmääritys” on ristiriidassa fossiileista saadun (kehitysopillisen) iän kanssa, se hylätään virheellisenä. Katso Lubenow, Marvin, The pigs took it all, Creation 17(3):36–38, 1995 ja Lubenow, Marvin, Myytti apinaihmisistä, Liite 1: Ajoitus on arpapeliä, Datakirjat 2005.

LAAVAVIRTAUSTEN
PÄIVÄMÄÄRÄT
NÄYTELABORATORIO-
KOODI
K-Ar ”IKÄ”
(miljoonaa vuotta)
11.2.1949 A R-11714 <0.27
B R-11511 1.0 ± 0.2
4.6.1954 A R-11715 <0.27
B R-11512 1.5 ± 0.1
30.6.1954 A #1 R-11718 <0.27
A #2 R-12106 1.3 ± 0.3
B #1 R-12003 3.5 ± 0.2
B #2 R-12107 0.8 ± 0.2
C R-11513 1.2 ± 0.2
14.7.1954 A R-11509 1.0 ± 0.2
B R-11716 <0.29
19.2.1975 A R-11510 1.0 ± 0.2
B R-11717 <0.27
Taulukko 1. Kalium-argon-”iät” Ngauruhoe-vuoren (Uusi-Seelanti) iältään nuorille laavavirroille.7

Toim. huom: Tämä Dr Snellingin Creation-lehden artikkeli perustuu hänen julkaisuunsa, Viite 7, jossa on huomattavasti enemmän yksityiskohtia tutkimusmenetelmistä ja vastauksia mahdolliseen kritiikkiin kuin oli mahdollista käsitellä Creation-lehdessä [tai Luominen-lehdessä, suom. huom].

Lähdeluettelo

  1. Williams, K., Volcanoes of the South Wind: A Field Guide to the Volcanoes and Landscape of the Tongariro National Park, Tongariro Natural History Society, Turangi, New Zealand, 1994. Palaa tekstiin.
  2. Nairn, I.A. and Wood, C.P., Active Volcanoes and Geothermal Systems, Taupo Volcanic Zone, New Zealand Geological Survey Record 22:5–84, 1987. Palaa tekstiin.
  3. Gregg, D.R., The Geology of the Tongariro Subdivision, New Zealand Geological Survey Bulletin n.s.40, 1960. Palaa tekstiin.
  4. Nairn, I.A. and Self, S., Explosive eruptions and pyroclastic avalanches from Ngauruhoe in February 1975, Journal of Volcanology and Geothermal Research 3:39–60, 1978. Palaa tekstiin.
  5. Austin, S.A. (ed.), Grand Canyon: Monument to Catastrophe, Institute for Creation Research, Santee, California, pp. 111–131, 1994. Palaa tekstiin.
  6. Dalrymple, G.B., The Age of the Earth, Stanford University Press, Stanford, California, p. 91, 1991. Palaa tekstiin.
  7. Snelling, A.A., The cause of anomalous potassium-argon ‘ages’ for recent andesite flows at Mt Ngauruhoe, New Zealand, and the implications for potassium-argon ‘dating’, In: Walsh, R.E. (ed.), Proceedings of the Fourth International Conference on Creationism, Creation Science Fellowship, Pittsburgh, Pennsylvania, pp. 503–525, 1998. Palaa tekstiin.
  8. Snelling, A.A., ‘Excess argon’: the ‘Achilles’ heel’ of potassium-argon and argon-argon ‘dating’ of volcanic rocks, Institute for Creation Research, Santee, California, Impact #307, 1999. Palaa tekstiin.
  9. Snelling, A.A., Potassium-argon and argon-argon dating of crustal rocks and the problem of excess argon, Institute for Creation Research, Santee, California, Impact #309, 1999. Palaa tekstiin.