Explore
Also Available in:

Hyvästi koivumittarit

Klassinen kehitysopillinen tarina romuttuu

, Luominen 3:20

”Oppikirjatarina” Englannin kuuluisista koivumittareista (Biston betularia) kuuluu seuraavasti: Koivumittareita on vaaleaa ja tummaa muotoa. Teollisen vallankumouksen saasteet tummensivat puiden runkoja pääasiassa siten, että puiden rungoissa ollut vaalea jäkäläpäällyste kuoli (ja lisäksi rungot nokeutuivat).

330-dead-moths-on-trees
Dead biston betularia moths stuck on tree trunks, from ref. 4.

Nyt vaaleammat koivumittarit, joilla oli ollut hyvä suojaväritys vaaleaa runkoa vasten, erottuivat hyvin, joten linnut saivat niitä helpommin saaliikseen. Siksi tummien koivumittarien osuus kasvoi voimakkaasti. Myöhemmin saasteiden vähetessä vaaleasta muodosta tuli taas hallitseva.

Koivumittarien lukumäärien muutoksia voitiin seurata pyydystämällä niitä ansoihin. Niiden vapauttaminen ja uudelleenpyydystäminen vahvisti, että saastuneissa metsissä tummien koivumittarien suhteellinen osuus lisääntyi. Tämän lisäksi lintuja kuvattiin, kun ne söivät puiden rungoilta sellaisia koivumittareita, joilla oli vähemmän suojaväritystä.

Tämä tarina on synnyttänyt valtavaa kehitysopillista innostusta. Suurimman osan klassisista kokeista suorittanut H. B. Kettlewell sanoi, että jos Darwin olisi nähnyt tämän, ”hän olisi kokenut elämäntyönsä vahvistuneen ja täyttyneen.”1

Oppikirjatarina ei kuitenkaan todellisuudessa osoita mitään sen enempää kuin että geenien esiintymistiheys vaihtelee yhden luodun lajin sisällä luonnonvalinnan kautta. Se ei tarjoa mitään mikä voisi miljoonissakaan vuosissa lisätä sellaista monimutkaista informaatiota, jota tarvitaan ”amebasta ihmiseksi”-evoluutiossa.

Jopa niinkin huomattava biologi kuin L. Harrison Matthews, jota pyydettiin kirjoittamaan esipuhe Darwinin Lajien synnyn vuoden 1971 painokseen, sanoi, että koivumittariesimerkki todistaa luonnonvalinnasta, ei meneillään olevasta evoluutiosta.

Lisäksi on osoittautunut, että tässä klassisessa tarinassa on paljon virheitä, sillä koivumittarit eivät esimerkiksi lepäile puunrungoilla päivisin.

Brittiläinen tiedemies Cyril Clarke tutki koivumittareita 25 vuoden ajan ja näki vain kaksi koivumittaria luonnollisessa elinympäristössään päiväsaikaan – muut tutkijat eivät ole nähneet ainoatakaan. Kettlewell ja muut houkuttelivat koivumittareita metsässä ansoihin joko valolla tai vapauttamalla naaraiden feromoneja – molemmissa tapauksissa ne lensivät vain öisin. Missä ne sitten viettävät päivän? Clarke kirjoittaa:

”Viimeisin tarina on, että ne lepäilevät lehdillä, puiden latvoissa, mutta sitä ei todellisuudessa tiedetä… oli miten tahansa, ne ovat taitavia piiloutumaan.”2

Lintujen syömät koivumittarit, joita kuvattiin, olivat laboratoriossa kasvatettuja ja Kettlewell oli asetellut niitä puiden runkoihin. Ne olivat niin velttoja ja voimattomia, että kerran hänen täytyi lämmitellä niitä autonsa konepellillä.3

Entä kaikki ne valokuvat koivumittareista, jotka lepäilivät puunrungoilla? Eräässä lehdessä kuvaillaan kuinka se tehtiin – kuolleita koivumittareita liimattiin puuhun.4 Massachusettsin yliopiston biologi Theodore Sargent auttoi liimaamaan koivumittareita puihin NOVA:n dokumenttiohjelmaa varten. Hän sanoo oppikirjojen ja ohjelmien esitelleen ”paljon vilpillisiä valokuvia.”5,6

Muut tutkimukset ovat osoittaneet, että jäkäläpäällysteellä on hyvin heikko korrelaatio (vastaavuussuhde) vaalean ja tumman koivumittarimuodon yleisyyteen. Ja kun eräs tutkijaryhmä liimasi kuolleita koivumittareita puunrunkoihin saastumattomassa metsässä, linnut ottivat mieluummin tummia (vähemmän suojaväritystä omaavia) yksilöitä, kuten arveltiinkin. Mutta heidän ansansa sai kiinni neljä kertaa enemmän tummia koivumittareita kuin vaaleita – päinvastoin kuin oppikirjojen ennusteissa!7

Chicagon yliopiston evoluutiobiologi Jerry Coyne myöntää, että koivumittaritarina, joka oli ”tallimme palkintohevonen”, täytyy hylätä.

Hän sanoo, että asian tajuaminen sai hänessä aikaan saman tunteen kuin silloin, kun hän sai selville, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa.5

Valitettavasti satojen miljoonien oppilaiden mieliin on jälleen kerran iskostettu evoluution ”todisteita”, jotka ovat täynnä virheitä, vilppiä ja puolitotuuksia.8

Lähdeluettelo

  1. H. Kettlewell (1959), ”Darwin’s missing evidence” in Evolution and the fossil record, readings from Scientific American, W.H. Freeman and Co., San Francisco, 1978, p. 23. Palaa tekstiin.
  2. C.A. Clarke, ”Evolution in reverse: clean air and the peppered moth”, Biological Journal of the Linnean Society 26:189–199, 1985. Palaa tekstiin.
  3. Calgary Herald, March 21, 1999, p. D3. Palaa tekstiin.
  4. D.R. Lees & E.R. Creed, ”Industrial melanism in Biston betularia: the role of selective predation”, Journal of Animal Ecology 44:67–83, 1975. Palaa tekstiin.
  5. J.A. Coyne, Nature 396(6706):35–36. Palaa tekstiin.
  6. The Washington Times, January 17, 1999, p. D8. Palaa tekstiin.
  7. D.R. Lees & E.R. Creed, viite 4. Palaa tekstiin.
  8. Ilman kehitysopillisten ”se on vaan näin”-tarinoiden muodostamaa estettä tutkijat voivat nyt etsiä näiden populaatiomuutosten todellisia syitä. Voisiko tummalla muodolla olla esimerkiksi jokin toiminto, kuten että se ”imisi” lämpöä tehokkaammin itseensä? Voisiko se heijastaa toukkavaiheen olosuhteita? Sargent on saanut selville erilaisilla koivumittarien yölajeilla, että toukkavaiheessa syödyt kasvit voivat hillitä tai saada aikaan tällaisen ”melanismin” ilmentymistä aikuisilla koivumittareilla (katso Sargent T.R. et al in M.K. Hecht et al, Evolutionary Biology 30:299–322, Plenum Press, New York, 1998). Palaa tekstiin.