Charles Lyell: mies, joka yritti kirjoittaa historiaa uudelleen

Kirjoittaja: Russell Grigg

Alkuperäisjulkaisu: Creation 36(4) s.36–39 lokakuu 2014
Julkaistu suomeksi: Luominen–lehti nro 17, s.44–46, 22 toukokuun 2015

CHARLES LYELL (1797–1875) tunnetaan parhaiten teoksen Principles of Geology¹ [Geologian periaatteet] kirjoittajana. Darwin luki sen kaksi ensimmäistä osaa kuuluisalla matkallaan HMS Beagle ‑laivalla. Kirjat saivat Darwinin uskomaan pitkiin geologisiin aikakausiin, joista hän sai tarvitsemansa pitkät aikajaksot (miljoonia tai miljardeja vuosia), jotta hänen evoluutioteoriansa toimisi.

Koulutus

Charles syntyi Skotlannissa vanhimpana kymmenestä lapsesta. Hän kävi yksityis­kouluja ja opiskeli sitten Oxfordin yliopis­tossa. Hän suoritti Bachelor of Arts (B.A.) -tutkinnon vuonna 1819 ja Master of Arts (M.A.) ‑tutkinnon vuonna 1821. Oxfordissa hän osallistui William Bucklandin geologian luennoille ja teki hänen kanssaan geologisen tutkimusmatkan Skotlantiin. Myöhem­min hän osallistui useille geologisille kiertueille ja fossiilien etsintämatkoille Euroopassa.²

Hän oli opiskellut oikeustiedettä ja hänet nimitettiin asianajajaksi³ vuonna 1825, mutta hän kärsi heikosta näkökyvystä ja jätti lakimiehen ammatin vuonna 1827. Sen jälkeen hän omistautui geologialle. Vuodesta 1831 vuoteen 1833 hän toimi geologian opettajana King’s Collegessa Lontoossa.

Geologia 1800-luvulla

Geologian alalla oli 1800-luvun alussa kaksi pääasiallista koulukuntaa.

Useimmat johtavat geologit olivat katas­trofi­steja (luonnonmullistusten kannattajia). He uskoivat, että maapallon geologia selittyy parhaiten tuhotulvien seuraamuksina. Monet heistä uskoivat pitkiin aikakausiin ja useisiin luonnonmullistuksiin. Oli kuitenkin myös monia ‘raamatullisia geologeja’, jotka uskoivat, että Nooan vedenpaisumus, sellaisena kuin se on kuvattuna 1. Mooseksen kirjassa, oli maailmanlaajuisena pääasiallinen katastrofaalinen tapahtuma.

Toisen näkemyksen mukaan kaikki geologiset ilmiöt olivat yksinomaan seurausta prosesseista, jotka toimivat nykyään maapallolla.⁴ Tämä uskomus hylkäsi Raamatun ja siten myös luomis- ja veden­pai­su­mus­ker­to­muk­set, jotka on tallennettu 1. Mooseksen kirjaan. Tämän kannan puo­lesta­puhu­jat olivat joko salaisia ateisteja tai deistejä, jotka myönsivät, että Maalla on täytynyt olla alkusyy. He eivät kuitenkaan olleet valmiita lukemaan tuota syytä Raamatun Jumalan ansioksi. Charles Lyell oli yksi sellainen deisti. Kirjassaan Principles of Geology hän viittasi ”luovaan älykkyyteen”, jolla on ”kau­ko­kat­sei­suutta, viisautta ja voimaa”, mutta hän ei tunnustanut sitä, että tämä ”Ääretön ja Ikuinen Olento”⁵ olisi tosiasiallisesti viestinyt ihmiskunnan kanssa.

Lyell kiisti, että maapallon historiassa oli tapahtunut luonnonmullistuksia—ei kuitenkaan viittaamalla vastakkaiseen todistusaineistoon, vaan pitäytymällä siihen käsitykseen, että mitään sellaista tapah­tumaa ei ollut mahdollista tutkia.⁶ Mutta sama ongelma koski myös hänen omaa näkemystään rauhallisesta men­nei­syy­destä. Menneiden tapah­tumien selvittämiseen tarvitaan sil­min­näkijä­to­dis­tus. Lyell kieltäytyi hyväksymästä Nooan todistusta veden­pai­su­muk­sesta, joka on tallennettu 1. Mooseksen kirjaan.

Lyellin Geologian perusteet

Lyellin tavoitteena tässä kolmi­osaisessa teoksessa (1830–33) oli ”vapauttaa tiede Mooseksesta”⁷ eli irrottaa geologia 1. Mooseksen kirjan ajan­määritte­lystä ja siten pyyhkiä pois Raamatun varhais­historia. Tämän hän kertoi luotta­muk­selli­sesti kirjeessään ystävälleen, geologille ja natu­ral­is­ti­to­ve­ril­leen George Poulett Scropelle, jonka aikomuksena oli kirjoittaa arvostelu Lyellin Principles of Geology ‑teoksen ensim­mäi­sestä osasta Quarterly Review -lehteen:

“Olen varma, että saatat saada Q. R.:ään [Quarterly Review] sen, mikä vapauttaa tieteen Mooseksesta … . Kehittelin viisi tai kuusi vuotta sitten ajatuksen, että jos koskaan Mooseksen geologian voisi asettaa kyseen­alaiseksi [s.o. kieltäytyä tunnustamasta—toim.huom.] herättämättä suuttumusta, niin se voisi tapahtua historiallisessa yhteydessä, ja sinun täytyy tehdä yhteenveto minun kirjoituksestani … .”⁸

Hän sanoi myös: ”Toivon, että ihmiset … eivät muodosta mielipidettään siitä, mitä historia on tallentanut.”⁸ Hän tarkoittaa 1. Mooseksen kirjan tallentamia historiallisia selontekoja luomisesta ja vedenpaisumuksesta, jotka ovat todisteita Jumalan yliluonnollisesta voimasta sekä siitä, että Hän tuomitsee synnin.

Lyellin Principles ‑teoksen alaotsikko oli ”Tarkoi­tuk­sena yritys selittää Maan pinnan aikaisemmat muutokset viittaamalla nykyään toiminnassa oleviin aiheuttajiin”. William Whewell uudelleenmuotoili tämän näkemyksen ‘uniformitarianismiksi’ vuonna 1832 ja termi jäi pysyväksi.

Lyell osoitti halveksuntansa niitä kohtaan, joiden saattoi odottaa vastustavan hänen hyökkäystään Raamatun arvovaltaa ja kristinuskoa vastaan, kun hän kirjoitti kirjeessään Scropelle:⁸ ”Jos et saavuta heistä voittoa, mutta ylistät nykyajan ennakko­luulotto­muutta ja suoruutta, piispat ja valistuneet pyhimykset liittyvät meihin väheksyen sekä muinaisia että nykyajan luonnontutkija-teologeja.”⁹

Stephen Gouldin arvio

Edesmennyt Harvardin yliopiston geologian professori Stephen Jay Gould kirjoitti: ”Lyellin suuri kirjoitelma ei ole, kuten niin usein esitetään, oppikirja, joka tiivistää kaiken vallitsevan tietouden järjestelmälliseen tapaan, vaan se on intohimoinen katsaus tukemaan yksittäistä, hyvin muotoiltua todistelua [uni­for­mi­taria­nis­min puolesta—toim. huom.], jota heltymättömästi iskostetaan ihmisten mieliin. … Totuuden tulisi päästä voitolle loogisen perustelun voimalla ja asiakirjatiedon runsaudella, ei puhetaidon väkevyydellä.”¹⁰

Gould: ”Charles Lyell oli ammatiltaan lakimies … [ja hän] turvautui kahteen ovelaan keinoon vakiin­nut­taak­seen uniformi­taria­nis­ti­set näke­myk­sensä ainoaksi oikeaksi geologiaksi. Ensinnäkin hän pystytti olkinuken tuhotta­vakseen… Itse asiassa katastrofismin kannattajat olivat paljon enemmän kokeelli­sesti suuntautuneita kuin Lyell. Geologinen aineisto näyttää todellakin vaativan luon­non­mul­lis­tuk­sia: kalliot ovat sirpaloituneita ja vääntyneitä; kokonaisia eliökuntia on pyyhkiytynyt pois. Sivuuttaak­seen tämän kirjaimellisen ilmentymän, Lyell korvasi todistusaineiston mielikuvituksellaan.¹¹

Gouldin yhteenveto: ”Lyell ei ollut totuuden ja kenttätyön puhtoinen ritari, vaan lumoavan ja erikoisen, ajan kierron tasaiseen olotilaan ankku­roidun teorian tarkoituksellinen levittäjä. Hän yritti puhetaidollaan samaistaa tämän itsellisen teorian järkiperäisyyteen ja vilpittömyyteen… .”¹² Edelleen: ”… on historian ironiaa, että Lyell voitti. Hänen tulkinnastaan tuli geologian puolivirallinen hagio­grafia [halventava nimitys tarpeettomasti ylistävälle, tavallisesti pyhimyselämäkerralle, joka yhdistää historiaa, inspiroivia tarinoita ja legendoja – suom.huom.], jota julistetaan oppikirjoissa vielä tänäkin päivänä. Ammatti­his­torioit­sijat tuntevat alansa tietysti paremmin, mutta heidän viestinsä on harvoin saavuttanut viroissa toimivat geologit, jotka tuntuvat kaipaavan näitä yksinkertaisia ja sankarillisia tarinoita.”¹³

Lyell ja Darwin

Darwin luki kaksi ensimmäistä osaa Lyellin teoksesta Beagle‑laivalla. Sen seurauksena hän perusti evoluutio­teoriansa Lyellin virheelliseen teoriaan maapallon pitkästä iästä.¹⁴ Kun Darwin palasi Englantiin lokakuussa 1836, pääasiassa Charles Lyell tutustutti hänet pikaisesti oman aikansa merkittäviin tiedemiehiin.

Vuonna 1858, sen jälkeen kun Darwin oli saanut Alfred Russel Wallacelta¹⁵ kirjeen, jossa esitettiin teoria sopeutuneimman eloonjäämisestä samaan tapaan kuin Darwinin omassa teoriassa, Lyell nimenomaisesti ehdotti, että tämä kirje luettaisiin Linné -yhdistyksen¹⁶ kokouksessa heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1858. Samalla luettaisiin erään Darwinin julkaisemattoman esseen tiivistelmä vuodelta 1844 ja tiivistelmä Darwinin kirjeestä vuodelta 1857 amerikkalaiselle kasvitieteilijälle Asa Graylle. Lyell luki ensin Darwinin materiaalin. Sitten Hooker luki Wallacen tutkielman.

Tämä antoi hataran ajallisen ja nimien aakkosiin perustuvan etusijan Darwinille.

Lyell kuoli vuonna 1875 ja hänet haudattiin Westminster Abbey: hin. Seitsemän vuotta myöhemmin hänen ystävänsä ja Raamatun hylkää­jä­tove­rinsa Charles Darwin seurasi häntä sinne.

Niagara Falls

Vuonna 1841 Lyell vieraili Niagaran putouksilla. Ensimmäinen asukas siellä oli havainnut, että 40 vuoden aikana hänen siellä asumana aikana putoukset vetäytyivät noin yhden [vajaan] metrin verran. Tällä vauhdilla koko rotkon eroosio olisi kestänyt alle 10000 vuotta.¹ Tämä ‘ikä’ oli aivan liian lyhyt Lyellin Genesis-vastaiselle maailman­kuvalle. Niinpä periaatteidensa yhdeksännessä painoksessa (julkaistu Amerikassa) Lyell kirjoitti (taantumasta), että ”keskimäärin yksi jalka vuodessa olisi paljon todennäköisempi olettamus.Siinä tapauksessa vesiputousten vetäytyminen olisi kestänyt 35 000 vuotta Queenstownin jyrkänteestä nykyiseen paikkaansa.”²

Tämä oli törkeää tekopyhyyttä Lyellin kohdalta, kieltäen omaa uniformi­taria­nismia, mikä vaati häntä soveltamaan menneisyyteen silloista havaittua vauhtia, siis noin yksi metri vuodessa, ei hylkäämään sitä.

Ilman todisteita joilla olisi voinut kumota 40 vuoden silminnäkijän paikan päällä ensimmäisen alkuasukkaan todistusta, Lyell julisti uhkaavasti: Aina on välttä­mätöntä olettaa, että aiemmin oli olemassa kivieste, ei irtonaisia ja tuhoutuvia materiaaleja, kuten sellaisia, jotka muodostavat ajelehtimisen tällä alueella, jossain heti porealtaan alapuolella. Tämän esteen avulla vedet pidätettiin ikuisesti. (Korostus, eli kivieste, alku­peräi­sessä).² (Emphasis, i.e. rock, in the original).

Miksi aina olisi välttämätöntä olettaa este jonnekin? Pelkästään Raamatun kronologian ja siten sen historian heikentämiseksi..

Itse asiassa Lyellin petollinen 35 000 vuoden ikä on jo pitkään hylätty geologisessa kirjalli­suudessa, mutta ei,valitettavasti, ennen kuin se houkutteli monet kristityt epäilemään Genesiksen kronologian luotettavuutta. Jos otetaan huomioon Nooan vedenpaisumuksen, jossa on valtava vesivirta ja sedi­mentti­kuormitus, sekä vedenpaisumuksen jälkeisen jääkauden vaikutukset, joissa jää ja sulamisvesi aiheuttavat eroosiota, putousten ikä lyhenee siihen aikaan, kun jääpeite vetäytyi, jonkin verran 3800 vuotta sitten.³

1. Suurella mahdollisuudella, että eroosion vauhti oli nopeampi aiemmin, kun rotko oli kapeampi, ja siten veden virtausnopeus oli suurempi.
2. Lyell, C., Ref. 1, 9th Ed., Little, Brown & Co., Boston, USA, 1853, p.214–218. Note: Queenstown is now called Queenston. [suomeksi: Huom. Queenstown:in nimi on nykyään Queenston.]
3. Katso englanniksi: Pierce, L., Niagara Falls and the Bible, Creation 22(4):8–13, 2000; creation.com/niagara.