Explore
Stream Alien Intrusion: Unmasking a Deception free from July 1st - July 7th!
Learn more
Also Available in:

Johto­fos­sii­lej­a—todel­lako?

fossil Fossiili: ©iStockPhoto.com/antb

Kirjoittaja: 

Alkuperäisjulkaisu: Creation 34(4) ss.52–55, lokakuu 2012
Julkaistu suomeksi: Luominen–lehti nro 15, ss.20–23, 28. marraskuuta 2014

Kehitysoppiin uskovat paleontologit käyttävät ‘johtofossiileja’ määrit­telemään sedimentoituneen kivi­aines­ker­ros­tu­man ja siinä olevien fossiilien iän.

Evoluutioteoria olettaa, että tietty eliö kehittyi kanta­muodoistaan, eli menes­tyk­sek­käästi tietyn ajan ja kuoli sitten sukupuuttoon, kun sen jäl­ke­läi­set kehittivät parempia tapoja sel­viy­tyä. Toisin sanoen tuolla olennolla oli määrätty ‘kehitysopillinen elinkaari’. Meille saatetaan kertoa: “Se kukoisti devoni­kau­della”. Kaikkihan me esi­mer­kiksi ‘tiedämme’, että dino­sau­ru­kset ‘kehittyivät’ noin 230 miljoonaa vuotta sitten ja kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten, eikö niin?

Vai tiedämmekö? ‘Tietääkseen’ sen ihmiset joutuvat tekemään kaksi olettamusta.

Olettamukset

Ensiksi oletetaan, että fossiileille ja kiviainekselle voidaan tarkasti mää­ri­tellä ‘ikä’ suoraan erilaisilla tie­teel­li­sillä menetelmillä. Ovatpa kivien sisältämien kemikaalien mittaukset kuitenkin kuinka tarkkoja tahansa, ei ole mitenkään mahdollista kalibroida iän mittaus­tek­niik­kaa oletetuille esi­his­to­rial­li­sille tapah­tu­mille.1 Huolimatta pale­onto­logien yrityksistä selittää näitä tieteellisiä mittaustuloksia heidän kiviaineksille määrittelemiään ‘ikiä’ rajoittavat tosiasiassa niistä löytyvien fossiilien ajoitukset.

Jos esimerkiksi dinosaurusten fossiileja löydetään kivi­aines­ker­ros­tumasta, kivien oletetaan olevan vähintään 65 miljoonaa vuotta vanhoja. Jos siis radiometrisen iänmäärityksen tulokset osoittavat iäksi 40 miljoonaa vuotta, sen tulkitaan edustavan kiven iän sijas­ta myöhempää geologista proses­sia, kuten häiriötä, uudel­leen­muo­dos­tusta tai saas­tu­mista. Fossiilit vievät aina voiton objektiiviseksi oletetusta radio­met­ri­sestä iänmäärityksestä!2

Toinen oletus sisältää kaksi toisiaan täydentävää osaa. Ensiksi oletetaan, että määrätyn olion fossiilien esiin­tymis­alueen ylä- ja alapuoliset maa­kerrok­set (“jälkeen ja ennen”) eivät sisällä tätä fossiilia, koska kysei­nen olio ei ollut olemassa tuohon aikaan. Evolutionistit sanoisivat, että se joko ei ollut vielä kehittynyt tai se oli jo kuollut sukupuuttoon. Toiseksi ja kääntäen, jos tietty fossiili on usein löydetty tietyn ‘ikäisistä’ kiviaineksista, voimme sanoa, että olento on ilmaisu­fossiili tuon ajan kiviaineksille – ‘johto­fossiili’. Toisin sanoen tuon eläimen fossiilin sisältävien kivi­aine­sten täytyy olla johtofossiilin ‘ikäisiä’, ja niin täytyy olla jokaisen muunkin siihen liittyvän fossiilin.

Tetragraptusfruticosus-Bendigonian
Graptoliittejä, meren yhdys­kun­ta­eläi­mien fos­sii­leja, käyte­tään ylei­sesti johtof­ossiileina.

Mutta voimmeko olla varmoja siitä, että jos olio ei esiinny tietyn ikäalueen kiviainesten fossiiliaineistossa, se ei elänyt silloin? Ei, emme voi.

Mietipä monia ns. ‘eläviä fossiileja’—olioita, joiden fossiileja ei löydy tiettyä ikää nuoremmista kiviaineksista, mutta niitä löytyy nykyään elävinä. Yksi kuuluisa esimerkki on varsieväkala [coelacanth], kala, jota pidettiin kuolleena suku­puut­toon, oletettavasti 65 miljoonaa vuotta sitten, koska se puuttui fossiiliaineistosta siitä lähtien. Mutta vuonna 1938 sen havaittiin olevan edelleen elossa. Samalla tavoin äskettäiset, kahden viimeisen vuosi­kymmenen aikana tehdyt löydöt dinosaurusten luiden joustavasta kudoksesta sekä verisoluista haas­tavat ajatuksen, että dino­sauruk­set katosivat maapallolta 65 miljoonaa vuotta sitten.3

Nämä esimerkit osoittavat tämän olettamuksen tyhjän­päi­väi­syyden. Se tosiasia, että jotain oliota ei löydy fos­siili­aineis­tosta, ei tarkoita, ettei se olisi voinut olla elossa jossain päin maapalloa. Esimerkiksi ‘ikivanhat’ ja ‘primitiiviset’ organismit (merililjat, sammaleet, stromatoliitit jne.) ovat kukoistaneet hyvin aikaisissa fossiili­aineistoissa ja jatkavat samoin tänä päivänäkin. Kuitenkaan ne eivät esiinny jokaisessa geologi­sessa kerrostumassa. Evoluutioon uskovat itse tunnustavat tämän sanan­parrellaan: ‘Todisteiden puute ei ole todiste poissaolosta.’ Mutta se ei missään nimessä ole todiste olemassaolosta!

Vaihteluvälit kasvavat jatkuvasti

15697-dinosaurusten
Vasemmalla:osa dinosauruksen ‘evoluutiopuuta’ (sauropodit).8 
Oikealla: ‘Puu’ katoaa, kun pois­te­taan alueita, joista ei ole fossiilisia todisteita

Tämän tulisi havahduttaa meidät huomaamaan, että emme voi olet­taa ‘johtofossiilille’ määriteltyjen aikarajojen olevan sen olemassa­olo­jakson todellisia rajoja. ‘Väärän paikan’ (tai ‘pois paikaltaan’ olevat) fossiilit eivät ole epätavallisia.4 Tästä on esimerkkinä miljoonia vuosia oletettua vanhempi fossiilikala, joka löydettiin Kiinasta.5 Sellaisten löytöjen ei rapor­toida olevan ‘väärässä paikassa’, vaan ne on otettu huomioon pidentämällä tämän organismin fos­sii­li­löytöjen aikaskaalaa. Sen seurauksena evo­luutioon uskovien monille johto­fos­sii­leille määri­ttele­mä ‘kehitysopillinen elinkaari’ pitenee jatkuvasti sitä mukaa, kuin näytteitä on löydetty vaih­te­le­van ‘ikäi­sik­si’ määritellyistä kallioista.6

Toinen tekijä, joka haastaa näiden ajan­määritys­mene­telmien tuottamat miljoonien vuosien iät, on kehitys­opillis­ten muutosten puutos monissa orga­nis­meissa näiden suunnattomien aika­jak­so­jen kuluessa. Ilmiölle on annettu jopa nimi—pysäh­dystila [staasi]. Miten on mah­dollista, että merililjat ja varsievä­kalat eivät ole kehittyneet noina miljoonina vuosina? Muutoshan osoittaisi ajan kulkua. Muutoksen puute heittää epäilyksen ajatukselle miljoonista vuosista sekä sille, että evoluutiota tapahtuu lainkaan.

Tulkitessaan fossiileja evo­luu­tioon uskovat geologit olettavat, että eläimet kehittyivät miljoonien vuosien kuluessa ja että samaan kivi­ker­ros­tu­maan yhdessä hautautuneet fossiilit elivät yhdessä samaan aikaan. He olettavat, että eri puolilla maailmaa sijaitsevat, samoja fossiileja sisältävät maa­kerros­tumat ovat saman ikäisiä. Tämä ajatus on taustalla, kun johto­fossiileja käytetään ympäri maailmaa olevien kivi­ker­ros­tumien iän suhteut­tamiseksi toisiinsa. Mutta ole­te­taan­pa, että tapahtui maail­man­laa­juinen veden­paisumus. Silloin suurin osa kaikista olemassa olevista fossiileista olisi hautautunut tuon veden­paisu­mus­vuoden aikana. Eri kerrostumat sisältäisivätkin eri eko­sys­tee­meistä kulkeutuneita fossiileja sen sijaan, että ne edustaisivat erilaisia kehitysopillisia ajanjaksoja. Tämä tuhoaisi täysin ajatuksen, että johtofossiilit edus­tai­si­vat erilaisia kehitys­opillisia ‘aika­kau­sia’. Maailman­laajuisen veden­pai­su­muk­sen myötä odottaisimme tiettyjen fossii­lien olevan välillä läsnä ja välillä poissa saman ‘aikakauden’ kerros­tumista eri puolilla maailmaa. Voisimme myös löytää ‘ohtofossiileja’ ole­te­tus­ti ‘väärän’ aikakauden kiviaineksista.

©iStockphoto.com/hsvrsAmmonites
Kuorellisen mustekalan kaltaiset ammo­niitit ovat tun­net­tuja johtofossiileina.

Tyypillisessä ‘evoluutiopuu’-kaaviossa olento on ase­tettu ‘kehitysopilliselle elinkaarelle’ (katso yllä). Pystyviiva osoittaa sen kohdan, jolloin se ‘ilmes­tyy’, ja jatkuu joko nyky­het­keen tai kohtaan, jossa viiva loppuu äkillisesti. Tämä ilmaisee hetken, jolloin evo­luu­tioon uskovat ajattelevat olennon kuolleen sukupuuttoon. Mutta kuten olemme huomanneet, se ei ehkä kuollutkaan sukupuuttoon, vaan elää edelleen tänään jossain päin maa­palloa. Se vain puuttuu osasta fossiil­iaineistoa. Vieläkin tärkeämpi on mahdollisuus, että olento oli olemassa ennen, kuin se ensimmäistä kertaa ilmestyi fossiilina. Tosiasiassa sen lajityyppi [engl. kind] eli maapallolla luomisesta alkaen sen ensimmäiseen ‘ilmes­ty­mi­seen’ fossiilina. Sitten se ‘ilmestyi’ fossiiliaineistoon täysin muodostuneena, ilman ‘kehitysopillisia esi-isiä’, aivan kuten Raamattu kertoo, ja aivan kuten me oikeasti havaitsemme kiviaineksista.7

Ei mitään sellaista

Mitä voimme päätellä tästä kaikesta? Olennaisin johtopäätös on, että johtofossiilit eivät ole sitä, miksi niitä kutsutaan. Ne eivät ole kehitys­opillisen kehityksen ilmaisimia, eikä niihin voi sokeasti luottaa yhdenkään määrätyn kivikerrostuman iän osoittajana. Jos ne ‘osoittavat’ mitään, niin ne todistavat, että Jumala loi erityyppiset eläimet ja kasvit täysin valmiina ja hautasi ne tuomi­tessaan maan raamatullisessa veden­paisu­muk­sessa noin 4 500 vuotta sitten.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Katso Walker T., Radioaktiivisen iänmäärityksen tuhoisa virhe), Luominen–lehti nro 11, ss.12–13, 2013. Alkuperäisjulkaisu englanniksi: The fatal flaw with radioactive dating methods, Creation 32(1):20–21, tammikuu 2010. Palaa tekstiin.
  2. Katso selostusta pitkästä väittelystä kuuluisan fossiilin KNM-ER 1470 ajoituksesta kirjasta Sarfati, J., The Greatest Hoax on Earth?: Refuting Dawkins on Evolution, Creation Book Publishers, ss. 194–195, 2010. Palaa tekstiin.
  3. Doyle, S., The real Jurassic Park (Todellinen Jurassic Park), Creation 30(3):12–15, 2008. Palaa tekstiin.
  4. Oard, M., Are fossils ever found in the wrong place (Löytyykö fossiileja koskaan väärästä paikasta?) Creation 32(3):14–15, 2010. Palaa tekstiin.
  5. Walker, T., Slow fish in China (Hitaita kaolja Kiinassa), Creation 22(3):38–39, 2000. Palaa tekstiin.
  6. Woodmorappe, J., The fossil record: Becoming more random all the time (Fossiiliaineisto: muuttumassa koko ajan satunnaisemmaksi), Journal of Creation 14(1):110–116, 2000. Palaa tekstiin.
  7. Katso myös: Morris, J.D. and Sherwin, F.J., The Fossil Record, Institute for Creation Research, Dallas, TX, 2010; Sarfati, J., Greatest Hoax on Earth? luvut 8 ja 9, Creation Book Publishers, 2010. Palaa tekstiin.
  8. Maailman dinosaurusasiantuntija Paul Serenonin kirjoitettu artikkeli, The evolution of dinosaurs (Dinosaurusten evoluutio), Science 284:2137–2147, 1999. Palaa tekstiin.