
Jonathan Sarfati
Filosofian tohtori
Dr Jonathan Sarfati syntyi Araratissa Australiassa, mutta on viettänyt suurimman osan elämästään Uudessa-Seelannissa. Hän suoritti kandidaatin tutkinnon (kunniamaininnoin) kemian alalta ja fi losofi an tohtorin tutkinnon fysikaalisesta kemiasta Victoriayliopistossa Wellingtonissa Uudessa-Seelannissa. Hän on ollut mukana laatimassa julkaisuja valtavirran tieteellisiin lehtiin korkean lämpötilan suprajohtimista ja seleeniä sisältävistä rengasja häkkimolekyyleistä. Auttaakseen kristittyjä puolustamaan uskoaan Jonathan oli mukana perustamassa Wellingtonin kristillistä apologetiikkaseuraa. Hän on myös entinen Uuden-Seelannin shakkimestari ja edusti Uutta-Seelantia juniorien shakin maailmanmestaruuskisoissa ja kolmissa shakkiolympialaisissa.
Elokuussa 1996 Jonathan astui Creation Ministries Internationalin palvelukseen Brisbanessa kokoaikaisena työntekijänä. Nykyisin hän työskentelee CMI-USA:lle Powder Springsissä Georgiassa, pitäen luomisaiheisia esitelmiä kaikkialla USA:ssa ja ulkomailla. Hän myös kirjoittaa ja arvioi artikkeleita Creation- ja Journal of Creation -lehtiin, vastaa teknisiä asioita koskeviin yhteydenottoihin ja kirjoittaa CMI:n internetsivuille. Jonathan on kirjoittanut kirjat Refuting Evolution, Refuting Evolution 2 (Evoluution kumoaminen 2), Refuting Compromise, By Design, The Greatest Hoax on Earth? ja The Genesis Account. Hän on myös yhtenä kirjoittajana teoksissa Christianity for Skeptics ja Evolution´s Achilles´ Heels.
Artikkelit
- Miten kalat ja kasvit selvisivät vedenpaisumuksesta?
- Eeva, kylkiluu ja moderni genetiikka
- Jumalan luomat DNA:n kierteenavausmoottorit: Topoisomeraasientsyymit
- Ensimmäinen Mooseksen kirja on historiaa!
- Silmän hienosäätö ‘takaperin’ on elintärkeää värien näkemiselle
- Big bang ‑universumia “ei pitäisi olla olemassa”: Edelleenkään ei antiainetta!
- 2 Pietari 3:8 —‘Yksi päivä on niinkuin tuhat vuotta’
- Ensimmäinen Mooseksen kirja: Raamatun kirjoittajat uskoivat siihen todellisena historiana
- Suolaiset meret: Näyttöä nuoresta maapallosta
- ‘Schweitzerin vaarallinen löytö’
- Kuu: Valo, joka hallitsee yötä
- Veden ihmeet
- Leikkaushoitoa evolutionistiselle ajattelutavalle
- Kaksinkertainen tohtori epäilee darvinistisia oppeja
Readers’ comments
Comments are automatically closed 14 days after publication.