Explore

Starting July 1: Stream Alien Intrusion FREE for 7 days!

Also Available in:

Suolaiset meret

Näyttöä nuoresta maapallosta

Kirjoittaja
Luominen nro 2. s.20–21

5550-salty-seas

Maa-planeettamme on ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa tiedetään olevan nestemäistä vettä.1 Myös ulkoavaruudesta maata katsovat astronautit näkevät enimmäkseen vettä. Meret peittävät 71 % maapallon kokonaispinta-alasta. Vettä on niin paljon, että jos planeettamme pinta olisi täysin tasainen, sitä peittäisi 2,7 kilometrin paksuinen vesikerros.

Saliniteetti (suolapitoisuus)

Valtameret ovat välttämättömiä maapallon elämälle ja niiden vaikutuksesta ilmasto on kohtalaisen leuto. Mutta vaikka valtameret sisältävät 1 370 miljoonaa kuutiokilometriä vettä, ei merivesi ole ihmisille juomakelpoista—se on liian suolaista.

Kemistille ‘suola’ tarkoittaa suurta määrää kemikaaleja, joissa metalli on yhdistynyt epämetallin kanssa. Tavallinen suola— natriumkloridi—on yhdiste, joka muodostuu, kun natrium (metalli) yhdistyy klooriin (epämetalli). Se sisältää sähköisesti varautuneita atomeja, joita kutsutaan ioneiksi. Ionit vetävät toisiaan puoleensa ja näin syntyy melko kova kide. Kun suola liukenee, ionit irtoavat toisistaan. Merivesi sisältää pääasiassa näitä natrium- ja kloori-ioneja, mutta myös muita ioneja. Suolaiset meret ovat hyödyksi ihmisille, koska valtameristä saadaan monia hyödyllisiä mineraaleja teollisuuden käyttöön.

Minkä ikäinen meri on?

Minkä ikäinen meri on?

Monet prosessit (myöhemmin tekstissä) tuovat suolaa mereen, mutta suola ei lähde helposti pois. Niinpä suolapitoisuus kasvaa tasaisesti. Koska pystymme selvittämään kuinka paljon meressä on suolaa kuten myös nopeuden, jolla suolaa tulee mereen ja lähtee merestä, meidän pitäisi pystyä laskemaan meren korkein mahdollinen ikä.

Itse asiassa Sir Isaac Newtonin kollega, Sir Edmund Halley (1656–1742), jonka mukaan Halleyn komeetta on nimetty, ehdotti tätä menetelmää ensimmäisenä.2 Myöhemmin geologi, fyysikko ja sädehoidon uranuurtaja John Joly (1857–1933) arvioi valtamerten enimmäisiäksi 80–90 miljoonaa vuotta.3 Mutta tämä oli aivan liian vähän kehitysopin kannattajille, jotka uskovat, että elämä kehittyi meressä miljardeja vuosia sitten.

Sittemmin geologi, Dr Steve Austin ja fyysikko, Dr Russell Humphreys analysoivat sekulaaristen geotieteellisten lähteiden esittämiä lukuja meren natriumionimäärästä Na+ ja sen kertymis– ja poistumismääristä.4 Mitä hitaampi kertymismäärä ja nopeampi poistumismäärä, sitä vanhempi meri olisi.

Jokainen kilogramma merivettä sisältää noin 10,8 grammaa liuenneita Na+ ioneja (noin 1 % painosta). Tämä tarkoittaa, että meressä on kaikkiaan 1,47 x 1016 (14 700 miljoonaa miljoonaa) tonnia Na+ ioneja.

Natriumin kertymismäärä

Austin ja Humphreys laskivat, että natriumia tulee mereen joka vuosi noin 457 miljoonaa tonnia.

Maaperässä oleva vesi pystyy liuottamaan suolaesiintymiä ja rapauttamaan useita mineraaleja, erityisesti savea ja maasälpää, ja suodattamaan niistä natriumia. Tämä natrium voi päätyä sitten valtamereen jokien kuljettamana. Veden mukana tulee hieman suolaa mereen myös suoraan merenpohjan läpi—tätä kutsutaan merenalaisen pohjaveden virtaukseksi (engl. submarine groundwater discharge). Tällainen vesi on usein hyvin mineraalipitoista. Merenpohjan kerrostumat ja kuumat lähteet vapauttavat paljon natriumia. Tulivuorista peräisin oleva tuhka lisää myös jonkin verran natriumin määrää.

Austin ja Humphreys laskivat, että natriumia tulee mereen joka vuosi noin 457 miljoonaa tonnia. Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, on pienin mahdollinen määrä siltikin 356 miljoonaa tonnia/vuosi.

Uudempi tutkimus osoittaa, että suolaa kertyy valtameriin itse asiassa jopa nopeammin kuin Austin ja Humphreys laskivat.5 Aikaisemmin merenalaisen pohjaveden virtauksen määrän luultiin olevan vain pieni osa (0,01–10 %) maanpäällisen veden, lähinnä jokien, tuomasta määrästä.Mutta uudempi tutkimus, jossa mitattiin radiumin radioaktiivisuutta rannikkovesissä osoittaa, että vedenalaisen pohjaveden virtauksen määrä on jopa 40 % jokien tuomasta määrästä.6 Tämä tarkoittaa, että valtameren korkein mahdollinen ikä on vieläkin pienempi.

Natriumin poistumismäärä

Meren lähellä asuvien ihmisten ongelmana on usein autojen ruostuminen. Pieniä vesipisaroita poistuu meristä, ja haihtuessaan vesi jättää jälkeensä pienen pieniä suolakiteitä. Tämä on merkittävin prosessi, jolla natriumia poistuu merestä. Toinen merkittävä prosessi on nimeltään ioninvaihto—savi voi imeä itseensä natriumioneja ja vaihtaa ne kalsiumioneiksi, jotka sitten vapautuvat valtamereen. Jonkin verran natriumia häviää, kun vettä jää merenpohjan kerrostumien huokosiin. Tietyt mineraalit, joilla on kiderakenteessaan suuria onkaloita, voivat imeä itseensä valtameren natriumia. Näitä mineraaleja kutsutaan zeoliiteiksi.

Kuitenkin kaikki tämä natriumin poistumismäärä yhteensä on paljon vähemmän kuin sen kertymismäärä. Austin ja Humphreys laskivat, että natriumia poistuu merestä joka vuosi noin 122 miljoonaa tonnia. Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, on laskelmien suurin mahdollinen määrä siltikin 206 miljoonaa tonnia/vuosi.

Meren iän arviointia

Vaikka kehitysopin kannattajien hyväksi valittaisiin kaikkein edullisimmat oletukset, Austinin ja Humphreysin arvio on, että meren iän täytyy olla alle 62 miljoonaa vuotta. On tärkeää painottaa, että tämä ei ole todellinen ikä vaan enimmäisikä. Toisin sanoen nämä todisteet ovat yhteensopivat minkä tahansa arvion kanssa, jossa iäksi saadaan korkeintaan 62 miljoonaa vuotta, sisältäen siten myös Raamatullisen, noin 6 000 vuoden iän.

Austinin ja Humphreysin laskelmissa käytetään oletuksena pienintä mahdollista kertymismäärää ja nopeinta mahdollista poistumismäärää. Toinen oletus oli, että alussa ei olisi ollut liuennutta suolaa. Jos käytämme oletuksena realistisempia menneisyyden olosuhteita, arvioitu enimmäisikä on paljon pienempi.

 Lyhyesti sanottuna meri ei ole tarpeeksi suolainen kehitysopin kannattajien makuun!

Ensiksikin, Jumala loi valtameret luultavasti jonkin verran suolapitoisiksi, jotta suolaisen veden kalat voisivat elää niissä. Vedenpaisumuksessa maaperän kallioista olisi liuennut suuret määrät natriumia, jota olisi jäänyt valtameriin vesien vetäytyessä takaisin. Lopuksi arveltua suurempi merenalaisen pohjaveden virtaus alentaisi edelleen enimmäisikää.

Johtopäätökset

Valtamerten saliniteetti antaa vahvaa näyttöä siitä, että meret ja maapallo ovat paljon nuorempia kuin kehitysopin mukaiset miljardit vuodet edellyttävät, mikä on yhdenmukaista Raamatullisen 6 000 vuoden kanssa. Meret ovat myös paljon nuorempia kuin kehitysopin kannattajien monille merieliöille laskemat ”iät”. Lyhyesti sanottuna meri ei ole tarpeeksi suolainen kehitysopin kannattajien makuun!

Koska kaikkien tämäntyyppisten laskelmien tulokset riippuvat menneisyyteen liittyvistä oletuksista, kuten lähtöolosuhteista ja tapahtumien nopeuksista, ne eivät voi koskaan todistaa mitään ikää oikeaksi. Siihen tarvitsemme silminnäkijän (vrt. Job. 38:4). Näiden laskelmien ideana on osoittaa, että vaikka käytettäisiin kehitysopin kannattajien omia menneisyyteen liittyviä oletuksia, maapallon todellinen ikä on silti paljon pienempi kuin he yleensä väittävät, eikä tämä pienempi ikä ole ristiriidassa Raamatun kanssa.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Erään Jupiterin kuun, Europan, jäisen kuoren alla on epäilty olevan nestemäistä vettä, mutta tätä ei tiedetä varmasti. Palaa tekstiin.
  2. E. Halley: ”A short account of the cause of the saltness [sic] of the ocean, and of the several lakes that emit no rivers; with a proposal, by help thereof, to discover the age of the world”, Philosophical Transactions of the Royal Society of London, 29:296–300, 1715; siteerattu viitteessä 4. Palaa tekstiin.
  3. J. Joly, ”An estimate of the geological age of the earth”, Scientific Transactions of the Royal Dublin Society, New Series, 7(3), 1899; uusintapainos: Annual Report of the Smithsonian Institution, June 30, 1899, pp. 247–288; siteerattu viitteessä 4. Palaa tekstiin.
  4. S. A. Austin and D. R. Humphreys, ”The sea’s missing salt: a dilemma for evolutionists”, Proceedings of the Second International Conference on Creationism, Vol. II, pp. 17–33, 1990. Kyseiseen kirjoitukseen kannattaisi tutustua paremmin kuin tämän artikkelin puitteissa on mahdollista. Palaa tekstiin.
  5. W. S. Moore, ”Large groundwater inputs to coastal waters revealed by 226Ra enrichments”, Nature, 380(6575):612–614, April 18, 1996; näkökulma samassa numerossa: T.M. Church, ”An underground route for the water cycle”, pp. 579–580. Palaa tekstiin.
  6. M. T. Church, viite 5, s. 580, kommentoi: ”Johtopäätökset suurista valtamerten rannikkoalueille tulevista vedenalaisen pohjaveden virtausmääristä voivat muuttaa perin pohjin ymmärrystämme valtamerten kemikaalien tasapainosta.” Palaa tekstiin.

Helpful Resources