Explore
Also Available in:

Miten kalat ja kas­vit sel­vi­si­vät ve­den­pai­su­muk­ses­ta?

Kirjoittajat: Don Batten ja Jonathan Sarfati

Alkuperäisjulkaisu: Creation.com, 24. helmikuuta 2006 (GMT+10)
Julkaistu suomeksi: Luominen.fi, 1. heinäkuuta 2016

wikimedia4108-eruption

Joitakin näkökulmia:

  1. Arkkiin otettiin vain ilmaa hengit­täviä maaeläimiä ja lintuja (1 Moos. 7:14–15; 21–23). Skep­tik­ko­jen väite arkin kala-altaista on väärä.

  2. Vedenpaisumusta edeltäneen meren suolapitoisuutta ei tiedetä. Se on voinut olla nykyistä suo­lai­sem­paa tai ma­keam­paa. Veden­pai­su­mus alkoi, kun ‘suuren syvyyden lähteet puhke­sivat’ (1 Moos. 7:11). Em­me var­muu­della tiedä mitä ne olivat, mutta toden­nä­köi­siä mahdollisuuksia on kaksi: tulivuoria ja/tai maanalaisia vesi­läh­teitä. Tuli­vuo­ren­pur­kauk­sessa vapautuu valtavasti sekä vesi­höyryä että kuumaa vettä.

  3. Monet murtoveden ja vuo­ro­vesi­lam­mi­koi­den lajit sietävät suurta veden suola­pi­toi­suuden vaihtelua. Meri­tähdet sietävät vettä, jonka suola­pitoisuus on vain 16–18% meri­vedestä. Siimajalkaiset sie­tä­vät merivettä, jonka suola­pitois­uus on alle 10% normaalista.

  4. Eräät vaelluskalat liikkuvat makean ja suolaisen veden välillä. Esimerkiksi lohi, juovabassi ja sinisampi kutevat make­assa vedessä ja kasvavat suolaisessa vedessä. Ankeriaat kutevat meressä ja kasvavat järvissä ja joissa. Sinisampi vaeltaa makean ja suolaisen veden välillä, mutta sipe­rian­sampi elää vain makeassa vedessä. Kalojen lahkoja, joissa on sekä makean että suolaisen veden lajeja, ovat konnakalat, luuhauet, amiat, sammet, sillit/sardellit, lohi/tai­men/hauki, monnit, imurikalat, piik­ki­kalat, skorpionisimput ja kampelat. Useimmissa nykyisissä kalojen lah­kois­sa on sekä makean että suolaisen veden lajeja. Tämä viittaa siihen, että veden­pai­su­muk­sen aikaan useimmat kalat ovat voineet sietää suuria veden suola­pitoi­suu­den muutoksia. Tämä ominaisuus on saattanut hävitä, kun lajit sopeutuivat erilaisiin ym­pä­ris­töi­hin veden­pai­su­muk­sen jälkeen.

  5. wikimedia4108-hellyer-river
  6. Villin taimenen (makean veden kala) ja viljellyn lohen (vael­lus­kala) risteymiä on tavattu Skot­lan­nissa.1 Tästä voi päätellä, että makean ja suolaisen veden lajien ero lienee varsin pieni. Fysiologinen ero näyttäisi olevan lähinnä munuaisten suolan erityksessä. Makean veden kalat, joitten on päästävä eroon liiasta vedestä, (erittävät vähä­suo­lai­sem­paa virtsaa) kuin meri­ve­des­sä elävät lajit, joitten on päästävä eroon liiasta suolasta (joitten virtsan suola­pi­toi­suus on siksi korkea). Suolaisen veden hailla on veressä korkea virtsa-aine­pi­toi­suus, joka mah­dol­lis­taa veden pysymisen sen kehossa; makean veden hain veren virtsa-aine­pi­toi­suus on matala, jotta vettä ei kerry liikaa. Merestä ma­keaan veteen siirtyvät sa­ha­raus­kukalat lisäävät virtsan eritystään 20-ker­tai­seksi, ja niiden veren virtsa-aine­pi­toi­suus vähenee alle kolmasosaan.

  7. Meressä elävät nisäkkäät, kuten valaat ja delfiinit, selvisivät ve­den­pai­su­muk­ses­ta hyvin, sillä ne hengit­tävät ilmaa eivätkä tarvitse puhdasta merivettä.

  8. Monet merieläimet menehtyivät ve­den­paisu­muk­sessa veden sa­meu­des­ta, lämpötilan muu­tok­sista jne. johtuen. Fossiilit ker­tovat val­ta­vasta merieläinten tuhosta, 95 % fos­sii­leis­ta on meren eläimiä. Tämä sopii Raa­ma­tun kuvauk­seen ‘suuren syvyyden lähteiden puh­keami­sesta’ (eli alkoiko vedenpaisumus meren­poh­jasta?).

  9. On myös mahdollista, että joil­le­kin alueille syntyi pitkä­kes­toi­sia makean ja suolaisen veden ker­ros­tumia. Tie­de­tään, että makea vesikerros voi olla suolaisen veden päällä pitkään. Veden pyör­tei­syys on saattanut olla tarpeeksi vähäistä korkeammilla leveys­piireillä, niin että vesi­ker­rok­set eivät ole se­koit­tu­neet, ja tämä olisi mah­dol­lis­tanut sekä suolaisen että makean veden lajien säily­misen. Tätä kutsutaan halo­klii­nik­si eli suo­lai­suu­den harp­paus­ker­rok­seksi. Ilmiö on hyvin tunnettu monissa vesis­töissä.

  10. Maakasvien selviäminen? Monet maa­kas­vien siemenet säilyvät kauan erivah­vuisissa suo­la­liuok­sissa.2 Osa on voinut selvitä kasvilautoilla. Monet ovat voineet säilyä arkin ruoka­va­ras­toissa suunnitellusti ja myös sattumalta

  11. On ironista, että Darwin itse pani suola­veteen kellumaan etanoita ja upotti sinne siemeniä ja vakuuttui niiden kyvystä säilyä elossa pitkiä merimatkoja ajopuiden ym. mukana.

Lähdeluettelo

  1. Charron, B., Escape to sterility for designer fish, New Scientist 146(1979):22, 27. toukokuu 1995. Palaa tekstiin.
  2. Howe, G.F., Seed germination, sea water, and plant survival in the Great Flood, Creation Research Society Quarterly 5(3):105–112, joulukuuta 1968. Palaa tekstiin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lue lisää