Explore
Stream Alien Intrusion: Unmasking a Deception free from July 1st - July 7th!
Learn more
Also Available in:

Myytti 1 %:n erosta

human-chimp
Miksi myytti, että ihmisen ja simpanssin DNA eroavat 1 %, säilyy, kun ero on 30 %?
Kuva: Monkey man © Istockphoto.com/mattjeacock

Ihmisen ja simpanssin DNA:t ovat HYVIN erilaisia

Kirjoittaja: 
Luominen #19:49–51

Näemme edelleen yleisesti toteamuksia, joiden mu­kaan ihmisen ja sim­pans­sin DNA:t ovat ‘lähes identtisiä’. Eron väitetään olevan vain 1 %. Esi­mer­kik­si eräässä vuo­den 2012 julkaisussa toisen sim­pans­si­lajin bonobon DNA:n sekvensoinnista [nuk­leo­tidie­mäs­ten järjestyksen sel­vit­tä­mi­ses­tä] sano­taan:

‘Aina siitä alkaen, kun tutkijat sek­ven­soi­vat sim­pans­sin genomin vuonna 2005, he ovat tienneet, että ihmisen DNA on noin 99 %:sti identtinen sim­pans­sin DNA:n kanssa, mikä tekee sim­pans­seis­ta lähimpiä eläviä suku­lai­si­amme.’1

Kirjoitus ei ollut jostakin huonomaineisesta läh­tees­tä, vaan Science-lehden jul­kai­si­jal­ta, joka on the American Association for the Advancement of Science [Ame­rik­ka­lai­nen tieteen edis­tä­mi­sen seura]. Science-lehteä pide­tään toisena maailman kahdesta tie­teel­li­ses­tä huippu­leh­destä (toinen on Yhdis­ty­neissä kuningas­kunnissa ilmestyvä Nature).

Alkuperäinen väite 1 %:n erosta on peräisin vuo­del­ta 1975.2 Tämä tapahtui kauan ennen kuin ihmi­sen ja simpanssin DNA:n yk­sit­täis­ten ‘kir­jain­ten’ (eli emäs­parien) suora vertailu oli mahdollista—en­sim­mäi­nen luonnos ih­mi­sen DNA:sta jul­kaistiin vasta v. 2001, ja sim­pans­sin osalta tämä tapahtui v. 2005. Luku vuodelta 1975 oli peräisin ihmisen ja sim­pans­sin DNA:n hyvin rajoitettujen pätkien kar­keis­ta ver­tai­luis­ta. Nämä alueet oli jo esivalittu saman­kal­tai­suu­den perusteella. Sitten ihmisen ja simpanssin DNA-nauhoja testattiin sillä perus­teel­la, kuinka hyvin ne kiinnittyvät toisiinsa. Mene­tel­mää kut­su­taan DNA:n hybridisaatioksi.

Merkitsisikö 1 %:n ero ‘melkein identtistä’?

Ihmisen genomi sisältää noin 3 000 mil­joo­naa ‘kir­jain­ta’. Jos 1 %:n luku olisi oikea, mer­kit­si­si tämä 30:n miljoonan kirjaimen eroa­vuut­ta, mikä vastaisi tulostettuna kymmentä Raa­ma­tun kokoista kirjaa. Tähän sisältyy 50 kertaa niin paljon DNA:ta kuin on yk­sin­ker­tai­sim­mal­la bakteerilla.3 Tämä on tosi­asi­as­sa suunnaton ero, joka ylittää runsaasti jopa kaik­kein opti­mis­ti­sim­mat käsitykset evo­luu­tion luo­mis­ky­vy­stä, vaikka aikaa annet­tai­siin­kin väitetyt mil­joo­nat vuodet.4

Mikä on tosiasiallinen ero?

Ihmisen ja simpanssin DNA-sekvenssien jul­kai­se­mi­nen mahdollisti niiden vertailun. Tämä­kin on kui­ten­kin ongel­mal­lista, koska simpanssin genomia ei selvitetty alku­te­ki­jöis­tään läh­tien. Sekvenssi sel­vi­tet­tiin ensin pienistä osista simpanssin DNA:ta, toi­sin sano­en kemi­al­lis­ten kirjainten järjestys määri­tet­tiin laboratorioissa kemiallisin menetelmin. Nämä pienet ‘kir­jain­jo­not’ asetettiin sitten koh­dak­kain ihmisen genomin kanssa alueilla, joihin niiden evo­lu­tio­nis­tien arvelujen mukaan pitäisi sopia (tieto­koneita käytettiin vertaa­maan ja aset­tamaan osat paikoilleen). Sitten ihmisen genomi pois­tet­tiin, jättäen jäljelle simpanssin pseudo-genomin [näennäis-genomi], joka oletti yhteisen esi-isän (evoluution), jolloin luotiin todellisuutta vas­taa­ma­ton seka-sekvenssi [emäs­jär­jes­tys]. Evoluution olet­tami­nen tällä tavoin sim­pans­sin genomia raken­net­taes­sa on omiaan saamaan sen näyttä­mään enemmän ihmisen genomin kaltaiselta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Mutta jopa tätä evo­luu­tio-olet­ta­muk­sen aiheuttamaa harhaa käyt­täen tosiasialliset erot ovat paljon suuremmat kuin 1 %.

Science julkaisi v. 2007 ihmisen ja sim­pans­sin DNA:n samankaltaisuudesta artikkelin, joka oli otsikoitu: “Suh­teelliset erot: yhden prosentin myytti”.2 Kirjoittaja Jon Cohen asetti ky­seen­alai­seksi 1 %:n luvun jatkuvan käytön, siteeraten sim­pans­sin DNA-luon­nok­sen jul­kai­se­misen jälkeen tehtyjä vertailuja, joissa ero DNA-sek­vens­seissä oli noin 5 %. Mutta kui­ten­kin 1 %:n myytti on pysy­nyt elossa samassa lehdessä v. 2012!

Sitä kuinka väärin tämä on, kuvaa Dr Jeffrey Tomkinsin ja Dr Jerry Bergmanin vuoden 2012 katsaus julkaistuista tutkimuksista, joissa verrattiin ihmisen ja simpanssin DNA:ta.5 Kun koko DNA otetaan huomioon (eikä aino­as­taan esi­valittuja kohtia), he havaitsivat, että:

 “voidaan varmuudella päätellä, että ihmisen ja sim­pans­siin genomien sa­man­lai­suus ei ole enempää kuin noin 87 %, eikä mahdollisesti korkeampi kuin 81 %.”

Toisin sanoen erot ovat suunnattomia, ehkä enemmän kuin 19 %. Dr Tomkins suoritti tosiasiassa oman perus­teel­lisen vertailunsa, ja totesi eron olevan noin 30 %.6 Myös Y-kro­mo­so­mit, jotka löytyvät vain miehiltä, ovat perin­poh­jai­sesti erilaiset, vastoin evoluution kannattajien odotuksia.7

Kahden monimutkaisen genomin vertailu on varsin vaikeaa. Olettamuksia jou­du­taan tekemään DNA:n eri osien tärkeydestä ja erityyppisten erojen mer­ki­tyk­sestä. Miten esimerkiksi tulee menetellä ih­mi­sen sim­pans­seilta puuttuvien geenien osalta ja päin­vastoin? Tyypillisesti ne on jätetty huomiotta, ja verrattu vain saman­laisia geenejä.

Monet vertailut ovat sisältäneet vain proteiineja koodaavat geenit (1,2 % DNA:sta; monet pro­teiineja koodaavat kum­mal­la­kin esiintyvät geenit ovat todella varsin saman­laisia8 ), koska on ole­tet­tu että DNA:n loppuosa ‘ei ole tärkeä’ tai on jopa ‘roskaa’. Tämä näkemys ei kuitenkaan ole enää pätevä: on todennäköistä, että likipitäen kaikella DNA:lla on tehtävä, mikä on jälleen vastoin evo­lu­tionis­tien odo­tuksia.9 Vaikka ‘roska-DNA’ olisi toi­mi­ma­ton­ta, erot ovat tällä alueella paljon, paljon suurempia kuin pro­teii­neja koodaavilla alueilla, ja ne täytyy ottaa mukaan selvitettäessä eroja. Me emme ole 99 %:sti identtisiä. Ei sinne päinkään.

Mitä jokin prosentuaalinen samankaltaisuus osoittaisi?

Evoluution sen enempää kuin luo­mis­opin­kaan kannattajat eivät tehneet tai voineet tehdä en­nus­tuk­sia pro­sen­tu­aali­sesta saman­kal­tai­suu­desta ennen kuin se arvioitiin. Toisin sano­en, olipa se 99 %, 95 %, 70 % tai mitä ta­han­sa, evoluutioon us­ko­vat edelleen väit­täi­si­vät sen osoittavan yh­teis­tä alkuperää, ja me luomisoppia kan­natt­avat näki­sim­me yh­tei­sen suunnittelun. Näiden tietojen seu­raus­ten ymmärtämiseksi on huomattava, et­tem­me ole tekemisissä kovan tieteen kanssa jossa näyttö perustuu kokeisiin; jokaisen muodostama joh­to­pää­tös perus­tuu hänen henkilökohtaiseen maa­il­man­kat­so­muk­seensa.

Mitä suurempi ero apinoiden ja ihmisten välillä kuitenkin on, sitä suurempi on ongelma yri­tet­tä­essä selittää asia evo­luu­tion aika­jak­son sisällä. Siten evoluutioon uskovilla on hyvä syy vähätellä eroja.

Myytti säilyy

Kokonaisten genomien vertailu on pal­jas­ta­nut paljon suurempia eroja kuin 1 %, mutta kuitenkin myytti yhdestä prosentista säilyy. Miksi? Miksi Science pitää myyttiä elossa vuonna 2012? Vuonna 2007 Cohen lainasi Sak­sas­sa toimivan evo­lu­tio­nis­tisen an­tro­po­lo­gian Max Planck Insti­tuutin sim­pans­si­yhteen­liit­tymän jäsenen, genee­tikko Svante Pääbon sanoja: ‘Loppujen lopuksi se, miten näemme eromme, on poliittinen, sosiaalinen ja kult­tuu­riin liittyvä asia.’2

Ehkä evolutionistit eivät päästä irti yhden pro­sen­tin myytistä, koska sillä on poliittinen, sosi­aalinen ja kulttuuriin sisältyvä tarkoitus? Mikä muu tämä tarkoitus olisi kuin kieltää DNA-vertailujen selvä johtopäätös, jonka mukaan eroamme sim­pans­seis­ta valtavan paljon? Samanlaisuuden myyttiä on käytetty tukemaan väitettä, että ihmisillä ei ole mitään erityistä asemaa maailmassa ja jopa sitä, että simpansseille tulisi myöntää ih­mis­oikeuk­sia.10

Suuri ero ei sovi yhteen evolutionististen odo­tusten kanssa. Mutta se sopii siihen, että meidät luotiin erillään eläimistä. Jumala teki ensimmäisen miehen tomusta (1 Moos. 2:7) ja ensimmäisen nai­sen miehen ‘kyl­jestä’ (1 Moos. 2:22), ei mistään apinan kaltaisesta oliosta. Lisäksi ihmiset tehtiin muista olioista poiketen Jumalan kuviksi (1 Moos. 1:26–27), eri­tyi­sik­si luomuksiksi. Tätä kuvaa ei menetetty, vaikka se turmeltui syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa.11 Siten Jumala teki ihmiset erityistä tar­koi­tus­ta varten nyt ja ikuisuudessa.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Gibbons, A., Bonobos join chimps as closest human relatives, Science Now, 13 June 2012; news.sciencemag.org. Palaa tekstiin.
  2. Cohen, J., Relative differences: the myth of 1 %, Science 316(5833):1836, 2007; doi: 10.1126/science.316.5833.1836. Palaa tekstiin.
  3. Mycoplasma genitalium on 521 geeniä sisältävä loinen (niihin sisältyy 482 proteiinia koodaavaa geeniä), jotka käsittävät 582 970 ‘kirjainta’; Fraser, C.M. et al., The minimal gene complement of Mycoplasma genitalium, Science 270(5235):397–403, 1995; doi:10.1126/science.270.5235.397. Palaa tekstiin.
  4. Batten, D., Haldane’s dilemma has not been solved, J. Creation 19(1):20–21, 2005. Palaa tekstiin.
  5. Tomkins, J. and Bergman, J., Genomic monkey business—estimates of nearly identical human-chimp DNA similarity re-evaluated using omitted data, J. Creation 26(1):94–100, April 2012; creation.com/chimp. Palaa tekstiin.
  6. Tomkins, J., Comprehensive analysis of chimpanzee and human chromosomes reveals average DNA similarity of 70%, Answers Research Journal 6(1):63–69, Feb. 2013; answersingenesis.org. Palaa tekstiin.
  7. Catchpoole, D., Y-kromosomisokki, Luominen 11:36. Alkuperäisjulkaisu: Y chromosome shockCreation 33(2):56, 2011. Palaa tekstiin.
  8. Monet proteiinit ovat hyvin samanlaisia suuressa määrässä eri lajeja, joten jos ver­ra­taan vain proteiineja koodaavaa DNA:ta, tämä pyrkii keinotekoisesti pai­not­ta­maan samankaltaisuutta. Histonit, jotka ovat osa kromosomien rakennetta, ja osteokalsiini, joka on luuston pro­teiini, ovat monissa olennoissa lähes identtisiä. Erot lajien välillä näyttävät olevan enem­män peräisin proteiineja koo­daa­mat­to­mas­ta DNA:sta, joka säätelee sitä, milloin ja miten paljon eri proteiineja valmistetaan. Ks. [englan­niksi] Carter, R., Splicing and dicing the human genome, 1 July 2010. Palaa tekstiin.
  9. Batten, D., Dazzling DNACreation 35(1):38, January 2013. Palaa tekstiin.
  10. Cosner, L., Going ape about human rights: Are monkeys people, too? Published 9 July 2008. Palaa tekstiin.
  11. Cosner, L., Broken imagesCreation 34(4):46–48, 2012. Palaa tekstiin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit