Parícutin

Vuori vuodessa

Kirjoittaja: Jonathan O’Brien
Luominen #14:38–39

©iStockPhoto.com/tankbmb

Vuonna 1943 eräs mek­si­ko­lainen maan­viljelijä oli työs­ken­tele­mässä vai­mon­sa ja poi­kansa kanssa pel­lol­la, kun hän ällis­ty­nee­nä näki maan yllät­äen hal­kea­van edes­sään. Seu­raa­vaksi kolmikkoa vavi­sutti ukkos­mai­nen jyli­nä, joka sai puut heilumaan. Hal­kea­maa ym­pä­röinyt maa­perä pullistui kaksi metriä ylöspäin, rako re­pey­tyi am­mol­leen ja tuh­kaa alkoi syök­syä ulos. Al­koi hirvittävä ulvova tai vihel­tävä ääni, joka voimistui voi­mis­tu­mis­taan, ja pian ilma oli sa­keana tummaa ‘savua’ ja kitkerää, mä­dil­tä kanan­mu­ni­lta haisevaa höyryä (rik­ki­vetyä H₂S). Oli kuin maailmanloppu olisi alkanut.

Viljelijän omin sanoin: “Pelästyin kovin… En löy­tä­nyt mis­tään vaimoani, poikaani enkä eläimiäni. Vii­mein tulin järkiini ja muistin pyhän Ih­mei­den Her­ran. Huusin: ’Siunattu ih­mei­den Herra, Sinä toit minut tähän maailmaan—pelasta nyt minut!’ …Kat­soin repeä­mään, josta nousi savua, ja ensim­mäistä kertaa pelkoni katosi… Nousin tam­mani satul­aan ja lauk­kasin Parícutiniin [kylään], josta löysin vaimoni ja poi­kani sekä ystäväni odot­tamas­sa minua. He pelkäsivät, että olin kuollut eivätkä he enää näkisi minua.”¹

Vuoren synty

Maanviljelijän nimi oli Dionisio Pulido. Yhdessä vai­mon­sa Paulan kanssa hän oli juuri to­dis­tanut aivan uuden tuli­vuoren syntyä. Parícutin-vuori sai ni­men­sä hänen kylänsä mu­kaan. Dionision täpä­rästi pelas­tuttua pellosta alkoi paha­en­tei­ses­ti muu­ta­man tunnin kulu­essa kohota tumma kartio ‘kuo­naa’² . Vii­kos­sa se oli kasvanut sata metriä kor­ke­aksi. Hieman myöhemmin vuoresta alkoi virrata laavaa ja kuu­kau­des­sa siitä oli tullut maa­merk­ki, jonka saattoi nähdä kaukaa. Vuori jatkoi vielä kasva­mis­taan, minkä seu­rauk­sena Parícutinin ja San Juan Paran­gari­cutiron kylät tuhoutuivat.

Kukaan ei suoraan kuollut laavavirtoihin tai kuu­maan tuh­kaan, mutta pyroklastisten tuh­ka­pil­vien syn­nyt­tä­mään salamointiin menehtyi kolme ih­mistä. Tuhannet tuo­tan­to­eläi­met saivat surmansa. Uuden laajan tulivuoren vaikutus oli niin suuri, että ihmisten ja eläinten oli lähikylistä ja maa­tiloilta muu­tet­ta­va pysyvästi muualle.

Stefan Cruysberghs www.scip.be, käytetty luvalla

Nykyaikana on sattunut useita ennes­tään ole­massa ollei­den mutta joskus nukkuneiden tuli­vuor­ten pur­kauk­sia. Kuitenkin Dionision vuori on erityisen mer­kit­tävä, koska sen synnyllä oli sil­min­näkijöitä. En­sim­mäis­tä kertaa tutkijat pys­tyi­vät myös seu­raa­maan tuli­vuo­ren koko elinkaarta. Parí­cutin saavutti 336 metrin kor­keu­den ensim­mäi­senä vuo­te­naan ja pur­kau­tumisen loputtua vuonna 1952 se oli kohon­nut 424 metriin ta­sang­on ylle. (Vuoren lakikorkeus meren­pinnasta on 2800 m). Nykyään sitä pi­de­tään sam­mu­neena.³ Se, mikä alkoi pienestä maanpinnan hal­kea­mas­ta aivan hämmästyneen maanviljelijän silmien edessä, on nyt merkittävä maantieteellinen tun­nus­merkki. Sitä kut­su­taan yhdeksi maailman seitsemästä luonnon­ih­mees­tä, joka houkuttaa luokseen turisteja ja kiipeilijöitä kau­kaa­kin.

Miljoonia vuosia ei tarvita

Ihminen ei ole ollut todistamassa useimpien maa­il­man geo­logis­ten piirteiden muo­vaan­tumis­ta.⁴ Uni­for­mi­tari­anis­tiset tutkijat ovat pitkien ajan­jak­so­jen filosofiansa perus­teella päätelleet, mitä men­nei­syy­des­sä tapahtui. He väit­tä­vät, että useimpien geologisten piirteiden muo­tou­tu­minen vaati tuhansia tai mil­joo­nia vuosia. Me kuitenkin tiedämme todel­li­sen silminnäkijän todistuksesta, että Parícutin-vuoren muo­dos­tu­mi­seen kului vain yhdeksän vuotta sen synnystä sammumiseen valta­osan kohoami­sesta tapah­dut­tua en­sim­mäi­sen­ä vuonna. Paljon suurem­pien voimien jyllätessä maan­kuoressa—kuten ta­pah­tui sinä hir­vit­tä­vä­nä vuonna maailmanlaajuisen veden­pai­sumuksen aikaan—suu­rim­matkin nykyiset pinnanmuodot olisivat muo­dos­tu­neet kuukausien, viikkojen tai jopa päivien aikana.