Explore
To help keep this free information coming, consider supporting CMI with an online end of year donation!
Also Available in:

Mikä aiheutti Jääkauden?

Kirjoittaja: Michael J. Oard

Alkuperäisjulkaisu: Creation 36(3) ss.52–55 heinäkuu 2014
Julkaistu suomeksi: Luominen–lehti nro 17, ss.40–43, 22. toukokuuta 2015

iStockphotowhat-caused-ice-age

Maalliset tutkijat ovat haastaneet luomiseen uskovat tutkijat selittämään jääkauden. Lisäksi he väittävät, että jääkausia on ollut useita, ehkä jopa 50. Niiden aikaväli on ollut 100 000:sta 40 000:ään vuotta viimeisten 2,6 miljoonan vuoden aikana.1 Raamattuun uskovien on vastattava vetoamalla ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen kohdan 5:21 mukaisesti: ”Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.” Samalla kun luotamme Jumalan sanaan, on meidän huolellisesti tutkittava havaittua tietoa ja varottava sitä, miten naturalismi (’Jumalaa ei ole olemassa’) on vaikuttanut tiedon tulkintaan.

Ensin on selvitettävä, onko jääkautta ollut olemassa. Tämä on helppoa, sillä lukuisat maanpinnan piirteet keskikorkeilla ja korkeilla leveysasteilla ovat samankaltaisia kuin olemassa olevien jäätiköiden ympäristössä. Näihin kuuluvat pääte- ja reunaharjut (moreeniharjuja), uurteiset kivenlohkareet ja peruskalliot (kuvat 1 ja 2). Moreenia ei synny nestemäisen veden vaikutuksesta.

Jääkauden piirteitä löytyy yli 30%:sta maapallon maa-alueesta, mikä viittaa alueiden aikaisempaan jääpeitteeseen. Nykyään vain 10% maa-alasta on jään peitossa käsittäen lähinnä Etelämantereen ja Grönlannin. Jääkausia on ollut vain yksi (ks. ”Kuinka monta jääkautta”) ja havaintojen mukaan se oli hiljattain. Terävä­harjai­set harjut (kuva 1) ja uurteet peruskalliossa viittaavat nuoruuteen. Jos kivet olisivat vanhoja, eroosio olisi pyöristänyt harjut ja pyyhkinyt pois kuvan 2 uurteet.

Jääkausi on hankala kysymys maalliselle tieteelle

Usein luomiseen uskovien tutkijoiden haasteet ovat haasteita myös maallisille tutkijoille. Kirjat ja yliopistojen professorit väittävät joskus virheel­lisesti, että jääkausi kehittyy helposti: ”Melko pieni muutos työntäisi meidät takaisin tilanteeseen, jossa jää alkaisi jälleen kerääntyä tuntureille ja olisimme nopeassa kierteessä kohti jääkautta.”2

Wallowa-lake
Kuva 1. Wallowa-järven hevosenkengän muotoinen pääte- ja reunaharju, jotka ovat Wallowa-vuorelta laskeutuvan solajäätikön aikaansaamia. Jäätikkö päätyi tasangolle lähellä Enterprisea, USA:n Oregonissa. Reunaharjulla on korkeutta noin 180 m.

Asia näyttäytyy kuitenkin hyvin eri tavalla, kun tutkimme jääkauden edellytyksiä. Nykyisin valtaosassa joskus aiemmin jään peitossa olleista alueista talvet ovat edelleen tarpeeksi kylmiä, mutta lumisateiden määrä ei ole läheskään riittävä. Keväiden, kesien ja syksyjen olisi oltava nykyistä huomattavasti viileämpiä, jotta jääpeite säilyisi. Haasteellisinta on, että näiden poik­keuk­sel­lis­ten olosuhteiden tulisi vallita satoja vuosia.

Asia selvenee, kun laskemme, kuinka paljon kevään ja kesän pitäisi viilentyä. Keskilämpötilan tulisi pysyä pakkasen puolella, jotta lumipeite pysyisi kesän päättymiseen asti. Lumipeitettä sulattaa eniten auringonpaiste. Se vaikuttaa lämpimiä ilmojakin enemmän. Kesällä auringonpaiste keskikorkeilla ja korkeilla leveysasteilla on voimakasta. Käyttämällä Etelämantereen pienempien leveyspiirien lumen ja jääpeitteen nettosulamista3 esimerkkinä, voidaan päätellä, että keskilämpötilan pitäisi laskea ‑7°C:seen, jottei yhdenkään talven ja kevään lumisade sulaisi myöhäissyksyyn mennessä. Tämä vastaisi noin 19°C ‑asteen viilenemistä Skandinavian ja Kanadan korkeudella sekä noin 28°C ‑asteen viilenemistä keskisuurilla leveyspiireillä kuten USA:n pohjoisosissa ja pitkin sen jääpeitteen eteläreunaa, joka aikoinaan muodostui Eurooppaan ja Aasiaan.

Maalliset tutkijat ehdottavat, että olemassa olevat prosessit tai pienet muutokset maan kiertoradan muodossa voisivat aiheuttaa tällaisen viilenemisen, mutta tämänkaltainen vaikutus on liian vähäinen. Vaikka viileämmät lämpötilat voisivatkin syntyä tällä tavoin, ilmankosteus laskisi samalla 60%. Tämä vaikuttaisi tietysti lumen muodostumiseen. Jääkauteen tarvittavan valtavan lumimäärän syntyminen on siis iso ongelma. Mutta vielä hankalammaksi asian tekee, että vaikka tällainen ilmasto kestäisi vuoden, se ei täyttäisi vaatimusta satojen vuosien pituisesta ilmastonmuutoksesta.

Jääkausi onkin näin ollen kiperä ongelma maallisille tutkijoille. Jääkauden alkuperälle on yli 60 ehdotusta tai teoriaa. Geologian professori David Alt Montanan yliopistosta toteaakin: ”Teorioiden runsaudesta huolimatta kukaan ei todellisuudessa tiedä, mikä aiheuttaa jääkaudet.”4

Voiko raamatullinen maailmankatsomus selittää jääkauden?

Maalliset tutkijat eivät todellisuudessa osaa selittää, mikä aiheutti jääkauden, mutta pystyvätkö sitten luomiseen uskovat tutkijat? Vastaus on kyllä, mutta ongelma on ensin sijoitettava raamatulliseen maailmanhistoriaan. Jääkauden jäljet näkyvät sedimenttikiven päällä. Tämä viittaa vahvasti siihen, että jääkausi seurasi vedenpaisumuksen jälkeen. Tällöin olosuhteet olivat poikkeukselliset ja niiden tutkiminen auttaa meitä löytämään vastauksen.5

scratched--bedrock
Kuva 2. Uurteista peruskalliota jäätik­kö­hui­pusta Kalliovuorten pohjoisosassa USA:n Montanassa. Jää liikkui itään alas Sun River ‑kanjoniin peruskalliota uurtaen.

Vedenpaisumus oli erityisen katastrofaalinen maa­il­man­laa­jui­nen tapahtuma, jonka yhteydessä oli erittäin voimakasta tuliperäistä toimintaa. Tulvan jälkeen suuri määrä pieniä tuliperäisiä hiukkasia jäi loukkuun ilmakehän yläkerroksiin. Nämä hiukkaset heijastivat auringonvalon takaisin avaruuteen, kunnes laskeutuivat hitaasti useiden vuosien saatossa. On yleisesti hyväksytty, että jääkauden aikana tulivuorenpurkauksia oli huomattavasti nykyistä enemmän. Purkaukset lisäsivät jatkuvasti yläilmakehään hienoja hiukkasia, mahdollisesti venyttäen sään jäähtymisen useiden vuosisatojen mittaiseksi. Näin ehto jääkauden syntymiselle täyttyy viileämmän kesän osalta. Entä seuraava vaatimus: Mistä tuli kosteus vaadittuun lumisateeseen?

Tuliperäinen toiminta (erityisesti kuuma laava) lämmitti tulvaveden, ja kuumaa vettä tuli lisää ”syvyyden lähteistä”. Vedenpaisumus oli dynaaminen tapahtuma, joten vedenpaisumuksen jälkeen valtameret olivat pääosin lämpimiä—navalta navalle ja pinnasta pohjaan. Tämän takia merijäätä ei ollut millään valtamerellä.

Lämmin vesi haihtuu kylmää nopeammin. Mitä lämpimämpää vesi on, sitä nopeammin se haihtuu. Kun keskikorkean ja korkean leveysasteen valtameret olivat huomattavasti nykyistä lämpimämmät, haihtumistakin oli paljon enemmän. Kun kosteus kohtasi viileämmät mantereet, syntyi supermyrskyjä. Myrskyjen synnyttämä lumi kasautui kohti maan napoja suihkuvirtausten ja myrskytuulien ajamana. Lopulta lumi muuttui jääksi, pääosin kesänaikaisen sulamisen ja uudelleen jäätymisen tuloksena. Näin täyttyy toinenkin vaatimus jääkauden muodostumiseen. Kuva 3 esittää näitä tapahtumia.

Kuinka kauan?

Kolmas vaatimus on aika. Vaatimus täyttyy, sillä haihtuminen jäähdyttäisi valtameret vähitellen. Lopulta myös tuliperäinen toiminta rauhoittuisi. Viileämpi valtameri tuottaisi vähemmän kosteutta ja lunta, joten jääkausi alkaisi vähitellen laantua. Tuliperäisen toiminnan vähentyminen lisäisi jääpeitettä sulattavaa auringonpaistetta. Laskemalla vedenpaisumuksen jälkeisten valtamerten jäähtymisnopeuden saamme karkean arvion jääkauden pituudesta.

Valtamerten jäähtymisen perusteella jääkausi saattoi saavuttaa huippunsa noin 500 vuodessa. Jäätiköiden keskipaksuus olisi noin 700 metriä pohjoisella pallonpuoliskolla ja noin 1200 metriä Etelämantereella, jonne suurin osa eteläisen pallonpuoliskon jäästä kerääntyi.

Sulamisyhtälöllä voimme arvioida jääpeitteen sulamisajan. Aluksi sulaminen olisi hidasta, sitten se nopeutuisi jättimäisten järvien syntyessä jäätikön reunoille. Jotkut järvistä murtuivat aiheuttaen valtavia tulvia, kuten Missoula-järvelle kävi USA:n luoteisosassa.6 Jääpeitteen sulaminen kestäisi vain noin 70 vuotta reuna-alueilla ja noin 200 vuotta Kanadan ja Skandinavian sisäosissa. Näin jääkauden koko kestoksi tulisi noin 700 vuotta. Emme tarvitse jääkautta varten sataatuhatta vuotta.

Kuinka monta jääkautta?

heat-trapped
Kuva 3. Vedenpaisumuksen jälkeen valtameriin jääneen lämmön seurauksena vettä haihtui runsaasti. Vesihöyry satoi lumena ja räntänä mantereille. Jääpeite jatkoi kasvuaan maalla satoja vuosia ennen kuin valtameret jäähtyivät. Tällöin haihtuminen väheni ja maata peittävä jääpeite alkoi sulaa ja väistyä.

Maallinen näkemys useista jääkausista tulee us­ko­muk­ses­ta, että maapallon kiertorata muuttuu hivenen miljoonien vuosien aikana. Ilmiö olisi toistuva ja nämä toistuvat muu­tok­set ai­heut­tai­si­vat useita jääkausia. Aja­tuk­sen tueksi tutkijat keräävät näytteitä valtamerten poh­jas­ta pudottamalla putkia pohja­se­di­ment­tei­hin. Sitten he analysoivat useita muuttujia sedi­ment­ti­näyt­teistä. Näy­tear­vot keikkuvat edes­ta­kai­sin kes­kiar­von ympärillä. Koska keikahduksia on kym­me­nit­täin, maal­li­set tutkijat yk­sin­ker­tai­ses­ti olettavat jokaisen heilahduksen edustavan yhtä jääkautta.

Useimmissa paikoissa mantereella on todisteita vain yhdestä jääkaudesta. Jääpeitteen reunalla jäätikön jättämät jäljet voivat olla mutkikkaita ja maalliset tutkijat yrittävät väittää niitä useiden jääkausien aiheuttamiksi. Jääreuna kuitenkin tunnetusti etenee, perääntyy ja syöksyy nopeasti eteenpäin saaden aikaan mutkikkaita jäätik­kö­sedi­menttejä. Viisi maallista tutkijaa on myöntänyt, että ajatus useista jääkausista on vain oletus.7 Sen sijaan, että Kanadan Albertassa olisi ollut kolme tai neljä jääkautta, nämä tutkijat päättelivät, että jääkausia oli ollut vain yksi.

Ratkaistavissamme on myös muita haasteita

Maalliset tutkijat ovat usein haastaneet luomiseen uskovia selittämään jääkauden. Asia ratkesi hyväksymällä Raamatun historia ja tutkimalla tieteellistä aineistoa. Tässä on esimerkki, miten voimme ratkaista muita Raamattuun kohdistuvia haasteita. Meidän on oltava totuudenetsijöitä ( 1 Tess. 5:21). Usein huomaamme, että kohtaamamme haasteet ovat haasteita myös maallisille tutkijoille, vaikkakin nämä usein salaavat ongelmansa. Oikea ymmärrys ainutlaatuisesta, maailmanlaajuisesta veden­pai­su­muk­sesta voi ratkaista monta haastetta, jotka maalliset, evoluutioon ja pitkien ajanjaksojen paradigmaan sitoutuneet tutkijat ovat esittäneet. Meidän tulee olla yhtä sitoutuneita raamatulliseen maailmanhistoriaan.

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Walker, M. and Lowe, J., Quaternary science 2007: a 50-year retrospective, Journal of the Geological Society, London 164(6):1,073–1,092, marraskuu 2007. Palaa tekstiin.
  2. Smith, A., The Ice Age in the Lake District: The Landscapes of Cumbria No. 3, Riggs Side Publications, Keswick, Cumbria, England, s. 7, 2008. Palaa tekstiin.
  3. Pickard, J., Comments on “Wastage of the Klutlan ice-cored moraines, Yukon Territory, Canada” by Driscoll (1980), Quaternary Research 22(2):767–782, 1984. Palaa tekstiin.
  4. Alt, D., Glacial Lake Missoula and Its Humungous Floods, Mountain Press, Missoula, Montana, s. 180, 2001. Palaa tekstiin.
  5. Oard, M.J., Frozen in Time: Woolly Mammoths, the Ice Age, and the Biblical Key to Their Secrets, Master Books, Green Forest, Arkansas, 2004; Oard, M., The Ice Age: Only the Bible Can Explain It! [suomeksi: vaan raamattu voi sen selostaa] CMI DVD, 2011; Oard, M.J., The Great Ice Age, Awesome Science Media DVD, 2013. Palaa tekstiin.
  6. Oard, M.J., The Missoula Flood Controversy and the Genesis Flood, Creation Research Society Books, Chino Valley, Arizona, 2004. Katso myös: tiivistelmä artikkeli [summary article] Creation 36(2):43–46, 2014. Palaa tekstiin.
  7. Young, R.R., Burns, J.A., Smith, D.G., Arnold, L.D, and Rains, R.B., A single, late Wisconsin, Laurentide glaciation, Edmonton area and southwestern Alberta, Geology 22:683–686, 1994. Palaa tekstiin.