Explore
Also Available in:

James Hutton: Mies, joka vääristi aikaa

Kirjoittaja: Russell Grigg

Alkuperäisjulkaisu: Creation 36(3) ss.20–23, huhtikuu 2014
Julkaistu suomeksi: Luominen–lehti nro 16, ss.41–44, 20. helmikuuta 2015
Sir Henry Raeburnin maalaamana vuonna 1776.James-Hutton
James Hutton väitti ettei aika ikinä alkanut mutta nyt kun se on menossa, se ei myös lopu.

James Hutton (1726–1797) oli skot­lan­ti­lainen kemisti, lääkäri, maanviljelijä ja valistuksen ajan humanisti.1 Hänen isänsä oli varakas edin­burghi­lainen kauppias, joka kuoli Jamesin ollessa kaksivuotias. Näin James kasvoi ainoana miehenä perheessä, johon kuului hänen lisäkseen äiti ja kolme siskoa.

Koulutus

James opiskeli Edinburghin yli­opis­tossa. Hänen luonnonfilosofian luennoitsijansa oli työskennellyt suuren luomiseen uskovan tiedemiehen Sir Isaac Newtonin (1643–1727) kanssa,2 mikä auttoi Jamesia kiinnostumaan Newtonin liike- ja painovoimalaeista sekä niiden sovelluksista planeettojen ratoihin. Hän oli myös hyvin kiinnos­tunut kemiasta. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli lakimiehen oppi­poi­kana, mutta hän teki mieluummin kemiallisia kokeita hauskuuttaen niillä kollegoitaan. Tämän takia hän palasi yliopistoon opiskellakseen lääketiedettä, sillä se “on lähimpänä kemiaa”.3

Vuoden 1747 aikana Hutton sai pojan neiti Edingtonin kanssa. Hän antoi pojalle nimeksi James Smeaton Hutton ja tuki tätä taloudellisesti, mutta ei ollut mukana vanhemmuudessa millään muulla tavalla. Todennäköisesti tästä syystä hän siirtyi opiskelemaan lääketiedettä Pariisin yliopistoon.4 Kyseessä oli Montesquieu’n, Diderotin, Voltairen ja Rousseaun—eli Ranskan valistuksen ajan humanistien Pariisi. Vietettyään vuoden tässä ympä­ris­tössä Hutton muutti Leydenin yliopistoon Hollantiin, jossa hän viimein valmistui lääkäriksi vuonna 1749, verenkierto lopputyönsä aiheena.5 Tässä tutkimuksessa Hutton sovelsi Newtonin ideaa planeettojen syklisistä kiertoradoista verenkiertoon. Myöhemmin hän alkoi ajatella maaperän kiviaineksen muo­dos­tu­misesta paljolti samalla tavalla.

Hutton—herrasmiesmaanviljelijä

Palattuaan Englantiin hän hylkäsi lääketieteen ja aloitti yhteistyön entisen luokkatoverinsa, innokkaan kemistin James Davien kanssa, jonka kanssa hän oli aikaisemmin keksinyt tavan valmistaa ammoniumkloridia kivihiilen tuhkasta.6 He perustivat yhdessä ammoniumkloridia valmis­tavan kemiantehtaan Edin­burg­hiin vuonna 1750, mikä tarjosi Huttonille vakaan tulonlähteen. Vuonna 1754 hän alkoi viljellä sukunsa maatilaa. Tämä antoi hänelle tilaisuuden tutkia maan pinnanmuotoja sekä tuulen ja sateen aiheuttaman eroosion vaikutusta niissä. Hän myös lähti maantie­teel­li­selle retkelle Skotlannin ylämaille vuonna 1764.

Hutton pysyi naimattomana ja palasi vuonna 1768 Edinburghiin asuakseen kolmen niinikään naimattoman sisarensa kanssa. Kuten kuuluisa evoluutioon uskova professori Stephen Jay Gould (1941–2002) sanoi: “Hutton oli tarpeeksi varakas ollakseen kokoaikainen intellektuelli.”7

Hän oli myös vapaamuurari ja kuului Canongaten loosiin, jolla on maailman vanhin loosirakennus.8 James Huttonin muistomerkin sisäänkäynnillä hänen asuinpaikassaan on kaksi vapaa­muurari­tyy­lis­tä pylvästä.

Hutton—deisti

Hutton oli deisti, eli hän myönsi, että universumilla oli täytynyt olla teleologinen syy,9 mutta siitä eteenpäin vallitsivat tieteen lait. Hän siis uskoi, ettei tällä ‘syyllä’ ollut enää mitään tekemistä ihmisten kanssa, eikä se siten ollut Raamatun Jumala. Täten hän kielsi Raamatun kuvauksen maan ja ihmisen luomisesta ja myös maailmanlaajuisesta Veden­pai­su­muk­sesta. Professori Rudwick kirjoittaa: “Huttonin näkemyksen mukaan ihmisen ajattelukyky ja rationaalisuus itsessään antoivat merkityksen luonnolle; siispä viisaasti suunniteltu maailma on ehdottomasti luonut perustan ihmiskunnan pysyvälle olemassaololle ja siten maan asumiskelpoisuuden ylläpidolle.”10

Huttonin näkemys maasta

Hutton näki maan eräänlaisena ikiliikkujana, missä maailmoiden jatkumo ulottui äärettömän kauaksi menneisyyteen. Hutton esitti teorian, että mantereet murenevat hitaasti mutta varmasti meriin. Tämä eroosion tuottama sedimentti sitten kovettuu vaakasuuntaisiksi kerroksiksi, jotka maanalaiset vulkaaniset prosessit nostavat merenpohjan mukana uusiksi mantereiksi, jotka puolestaan jälleen murenevat mereen yhä uudestaan ja uudestaan. Niinpä viimeinen virke Huttonin teoksessa Theory of the Earth (1788)11 onkin: “Tämänhetkisen tutkimuksemme tulos on siten se, ettemme löydä mitään jälkeä alusta —emmekä mitään näkymää lopusta.”12

Huttonin maailmankatsomuksessa aika on syklistä. Raamattuun uskova geologi John Reed selittää: ldquo;Me ymmärrämme ajan kristillisellä tavalla—lineaarisena jatkumona, jolla on alku ja loppu, täynnä toisistaan riippuvia, ainutlaatuisia tapahtumia. Hutton ei. Sen sijaan hän puolusti mää­rää­mä­tön­tä ei-historiallista menneisyyttä, syklistä mekanistista maailmaa, jossa eroosio kulutti maan matalaksi ja lämpö nosti maan takaisin ylös—jotta hänen deistisen jumalansa luomuksilla olisi täydellinen asuinpaikka.”13

Siccar-point
Pysty- ja vaa­ka­suo­rat ker­rok­set koh­taa­vat Siccar Pointis­sa, vah­vaa todis­tetta veden­pai­su­muk­sesta, ei loput­to­maan aikaan.

Muuttaessaan aikajanan (eli tapah­tu­mien järjestyksen) ajan sykliksi Hutton hävitti historian. Gould kirjoittaa: “Jos aikaa käsitellään syklinä, niin tämän metaforan puhtaimmassa muodossa mitään asioita ei voi erottaa toisistaan, sillä kaikki tulee olemaan uudestaan, eikä mikään tapahtuma itsessään voi kertoa meille, missä olemme, sillä mikään ei ankkuroi meitä mihinkään tiettyyn pisteeseen ajassa, vaan vain (parhaimmillaan) tiettyyn vaiheeseen toistuvassa syklissä. …Muutos on jatkuvaa edestakaista liikettä, ei koskaan pysyvää muutosta jotain tiettyä suuntaa kohti.”14

Huomaa, että tämä tuhoaa kätevästi Raamattuun kirjoitetun historian Jumalan luomistyöstä, mihin kuuluu maa, ihmiskunta ja kaikki Hänen asettamansa säännöt, joiden kautta Hän tulee eräänä päivänä tuomitsemaan kaikki ihmiset.15

Hutton ei ilmeisesti ollut koskaan kuullut termodynamiikan toisesta pääsäännöstä (koska sitä ei ollut vielä muotoiltu),16 jonka mukaan hyödyntä­mis­kel­poisen energian määrä universumissa vähenee jatkuvasti. Siispä universumi (ja myös Huttonin mukainen maa) ei ole voinut olla olemassa ikuisesti, sillä se olisi jo kuluttanut kaiken käytettävissä olevan energiansa ja saavuttanut tilan, jota kutsutaan ‘lämpökuolemaksi’. Näin ollen Huttonin ikuisesti toistuva malli maasta ei ole vain raamatullisesti väärä, vaan myös tieteellisesti mahdoton.

Ajattelun, ei kenttätyön tulos

Opiskelijoille opetetaan nykyään, että Hutton päätyi teoriaansa pikku­tark­kojen kenttähavaintojen perusteella, varsinkin tutkimalla graniittia (syväkivilajina todiste kiviaineksen nousemisesta pinnalle) ja epä­jat­kuvuus­pintoja17 (todisteeksi useille eroosion ja nousun sykleille). Kuitenkaan mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Kuten Gould huomauttaa, Hutton esitteli maan teoriansa ensimmäistä kertaa Edinburghin kuninkaalliselle seuralle vuonna 1785, mutta hän näki ensimmäisen epäjatkuvuuspintansa vasta vuonna 1787 ja kaikkein kuuluisimman niistä, Siccar Pointin, vasta vuonna 1788.18

Gould kirjoittaa: “Hänen lausuntonsa graniitista ei voisi olla selkeämpi tai tarkempi: ‘Näin sitä, ja siinä kaikki, Petersheadissa ja Aberdeenissa, mutta siinä oli kaikki näkemäni graniitti, kun kirjoitin teokseni Theory of the Earth [vuoden 1788 version]. Kirjoittamisen jälkeen olen nähnyt graniittia monissa erilaisissa paikoissa, sillä lähdin tutkimaan sitä tarkoituksella. (1795, I, 214).’”19 Kirjan Theory of the Earth vuoden 1795 laitoksen ensimmäisessä niteessä, osion II luvussa kuusi on paljastava otsikko: “Teoria, vahvistettu tarkoituksella tehtyjen havaintojen kautta asian havainnollistamiseksi”!

Gould sanoo: “Hutton ei johtanut perus­ta­van­laa­tui­sia päätelmiään tarkennetuista kenttähavainnoista vaan pakotti maan a priori20 kaikkein puhtaimpaan ja jäykimpään sykliseen aikamalliin, mikä on koskaan esitetty maantieteessä—itse asiassa malli oli niin jäykkä, että se vaati Playfairin uudelleen­esityksen saadakseen hyväksynnän.”21

Huttonia koskevia valheita

Miksi opiskelijoille sitten opetetaan Huttonista niin epätarkasti? Gouldin mukaan tämä johtuu neljästä merkittävästä henkilöstä, jotka käsittelivät Huttonin kirjoituksia.

1. John Playfairin uudelleenkirjoitus Huttonin legendaarisesta vaikeaselkoisuudesta

Huttonin 1200-sivuinen Theory of the Earth (vuoden 1795 versio) oli sekavasti kirjoitettu, sisältäen loputtomasti ranskankielisiä lainauksia, yksi jopa 41 sivua pitkä. Huttonin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä, skotlantilainen matemaatikko ja tiedemies John Playfair (1748–1819) ryhtyi pelastamaan Huttonin ideoita niiden huonolta ilmaisulta. Hän vietti viisi vuotta kirjoittaen Huttonin ajatuksia uudestaan lyhyempään muotoon. Teos julkaistiin vuonna 1802 nimellä Illustrations of the Huttonian Theory of the Earth. Gould sanoo: “Playfair ‘modernisoi’ ystävänsä huo­maa­mat­to­masti ja rakensi pohjan Huttonin legendalle vaimentamalla tämän vihamielisyyttä historiaa kohtaan … ja tuomalla tämän kenttä­tutki­mus­aineiston esille perin­tei­sellä, historiallisella tavalla, mitä Hutton itse oli johdonmukaisesti hylkinyt.”22

Rudwick sanoo Playfairin käyttäneen Huttonin lukukelvottomutta “syynä sensuroida [engl. bowdlerize]23 teosta irrottamalla se teologisesta vii­te­kehyk­ses­tään ja tukahduttaa sen teleo­logian. Lukuisat myöhemmät kommen­taat­torit ovat seuranneet hänen esimerkkiään.”24

2. Charles Lyellin antama väärä kuva Huttonista

1800-luvulla Charles Lyellin kirjoittama kolminiteinen uudelleenkirjoitus maantieteen historiasta nimeltään Principles of Geology nousi johtavaksi englanninkieliseksi maantieteen teokseksi. Lyell oli opiskellut lakia ja oli ammatiltaan asianajaja, joten hän tarvitsi ‘tiedesankarin’, jolla olisi kenttäkokemusta parantaakseen omaa retoriikkaansa. Gould kirjoittaa: “Hutton asetettiin palvelemaan yhtä historian törkeimmistä vääristelyistä tieteenhistorian sankaritraditiossa.”25

3. Sir Archibald Geiken mytologia

Vuonna 1897 Sir Archibald Geike esitteli kirjassaan The Founders of Geology Huttonin virheellisesti objektiivisuuden perikuvana. Geike kirjoitti: “Hutton puolusti oppejaan intohimoisesti kaikilta periaatteilta, joita ei voitu perustella havainnoilla. Hän ei olettanut mitään. Joka ikinen askel hänen päättelyissään perustui tosiasioihin…”26 Gould kommentoi: “Geiken myyttinen Hutton on ollut juurtuneena syvälle geologisiin oppikirjoihin siitä lähtien.”26

4. John McPheen uusinta

Gould kertoo meille, että tuottelias amerikkalainen kirjoittaja John McPhee “on käyttänyt Huttonia välittämään kenttätyön mystiikkaa sekä tieteessä että estetiikassa. Kirjassaan Basin and Range (1980) McPhee …on suonut huttonilaiselle myytille luettavimman uusinnan sitten Geiken keksinnön.”27

Muistokirjoituksen jälkihuomautus

Hutton kuoli 70-vuotiaana vuonna 1797. Muutamaa viikkoa myöhemmin hänen ystävänsä ja kuolinpesän jakaja olivat äimistyneitä, kun Huttonin siihen asti tuntematon avioton poika, silloin 50-vuotias, saapui Lontoosta ja ilmoitti olemassa­olostaan.28 Vaikuttaisi siltä, että huolimatta Huttonin yrityksistä kierrättää historiaa koko elämänsä ajan, hänen omansa olikin lineaarinen

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. 1700-luvun ‘valistuksen’ ajan huma­nisti­filosofit asettivat itsenäisen ihmisjärjen ja skepti­sis­min tradition ja uskon paikalle. He väittivät, että ‘järki’ ilman Jumalaa olisi parempi opas totuutta kohti kuin päättely Jumalan paljastaman totuuden pohjalta. He eivät ainoastaan hylänneet uskoa Jumalaan vaan myös raamatullisen moraalin. Ihmiset saivat itse valita, mikä oli totta tai oikein heille. Palaa tekstiin.
  2. Lamont, A., Sir Isaac Newton (1642/3–1727): A Scientific Genius (tieteellinen nero) Creation 12(3):48–51, kesäkuu 1990. Palaa tekstiin.
  3. Playfair, J., Biographical Account of the late Dr James Hutton, Transactions of the Royal Society of Edinburgh, 5(03):41, tam­mikuu 1805. (Edesmenneen tohtori James Huttonin elämäkerta; Edinburghin kuninkaallisen seuran liiketoimet). Palaa tekstiin.
  4. Repcheck, J., The Man who Found Time: James Hutton and the Discovery of the Earth’s Antiquity, Perseus Publishing, Cambridge, USA, 2003, ss. 88–89, 124.
    Tästä kirjasta on arvostelu: The man who made the wedge: James Hutton and the overthrow of biblical authorityJ. Creation 18(2):55–57, 2004. Palaa tekstiin.
  5. Otsikoitu De sanguine et circulatione in microcosmo (The Blood and the Circulation of the Microcosm) (Veri ja mikrokosmoksen kierto), viite 4, ss. 90–91. Palaa tekstiin.
  6. Tähän saakka ammoniumkloridia eli salmiakkia (NH4Cl) oli tuotu Egyptistä. Sitä käytettiin juosteena metalleissa, väri­ai­nee­na ja hajusuolassa. Kivihiilen tuhkaa taas oli kaikkialla paljon ja se oli halpaa. Palaa tekstiin.
  7. Gould, S.J., Time’s Arrow, Time’s Cycle: Myth and Metaphor in the Discovery of Geological Time,s. 64, Harvard University Press, 1987. Palaa tekstiin.
  8. Tämä Vapaamuurarien loosi sijaitsi juuri Royal Mile-korttelin ulkopuolella Edinburghissa. Tässä loosissa kävivät Erasmus Darwin ja James Burnet (alias Lordi Mondobbo), skotlantilainen tuomari, kielitieteellisen kehi­tyk­sen tutkija, filosofi ja deisti, joka vaikutti Erasmukseen, joka puolestaan vaikutti pojan­poi­kaan­sa Charles Darwiniin. Katso Grigg, R., Darwinism: it was all in the family (Se oli kaikki perheessä), Creation 26(1):16–18, 2003. Palaa tekstiin.
  9. Siis järjestäytynyt, tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen, tarkoitushakuinen suunnittelu eikä onnettomuus tai epäjärjestys. Palaa tekstiin.
  10. Rudwick, M., Bursting the Limits of Time: The Reconstruction of Geohistory in the Age of Revolution, ss. 160–61, University of Chicago Press, 2005. Martin Rudwick on historian emeri­tus­pro­fes­sori Kalifornian yliopistossa San Diegossa. Palaa tekstiin.
  11. Hänen teoriansa ilmestyi ensin kaksiosaisena suullisena esi­tyk­senä luettuna Edinburghin kunin­kaal­li­selle seuralle vuonna 1785, jota seurasi julkaistu versio vuonna 1788: Hutton, J., Theory of the Earth, Transactions of the Royal Society of Edinburgh, Vol. 1, Part II, ss. 209–304, 1788. Tämän jälkeen ilmestyi mah­ta­vasti laajennettu (1200-sivuinen) kaksiniteinen laitos vuonna 1795. Palaa tekstiin.
  12. Hutton on asetellut sanansa tässä hyvin hienovaraisesti. Hän ei sano ‘ei alkua’ tai ‘ei loppua’, vaan ‘ei todisteita alusta’ sekä ‘ei käsitystä lopusta’ eli ei luonnollista päättymistä. Palaa tekstiin.
  13. Reed, J., St Hutton’s Hagiography (Pyhä Huttonin hagiografia), J. Creation 22(2):121–127, 2008. Palaa tekstiin.
  14. Gould, S.J., viite 7, ss. 80–81. Palaa tekstiin.
  15. ‘Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on … hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä …mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättä­mällä hänet kuolleista.’ (Ap.t. 17:24–31). Palaa tekstiin.
  16. Ensimmäinen muotoilu säännöstä luetaan ranskalaisen tiedemiehen Sadi Carnotin ansioksi vuodelta 1824. Katso Wieland, C., World Winding Down: A layman’s guide to the Second Law of Thermodynamics, Creation Book Publishers, Powder Springs, GA, 2013. Palaa tekstiin.
  17. Pinta kahden vierekkäisen kivikerroksen välissä siten, että ylempi kerrostuma ei ole samansuuntainen alemman kanssa. Palaa tekstiin.
  18. Gould, S.J., viite 7, s. 70. Lisätietoa Huttonin monista virheistä näiden kivien tulkin­nassa: Unmasking a long-age iconCreation 27(1) ss.50–55. Palaa tekstiin.
  19. Gould, S.J., viite 7, s. 72. Palaa tekstiin.
  20. Pelkästään pohdintaan tai päättelyyn perustuva tieto. Palaa tekstiin.
  21. Gould, S.J., viite 7, s. 63. Palaa tekstiin.
  22. Gould, S.J., viite 7, ss. 95–96. Palaa tekstiin.
  23. ‘Bowdlerize’ tarkoittaa epä­sopi­vaksi tai loukkaavaksi katsotun sisällön poistamista tekstistä, varsinkin kun tuloksena tekstistä tulee heikkotasoisempi tai vaiku­tuk­sel­taan vähäisempi. Englan­nin­kielinen termi on nimetty lääkäri, vankilauudistaja ja shakinpelaaja Thomas Bowdlerin mukaan (1753–1825), sillä hän julkaisi The Family Shakespeare -kokoelman, josta oli poistettu kaikki loukkaavaksi katsotut katkelmat. Palaa tekstiin.
  24. Rudwick, M., Bursting the Limits of Time: The Reconstruction of Geohistory in the Age of Revolution, s. 161 note 46, University of Chicago Press, 2005. Palaa tekstiin.
  25. Gould, S.J., viite 7, ss. 66–67. Palaa tekstiin.
  26. Gould, S.J., rviite 7, ss. 67–68. Palaa tekstiin.
  27. Gould, S.J., viite 7, ss.. 68–69. Palaa tekstiin.
  28. Repcheck, J., viite 7, ss. 163–64. Palaa tekstiin.