Explore
Also Available in:

Sisällysluettelo

Refuting Evolution 2, revised and expanded edition, 2011

Hakemisto

Johdanto

Yksikkö 1

Luku 1

Väitös: Kreationismi ei ole tiedettä vaan uskonto

Luku 2

Väitös: Evoluutio on yhteensopiva Kristinuskon kanssa

Luku 3

Väitös: Evoluutio on todellista tiedettä, eikä pelkästään teoria

Yksikkö 2

Luku 4

Väitös: Luonnonvalinta johtaa lajiutumiseen

Luku 5

Väitös: Jotkin mutaatioista ovat hyödyllisiä

Luku 6

Väitös: Yhteneväiset rakenteet viittaavat yhteiseen syntyperään

Luku 7

Argument: ‘Bad design’ is evidence of leftovers from evolution

Luku 8

Argument: The fossil record supports evolution

Yksikkö 3

Luku 9

Argument: Probability of evolution

Luku 10

Argument: ‘Irreducible complexity’

Luku 11

Argument: Evolution of sex

Luku 12

Argument: Evolution of mankind

Liite 1

Common arguments for evolution that have been rejected

Liite 2

Common arguments for creation that should not be used

Evoluution ku­mo­ami­nen 2—Luku 4

Jatko-osa Refuting Evolution:ille, joka kumoaa viimeisimmät väitteet Evolutionin tukemiseksi (PBS:n ja Scientific Americanin esittämänä).

Kirjoittanut: Jonathan Sarfati & Michael Matthews

Väitös: Luonnonvalinta johtaa lajiutumiseen

Evolutionistit sanovat, että ‘luonnonvalinnan on havaittu aiheuttavan mittavia muutoksia popu­laatioissa tuottaen näin mittavan todistus­aineiston lajiutumisen tapahtumiselle.’

Julkaistu suomeksi: Luominen.fi 22. elokuuta 2007

Galapagosin peipot—evoluutio toiminnassa?

PBS:n Evolution-sarjan ensimmäinen jakso pitää kovaa ääntä Galapagosin peipoista—niitä pidetään yhtenä klassisista esimerkeistä ‘evoluutiosta toiminnassa’. Mutta jopa PBS myöntää, että Darwin ei ymmärtänyt kyseessä olevien lintujen olleen peippoja ja että hän epäonnistui nimeämään miltä saarelta ne olivat lähtöisin. Samapa tuo, Darwin onnistui kuitenkin haalimaan kyseisen informaation ja lopulta hän päätteli, että ne olivat mukautuneita mantereen peippojen jälkeläisiä aivan kuten raamatullinen luo­mi­nen/syn­tiin­lan­kee­mus/muut­to­liike ‑malli ennustaisikin! Hän käsitti aivan oikein, että peippojen nokan koko oli tulosta sopeu­tumi­sesta erilaisiin ravinnonlähteisiin.

Finch

Ongelmana on, että Darwin ja PBS:n sarja ajattelivat, että tämä sopeutuminen voisi selittää yleisen evoluutioteorian (GTE) [teoria, jonka mukaan kaikki maailman elävät muodot ovat lähtöisin yhdestä lähteestä, joka taas itsessään oli lähtöisin epäorgaanisesta muodosta]. Peippojen nokan variaatiot ovat kuitenkin yksinomaan seurausta jo olemassa olevan geneettisen informaation valikoimasta kunkin yksilön kohdalla, kun taas GTE edellyttää uutta informaatiota. Myös eläintieteilijä Peter Grantin 18-vuotinen tutkimus osoitti, että uuden lajin ilmaantuminen voisi tapahtua vain 200 vuodessa1; tutkimus, joka toimii tahattomana tukena Raamatun mallille nopeasta lajiutumisesta.2 Toinen ongelma näiden peippojen käyttä­misessä on kuitenkin se, että muutokset näyttävät olevan jaksottaisia—kun kuivuus johti pieneen lisäykseen nokkien koossa, niin tämä muutos kääntyi toiseen suuntaan sateiden palattua. Kyseessä näyttäisi olevan ennemminkin sisäänrakennettu muuntautumiskyky erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin kuin mikään, millä olisi tekemistä GTE:n kanssa.

PBS käsittelee myös muutoksia kolibrien nokkien pituuksissa, jotka sopeutuvat muutoksiin niiden kukkien pituuksissa, joista ne hankkivat nektarinsa. Samat periaatteet pätevät myös tähän—mitään todisteita ei ole esitetty, että kyseisen ilmiön tapahtumiseksi vaadittaisiin mitään uutta informaatiota vastakohtana jo olemassa olevan informaation valinnalle.

15638-finch-beaks

Mikä on kreationistien raamattuun pohjautuva malli?

Ehkä yleisimmin toistettu virhe, jonka evolutionistit tekevät hyökätessään luomista vastaan, on väittää, että ‘luonnonvalinta’ ja ‘lajiutuminen’ toimisivat todistuksena evoluution puolesta ja toisaalta todistaisivat vääräksi Raamatun kuvauksen alkuperästämme. Heidän argu­ment­tinsa vihjaa, että kreationistit uskovat ‘lajien muuttu­matto­muu­teen’. PBS Evolution -sarjan Online kurssi opettajille: Evoluution opettaminen esittää nimenomaan tämän tyhjän väitöksen:

Kreationismissa lajeja kuvataan staattisiksi siinä merkityksessä, että niiden ei uskota muuttavan muotoaan tai ulkonäköään ajan saatossa.

Silti kukaan arvostettu kreationisti ei kiellä lajiutumista—itseasiassa se on tärkeä osa kreationistista biologiaa. Edellisessä luvussa osoitin, että todellinen kysymys on se, kykeneekö evoluutio selittämään lisäyksen geneettisessä informaatiosisällössä. Evoluutio edellyttää riittäviä muutoksia mikrobeissa, jotta ne muuttuisivat ihmiseksi—ei yksinkertaisia muutoksia ajan saatossa. Ennen kuin hautaamme evolutionistien perusteettoman argumentin tästä asiasta, saattaa olla hyödyllistä tutustua kreationistien malliin yksityiskohtaisemmin.

Raamatun ‘luodut lajit’ eivät vastaa modernia laji käsitettä

Raamatun ilmoituksesta käsin toimivat kreationistit uskovat, että Jumala loi erityyppisiä organismeja, jotka lisääntyivät ‘kukin tyyppinsä (baramini) mukaan’ (1 Moos. 1:11, 12, 21; 24–25). Täten raamatun luodut lajit olisivat alun perin olleet selvästi erottuvia biologisia lajeja eli organismien populaatioita, jotka kykenevät risteytymään keskenään tuottaakseen lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, mutta jotka eivät voi tällä tavoin risteytyä itsestään eroavien biologisten lajien kanssa.

Kreationistit huomauttavat, että raamatullinen luotu ‘laji/baramini’ on käsitteenä laajempi kuin jokin nykypäivän ‘lajeista’. Jokainen alkuperäisistä luoduista lajeista luotiin sisältämään mittava määrä informaatiota. Jumala varmisti, että alkuperäisillä luotujen lajien populaatioilla oli riittävästi moninaisuutta niiden geneettisessä informaatiossa, jotta niiden jälkeläiset kykenisivät sopeutumaan laaja-alaisesti erilaisiin ympäristöihin.

Pohjautuen raamatulliseen luotujen lajien kriteereihin ovat kreationistit tehneet useita johtopäätöksiä alkuperäisten luomusten nykypäivän jälkeläisistä. He esimerkiksi päättelevät, että niin kauan kuin kaksi nykypäivän lajia kykenee risteytymään keskenään todelliseen hedel­möit­ty­miseen asti, ovat kyseiset kaksi olentoa lähtöisin samasta luodusta lajista.3 Lisäksi mikäli kaksi olentoa kykenee risteytymään samaisen kolmannen lajin kanssa, niin ne ovat kaikki saman luodun lajin jäseniä.4 Tämä risteytyskriteeri on täysin pätevä operatiivinen määrittely, joka voisi periaatteessa mahdollistaa tutkijoille kaikkien luotujen lajien luetteloinnin. Implikaatio on yhdensuuntainen—risteytyminen on todiste siitä, että kaksi olentoa ovat samaa luotua lajia, mutta tästä ei välttämättä seuraa, että mikäli risteytymistä ei voi tapahtua, että silloin kyseessä ei olisi saman luodun lajin edustajat (kyvyttömyys risteytyä voi olla seurausta rappeuttavasta mutaatiosta). Loppujen lopuksi tiedämmehän ihmispariskuntia, jotka eivät voi saada lapsia emmekä luokittele heitä tästä syystä eri lajeiksi tai erillisiksi luoduiksi lajeiksi.

‘Luodun lajin’ rajat eivät aina vastaa mitään ihmisen tekemää määritelmää kuten ‘lajia’, sukua, heimoa, yms. Tämä ei silti ole raamatullisen luodun lajin termin syytä, vaan itse asiassa johtuu ihmisen tekemän luo­kit­telu­jär­jestelmän epä­joh­don­mukai­suuksista. Eli useat eri ‘lajeiksi’ luokitellut organismit ja jopa eri sukuun tai korkeampiin ryhmiin luokitellut oliot kykenevät tuottamaan lisään­ty­mis­kykyisiä jälkeläisiä. Tämä tarkoittaa, että ne ovat todel­li­suu­dessa samaa lajia, joka sisältää useita variaatioita, jolloin kyseessä on polytyyppinen (moni­tyyp­pinen) laji. Hyvä esimerkki tästä on kahden niin kutsutun eri suvun edustajan Kekaimalu wholphin, uros pikkumiekkavalaan (Pseudorca crassidens), ja naaras pullo­nokka­delfiinin (Tursiops truncatus) hedelmällinen jälkeläinen.5 Viite 3:ssa on mainittu lisää esimerkkejä.

Biologit ovat tunnistaneet useita tapoja, kuinka geneettisen informaation menetys mutaatioiden (kopiointivirheen) kautta voi johtaa lajiutumiseen—esim. proteiinin ‘leimautumis’-merkkien tunnis­tus­kyvyn menetys, ‘hyppäävät geenit’, luonnonvalinta ja geneettinen ajautuminen. Kun nämä mutaatiot tapahtuvat pienissä popu­laatioissa, ne saattavat toisinaan johtaa steriileihin tai elinkelvottomiin jälkeläisiin. Tai muutokset lintujen laulussa tai värityksessä saattavat johtaa tilanteeseen, jossa ne eivät enää tunnista kumppaniaan ja näin ollen ne eivät enää risteydy. Niin tai näin, uusi ‘laji’ on syntynyt. Täten kukin luoduista lajeista on saattanut olla esi-isä useille nykypäivän lajeille.

Jälleen on tärkeää painottaa, että lajiutumisella ei ole mitään tekemistä ievoluution kanssa, koska se ennemminkin sisältää geneettisen informaation vähenemistä ja uudelleen järjestäytymistä kuin uuden informaation muodostumista.

Raamatun malli ennustaa nopeasti tapahtuvan lajiutumisen

Raamatullinen luominen/syntiinlankeemus/tulva/muuttoliike -malli ennustaisi myös uusien variaatioiden ja lajien nopean muodostumisen. Tämä siksi, että kaikkien nykyisten maaeläin-variaatioiden on täytynyt periytyä verrattain vähäisestä määrästä eläimiä, jotka purkautuivat Nooan arkista vain noin 4500 vuotta sitten. Sitä vastoin Darwin ajatteli, että tämä prosessi veisi normaalisti valtavasti aikaa. Käykin ilmi, että juuri evolutionistien esittämä todiste heidän teoriansa puolesta tukee raamatullista mallia.

Biologit ovat tunnistaneet useita nopean sopeutumisen tapahtumia, mukaan lukien guppie kala Trinidadissa, liskot Bahamalla, päivänkakkarat British Columbia ‑saarilla ja kotihiiri Madeiralla.6 Toinen hyvä esimerkki on uusi moskiittojen ‘laji’, joka ilmaantui vain 100 vuodessa Lontoon maanalaiseen (the ‘Tube’). Nämä moskiitot eivät kykene risteytymään emopopulaation kanssa. Nopea muutos on ‘hämmästyttänyt’ evolutionistit, mutta sen tulisi ilahduttaa kreationisteja.7 Scientific American tunnustaa tämän verran.

Nykypäivänä jopa useimmat kreationistit tunnustavat, että testit laboratorioissa (kuten tutkimukset soluista, kasveista ja hedel­mä­kär­päsistä) ja tutki­mus­ken­tällä (kuten Grantin tutki­muksissa Galapagoksen peippojen nokan kokoluokista) ovat tukeneet mikro­evo­luutiota. [SA 80]

Ja miksi kreationistien tulisi kieltää tällaiset asiat? Kaikki tämä niin kutsuttu mikroevoluutio on osa luotua ja langennutta maailmaa, mutta sen ei ole koskaan havaittu lisäävän uutta geneettistä informaatiota. Itse asiassa havaitun kaltaiset muutokset ovat suunnaltaan vääränlaisia toimiakseen ajavana voimana evoluutiotarinan taustalla.8 Scientific American on pakotettu tekemään tolkuton väitös ‘perustavanlaatuisten’ muutoksien todisteista:

Luonnonvalinta ja muut mekanismitkuten kromosomiset muutokset, symbioosi, ja risteytyminenvoivat ajan saatossa ajaa merkittäviä muutoksia populaatioissa. [SA 80]

Jälleen, lisäävätkö nämä perus­ta­van­laa­tuiset muutokset informaatiota? Artikkelin kirjoittajat eivät tunnu näkevän yhdenkään populaation menettävän informaatiota ja sopeutuvan jo sisältämänsä informaation rajoihin. Sen sijaan ‘limasta sinuksi’ ‑evoluutio edellyttää jaksottaista geneettisen informaation massiivista lisääntymistä, joka on ennennäkemätöntä ei ainoastaan kyseessä olevalle populaatiolle vaan koko biosfäärille.

Olkiukko 1: Luonnonvalinta ei voi selittää lajiutumista

Scientific American tarttuu samaan olkiukko-argumenttiin kuin PBS ja ei huomaa, että kreationistit hyväksyvät uusien lajien ilmaan­tu­misen luotujen lajien/baraminien sisällä. Kreationistit tunnustavat sen, että lisään­ty­mis­eris­tyminen voi johtua informaation menettämisestä (kts. teksti yllä).

11. Luonnonvalinta saattaa selittää mikroevoluution, mutta se ei voi selittää uusien lajien ja korkeampien luokkien alkuperää.

Evoluutiobiologit ovat kirjoittaneet mittavasti siitä, kuinka luonnonvalinta voisi tuottaa uusia lajeja. Esimerkiksi Harvardin yliopiston Ernst Meyerin kehittämässä allopatriaksi kutsutussa mallissa todetaan, että mikäli organismien populaatio tulisi eristetyksi muusta lajistaan geologisten esteiden kautta, siihen saattaisivat kohdistua erilaiset valikoivat paineet. Muutokset kasaantuisivat eristyneessä populaatiossa. Mikäli nuo muutokset muodostuisivat niin merkittäviksi, että eriytynyt ryhmä ei joko kykenisi tai rutiininomaisesti ei risteytyisi alkuperäisen kannan kanssa, silloin eriytynyt ryhmä olisi lisääntymiseltään eristäytynyt ja matkalla uudeksi lajiksi muodostumista. [SA 82]

Todellakin kreationistit huomauttavat, että Mayerin allopatrinen malli selittäisi eri ihmisryhmien (rotujen) alkuperän Baabelissa tapahtuneen kielten sekoittamisen jälkeen. Tämä aiheutti pienten ihmispopulaatioiden hajaantumisen ympäri maapallon.9 Modernit ihmisryhmät eivät tietenkään ole lisääntymiseltään eriytyneitä, vaan ovat edelleen osa samaa biologista lajia.

Kreationistit huomauttavat myös, että arkin maihinlaskupaikan vuoristollinen topografia olisi optimaalinen lähtökohta maantieteelliselle eriytymiselle. Tämä mahdollistaisi tulvan jälkeisen maalla liikkuvien selkärankaisten luotujen lajien (verrattain vähäinen määrä ~8000) mittavan diversifikaation, hajauttamalla näin alkuperäisen informaatiorikkaan geenipohjan.

Huomioi, että lisääntymistä estävä eriytyminen on informaationallisesti negatiivinen muutos jopa hyödyllisissä tapauksissa, koska se estää geneettisen informaation vaihdon populaatioiden välillä.

Evolutionistit kehuskelevat, että luonnonvalinta on parhaiten tutkittu evoluution mekanismi, mutta nämä tutkimukset osoittavat, että sillä ei ole mitään tekemistä monimutkaisempien eliömuotojen evoluution kanssa! Ainut, mitä havaitsemme sen tekevän, on informaation poistaminen, ei sen lisääminen. Scientific American ehdottaa, että on olemassa muita mahdollisia mekanismeja evoluution selittämiseksi, mutta nekään eivät kestä lähempää tutkiskelua.

Luonnonvalinta on evoluution mekanismeista parhaiten tutkittu, mutta biologit ovat avoimia myös muille vaihto­ehdoille. Biologit arvioivat alinomaa epätavallisten geneettisten mekanismien potentiaalia lajiutumisen tai monimutkaisten ominaisuuksien aiheuttajana organismeissa. Amherstissa sijaitsevan Massachusetsin yliopiston Lynn Margulis ja muut ovat vakuuttavasti esittäneet, että jotkin soluorganellit, kuten energiaa kehittävä mitokondrio, kehittyivät muinaisten organismien symbioottisen yhdistymisen kautta. [SA 82]

Endosymbioositeoriassa on monia ongelmia, kuten todisteiden puute siitä, että prokaryootit kykenisivät ahmaisemaan toisen solun ja pitämään sen hengissä, sekä suuret erot mitokondrion ja prokaryoottien geenien välillä.10 Scientific American myöntää, että se on avoin mille tahansa muulle mekanismille luonnon selittämiseksi—kunhan se poissulkee Jumalan!

Täten tiede on avoin mah­dolli­uudelle, että evoluutio on seurausta luonnonvalinnan ulkopuolisista voimista. Silti noiden voimien tulee olla luonnollisia; niitä ei voida yhdistää mystisen luovan älykkyyden toimiin, jonka olemassaolo on tieteellisin termein todistamaton. [SA 82]

Me olemme jo lainanneet rehelli­sempiä tunnustuksia evolutionistien, kuten Lewontin ja Todd, toimesta koskien heidän a priori Suunnittelijan hylkäämistä jo ennen todis­tu­sai­neis­ton tutkimista. Silti kehitysopillinen yleiseen jakeluun suunnattu propaganda esittää hellittämättä, että evoluutio on hyväksytty puhtaasti tieteellisin perustein.

Olkiukko 2: Evolutionistit ovat nähneet lajien kehittyvän

Scientific American pyrkii tekemään heinää tällä olkiukolla omistaen kaksi osuutta todistaakseen luon­non­valin­nan ja lajiutumisen tapahtumisen. Asioihin perehtyneet kreationistit eivät opeta näiden biologisten prosessien vastaisesti—vaikka jotkin ‘päivän ikä’ ‑kannattajat [henkilöt, jotka uskovat 1. Mooseksen kirjan luomispäivien olleen pitkiä ajanjaksoja eivätkä normaaleita 24 tunnin päiviä], kuten Hugh Ross, tekevätkin niin.11

12. Kukaan ei ole koskaan nähnyt uusien lajien kehittyvän.

Lajiutuminen on luultavasti verrattain harvinaista ja monissa tapauksissa saattaa viedä vuosisatoja. [SA 82]

Se saattaa viedä vuosisatoja, mutta sen ei tarvitse. Itse asiassa lajiutuminen saattaa tapahtua paljon nopeammin kuin mitä suurin osa evolutionisteista (ja ‘päivän ikä’ ‑kannattajista’) käsittääkään. Raamatun luo­mi­nen/syntiin­lan­kee­mus/tulva/muuttoliike -mallia tukevat kreationistit odottaisivat sen kaltaista nopeaa ei-evoluutiopohjaista lajiutumista tapahtuvan, kuten jo aikaisemmin huomautimme.

Lisäksi uuden lajin tunnistaminen sen kehitys­vaiheessa voi olla hankalaa, koska biologit ovat toisinaan eri mieltä siitä, kuinka laji voitaisiin parhaiten määritellä. Laajimmalti käytetty määritelmä, Mayerin biologinen lajikonsepti, tunnistaa lajin erillisenä lisään­tymi­seltään isoloituneiden populaatioiden yhdyskuntana. Tämä on organismien ryhmä, joka ei joko kykene tai jostain muusta syystä ei risteydy oman yhdyskuntansa ulkopuolella. Käytännössä tätä mallia voi olla vaikea soveltaa etäisyyksien tai maaston eristämiin organismeihin tai kasveihin (ja fossiilit eivät tietenkään risteydy). Tästä syystä biologit käyttävät yleisesti organismien fyysisiä ja käyttäytymistä leimaavia ominaispiirteitä vihjeinä niiden lajijäsenistöistä. [SA 82]

Olemme samaa mieltä. On tärkeää huomioida kyseinen hankaluus ‘lajien’ määrittelemisessä aina, kun evolutionisti väittää, että kreationisteilla ei ole yhdenmukaista määritelmää ‘luodulle lajille’ (, joka meiltä kuitenkin löytyy, ks. yllä). Olemme myös samaa mieltä Scientific Americanin kanssa koskien viimeaikaisia keinoteikoista lajiutumista koskevia kokeita:

Tästä huolimatta tieteellinen kirjallisuus sisältää raportteja ilmeisistä lajiutumis­tapah­tumista kasveissa, hyönteisissä ja madoissa. Suurim­massa osassa näistä kokeista tutkijat alistivat organismit erityyp­pisiin valintoihin anatomisten ero­avai­suuksien, parittelu­käyttäy­tymisen, ympäristö­prefe­renssien ja muiden ominai­suuksien osalta. Tutkijat huomasivat, että organismit olivat muodos­taneet sellaisia organismien populaatioita, jotka eivät risteytyneet ulkopuolisten kanssa. Esimerkiksi William R. Rice New Mexicon yliopistosta ja George W. Salt Californian yliopistosta Salt:ssa osoittivat, että mikäli he lajittelivat ryhmän hedelmä­kärpäsiä niiden tietynlaisten ympä­ris­tö­preferenssien mukaan ja risteyttivät noita kärpäsiä erillään yli 35 sukupolven ajan, niin tuloksena olleet kärpäset kieltäytyivät risteytymästä toisesta aivan erilaisesta ympäristöstä lähtoisin olevien kanssa. [SA 82–83]

Mikään edellä mainitusta ei ole uutta asioihin perehtyneelle kreationistille. Jälleen kerran kuvioihin ei ole tullut mitään uutta informaatiota, vaan on tapahtunut ainoastaan jo olemassa olleen informaation lajittelua ja häviämistä.

Ekologia evoluution todisteena

Väittäessään, että luonnonvalinta on parhaiten tutkittu evoluution mekanismeista, täytyy evolutionistien selittää myös luonnonvalinnan taustalla vaikuttavat todelliset prosessit. Heidän keskustelunsa ekologiasta on hyvin mielen­kiin­toista (ja todenmukaista), mutta se ei kerro meille mitään GTE:stä [GTE=General Theory of Evolution].

Terveiden metsäekosysteemien sisällä muuttuvat populaatiot

Esimerkiksi PBS 3 omisti kokonaisen osion sen osoittamiseen, kuinka terve metsän ekosysteemi sisältää ruokaketjun yläpäässä mittavan määrän lihansyöjiä, jotka voivat osaltaan aiheuttaa rajuja muutoksia metsän populaatioissa. 4,5 kg:n kasvissyöjien ruokkiminen vaatii 45 kg kasveja ja 0,45 kg:n lihansyöjien ruokkiminen vaatii 4,5 kg kasvissyöjiä. Näin ollen lihansyöjien olemassaolo ilmaisee niitä tukevien eläimien ja kasvien terveyden. Myöhemmin kyseisessä ohjelmassa Wildlife Conservation Societyn biologi Alan Rabinowitz väittää, että tämä terve metsä osoittaa ‘evoluution jatkumisen ympärillämme’, mutta viittaa tällä ainoastaan yhden lajin korvau­tu­miseen toisella. Jo olemassa olevan lajin korvautumisella toisella jo olemassa olevalla lajilla ei tietenkään ole mitään tekemistä uusien uutta informaatiota sisältävien lajien alkuperän kanssa. Jälleen kerran ‘evoluutio’ on sisällyksetön ‘takertuu kaikkeen’ ‑termi, mitkä tahansa muutokset populaatioiden määrässä heitetään ymmärtämättömän katselijan eteen todisteena ‘limasta sinuksi’ ‑teorialle.

Perustajan vaikutus

Sitten PBS siirtyy eristyneisiin elinalueisiin ja ‘perustajan vaikutukseen’. Tässä on kyse siitä, että yksittäinen pari tai raskaana oleva naaras asuttaa uuden alueen ja kantaa mukanaan vain osaa geenipoolista. Tästä syystä sen jälkeläiset kantavat sisällään vain pientä osaa alkuperäisestä geenipoolista, joten uusi populaatio voi olla hyvin erilainen suhteessa vanhaan. Tämäkään ei suo mitään lohtua tai tukea evoluution aatteelle, koska uusi populaatio sisältää kokonaisuudessaan vähemmän informaatiota kuin vanha.

Invaasio—tuuhea tyräkki

Toinen ekologinen teema on biologiset tunkeutujat. Kyseessä on kaikkien ihmisten ruokkimisessa ja taloudellisen edun tavoittelussa karjaan ja maanviljelyyn tukeutuvien maiden kirous. Tunkeutujat ovat usein liikkuvampia ja sopeutuvampia kuin natiivit lajit ja voittavat näin kilvoittelun natiivien lajien kanssa. Moderni teknologia on merkittävissä määrin kasvattanut vihamielisten tunkeutumisten määrää, kun eläimet kulkeutuvat laivoissa ja lentokoneiden laskutelineissä ympäri maailman, joskin joitakin lajeja on levitetty myös tietoisesti. Fordman yliopiston paleontologi David Burney tutki, mitä tapahtui Hawaijilla, kun polynesialaiset ja sitten eurooppalaiset toivat mukanaan uusia lajeja. Hän väittää:

Evoluutio on nyt siirtynyt uuteen tilaan. Jotakin aivan uutta on tapahtumassa ja se koskee sitä, mitä ihmiset aiheuttavat evolutionistiselle prosessille. [PBS 3]

Huoh.. tässä on jälleen kyse yhdestä esimerkistä miten yksi laji korvautuu toisella eikä sillä ole jälleen mitään tekemistä sen osoittamisen kanssa, kuinka partikkelit olisivat voineet muuttua ihmisiksi.

Uudisasukkaat toivat aikoinaan Venäjältä mukanaan rikkaruohon Pohjois-Dakotaan. Rikkaruoho oli nimeltään tuuhea tyräkki ja ‘se uhkaa tappaa kaikki natiivit ruoholajit’. Karjatilalainen väitti PBS:n ohjelmassa, että ‘se on maalle syöpä… se tekee maasta totaalisesti hyödyttömän’. Itseasiassa ensimmäinen väitös on liioittelua ja toisessa on kysymys näkökannasta—lammas- ja vuohifarmareilla ei olisi mitään ongelmia.

Karjatilalainen sanoi, että vastamyrkyt ovat erittäin kalliita, jolloin selostaja kysyi:

… mitä jää jäljelle? … ratkaisu saattaa olla toinen tunkeutuja, joka löydettiin, kun tiedemiehet keksivät, mikä piti tuuhean tyräkin aisoissa sen kotimaassa Venäjällä. Se on kirppukuoriainentapaus jossa evolutionistiseen tuleen vastataan tulella. [PBS 3]

Kanistereittain kirppukuoriaisia tiputetaan lentokoneista, sitten juontaja sanoo:

Joten nyt me olemme mukana kilpajuoksussajosta suurin osa meistä ei ole edes tietoinen, oppiaksemme mahdollisimman paljon evoluutiosta ennen kuin se on liian myöhäistä. [PBS 3]

Mitä? Jo olemassa olevien tuuhean tyräkin vihollisten käyttäminen niitä vastaan edellyttää ‘evoluutiota’? Tämän täytyy olla kyseisen sanan sisällöttömän luonteen aallonpohja, jopa PBS sarjan aneemisten standardien mukaan. Viljelijät ovat käyttäneet tämän kaltaisia maalaisjärjellä pääteltäviä biologisia kontrollikeinoja jo vuosisatoja, paljon ennen Darwinia. Yksi mielenkiintoisista biologisen kontrolloijan hyödyntämisen tapauksista oli Australian kaktustunkeutujan prickly pearin peittoaminen Cactoblastis ‑organismin käytön kautta. Tiedemies John Mann, joka tämän kautta omalla toiminnallaan pelasti Australian ekologiselta ja ekonomiselta romahdukselta, palkittiin runsaskätisesti kyseisestä saavutuksesta erilaisin tunnustuksin ja kunniamaininnoin. Mann oli vakauksellinen raamatullinen kreationisti, jota haastateltiin Creation ‑lehdessä ennen hänen kuolemaansa.12

Symbioosi

PBS 3 käsittelee myös Brasilian lehden­leik­kaaja [leaf-cutter] muurahaisia. Ne muodostavat 8 miljoonaa hyönteistä sisältäviä yhdyskuntia, leikkaavat lehtiä paloiksi ja kuljettavat ne pesäänsä, mutta eivät syö niitä. Sen sijaan toiset lehden­leikkaaja muurahaisista tekevät niistä peitteen ja käyttävät tätä peitettä sieni-’puutarhan’ kasvat­ta­miseen. Nämä sienet toimivat nuorten lehden­leikkaajien ravintona, joiden selviytyminen on riippuvainen kyseisistä sienistä. Sienet taas ovat riippuvaisia muurahaisten toimit­ta­masta peitteestä.

Tässä peitepuutarhassa esiintyy kuitenkin ‘rikkaruoho’: tuhoisa home, joka ehkäisee pahasti sienien kasvua. Taistellakseen kyseistä hometta vastaan omaavat jotkin muurahaisista valkoisen vahamaisen kalvon, jonka tiedetään nykyisin olevan monimutkainen antibiootteja muodostava bakteerien matto, jotka tappavat tämän homeen.

Oletettavasti tässä vaiheessa ohjelmaa sen tuottajat toivovat katselijoiden olevan jo niin evoluutiokäsityksen iskostamia, että heidän ei edes tarvitse yrittää tuottaa mitään todistusaineistoa sen puolesta. Sitkeimmille evolutionisteille mikä tahansa ilmiö voidaan esittää ‘todisteena’ evoluutiosta. Tässä tapauksessa he eivät vaivaudu selittämään, kuinka senkaltainen monimutkainen symbioosi olisi voinut kehittyä, vaan yksin­kertai­sesti väittävät, että kyseinen bakteeri ja home ovat seurausta 50 miljoonaa vuotta kestäneestä kilpavarustelusta.

Saalis-saalistaja, evoluutiota ajava voima?

Puhuessaan luonnonvalinnasta ja lajiutumisesta evolutionistit tahtovat painottaa näitä biologisia muutoksia ajavia verenvuodatuksia ja väkivaltaa. He näkevät ‘luonnon hampaat ja kynnet punaisena’, mitä kuvausta käytetään myös erittäin pitkässä ja mieleenpainuvassa fraasissa 1850-luvun Alfred Lord Tennysonin (1809–1892) runossa In Memoriam, A.H.H. Väittelyissä he mielellään esittävät tämän näkemyksen ‘tyrmäys’‑todis­teena kristittyjä vastaan uskoen, että tämä seikka todistaisi vääräksi mahdollisuuden hyvätahtoisesta, viisaasta Luojasta—seuraten näiltäosin Darwinin näkemyksiä. Tosiasia, että Tennysonin runo edelsi Darwinin Originia, antaa ymmärtää, että Darwinin aikaiset filosofiset näkemykset vaikuttivat häneen suuresti.

Mutta tämä evolutionistien näkemys jättää huomiotta merkittävän tapahtuman raamatullisessa historiassa—Adamin synnin ja sitä seuranneen Jumalan asettaman kirouksen, joka kohdistui koko luomakuntaan, kuten tulen myöhemmin selittämään. Ikävä kyllä monet ‘älykkään suunnittelijan -liikkeessä’ kieltäytyvät vetoamasta Raamattuun, joka tarjoaa ainoan vakuuttavan vastauksen tähän kysymykseen, täten he kompastuvat kyseiseen argumenttiin.13 Joten lähemmin tarkasteltuna saalis-saalistaja -paradigma toimii todistuksena Raamatun ilmoituksen tarkkuudesta eikä tarjoa mitään lisäarvoa yleisen evoluutioteorian [GTE] perimmäisen ongelman ratkaisemiseen ‘mistä uusi geneettinen informaatio tulee?’

PBS Evolution ‑sarjan 4. jakso pyrkii osoittamaan, pohjautuen suurimmaksi osin ateistisen sosiobiologi Edward O. Wilsonin mittaviin haastatteluihin, että nämä väkivaltaiset biologiset voimat, ennemminkin kuin ympäristölliset tekijät, ohjaavat voimakkaimmin evoluutiota. PBS 4:n otsikko ‘Evolutionistinen aseiden kilpavarustelu!’ kuvaa saalistajan ja saaliin välistä kamppailua. Kun saalis kehittää parempia puo­lus­tus­me­ka­nis­meja, täytyy hyökkääjän kehittää parempia mekanismeja selviytyäkseen ja päinvastoin. Tietenkään evoluutiobiologien mielestä tämän taustalla ei ole mitään suunnitelmaa: ainoastaan, että selviytynyt saalis sisältää sattumanvaraisia kopiointivirheitä geeneissään, jotka johtavat vahvaan puolustukseen ja jotka ne sitten siirtävät geeneissä jälkeläisilleen. Näiden parantuneiden puolustusmekanismien kohtaamana vain ne saalistajat, joilla sattuu olemaan tehokkaampaan hyökkäystehoon johtavia mutaatioita, kykenevät kukistamaan saaliin, kun taas muut kuolevat nälkään ja epäonnistuvat näin siirtämään geenejään eteenpäin.

Mutta kuten selitimme jo aikaisemmin, todellinen evoluutio vaatii muutoksia, jotka lisäävät geneettistä infor­maatiota, kun taas informaatiota lisäämättömät muutokset ovat osa kreationistista mallia. Yksikään 4. jakson esittämistä esimerkeistä ei todista, että informaatio olisi lisääntynyt, joten kyseiset esimerkit eivät tuota mitään todisteita evoluution puolesta tai luomista vastaan.

Myrkyllinen vesilisko

PBS kuljettaa ohjelman katselijat Oregoniin, jossa tapahtui retkeilijöiden mystisiä kuolemia. Asiaa tutkittaessa selvisi, että kuolemien aiheuttajana oli ollut kahvipannuun eksyneet ja siellä kiehuneet myrkylliset vesiliskot. Nämä kova-ihoiset vesiliskot (Taricha granulosa) erittävät niin tappavaa myrkkyä ihohuokosistaan, että jo nuppineulan kokoinen määrä riittää tappamaan aikuisen ihmisen. Ne ovat maailman myrkyllisimmät sala­man­terit. Nyt tiedemiehet tutkivat, miksi tämän vesiliskon myrkyn tulisi olla niin tappava.

He päättelivät, että saalistaja ajoi tätä ’evoluutiota’, ja huomasivat, että yleinen sukkanauhakäärme (Thamnophis sirtalis) oli tämän vesiliskon ainut saalistaja. Suurin osa käärmeistä kuolisi kyseisen vesiliskon myrkystä, mutta yleinen sukka­nauha­käärme menettää vain lihas­kon­trol­linsa muutamaksi tunniksi. Tällä voi tietysti itsessään olla vakavia seurauksia ko. käärmeelle. Vesiliskot ajoivat myöskin käärmeiden ’evoluutiota’—niilläkin oli vaihtelevia resistansseja vesiliskojen myrkylle.

Ovatko nämä johtopäätökset oikeita? Kyllä, on luultavasti totta, että muutokset saalistajassa ja saaliissa toimivat toistensa muutoksien katalyytteinä ja että ne ovat seurausta mutaatioista ja luonnon valinnasta. Vaikkakin se, että kreationistit hyväksyvät mutaatiot ja valinnan, saattaa olla yllätys asiaan perehty­mättö­mälle anti-kreationistille, sen ei tulisi olla yllätys kenellekään, joka ymmärtää raamatullisen luo­mis/syntiin­lan­kee­mus ‑mallin. (Ks. Mikä on kreationistien Raamattuun pohjautuva malli yllä).

Onko tämä siis todiste ‘partikkelista ihmiseksi’ ‑evoluutiosta? Ei ollenkaan. Ei ole mitään todisteita, että nämä muutokset lisäävät geneettistä informaatiota. Itseasiassa asian laita näyttäisi olevan päinvastainen.

Käärmeet, joilla on vahvempi resistanssi liskojen myrkylle, joutuvat maksamaan siitä—ne liikkuvat hitaammin. Koska PBS ei tarjonnut mitään selitystä myrkyn toiminnalle, on kohtuullista ehdottaa mahdollista skenaariota tämän ilmiön selit­tä­miseksi raamatullisen ajatus­mallin pohjalta (evolutionistien puolelta olisi tekopyhää vastustaa tätä, koska hekin yleisesti esittävät hypoteettisia ‘juuri‑niin’ ‑tari­noita selittääkseen asioita, joita eivät voi nähdä).

Otaksutaan, että normaalisti vesiliskon myrkky reagoi tietyn hermovälittäjän kanssa uhrin elimistössä tuottaakseen jotakin, joka pysäyttää kaikki hermoimpulssit ja johtaa näin kuolemaan. Mikäli käärmeellä olisi mutaatio, joka vähentäisi tämän hermovälittäjän tuotantoa, niin silloin vesiliskon myrkyllä olisi vähemmän kohteita, joihin vaikuttaa. Toinen mahdollisuus on mutaatio käär­meessä, joka muuttaa hermo­välittäjän yksi­tyis­koh­tais­ta rakennetta siten, että sen muoto ei enää sopisi proteiiniin. Kummin tahansa, liskon myrkyn vaikutus olisi pienempi. Mutta samaan aikaan kumpi tahansa edellä mainituista mutaa­ti­oista hidastaisi hermoimpulsseja tehden käärmeen liikkeistä hitaampia.

Näin ollen kumpikin edellä mainituista tapauksista olisi käärmeessä informaationallisesti menetys, joka vain sattuisi johtamaan etuun tässä tapauksessa. Kyseessä ei suinkaan ole ainut esimerkki. Parhaiten tunnettu on yleinen verisairaus sirppisoluanemia, jossa mutaatio aiheuttaa kantajallaan vääränmallisen hemoglobiinin muodostumisen ja ehkäisee näin hapen kuljettamista. Ihmiset, jotka kantavat kahta kopiota sirppi­solu­geenistä (homozygoottinen), kehittävät yleisesti kuolettavan anemian. Tämä vääristynyt hemoglobiini torjuu myös malarialoista (Plasmodium). Niinpä ihmiset, jotka ovat heterozygoottisia (omaavat sekä normaalin että normaalista poikkeavan geenin), omaavat tietyn edun alueilla, joissa malaria on yleistä, vaikkakin puolet heidän hemoglobiinistaan on tehottomampaa hapen kuljet­ta­mi­sessa. Toinen esimerkki on siivettömät kovakuoriaiset, jotka selviytyvät tuulisilla saarilla, koska ne eivät lennä eivätkä voimakkaat tuulet täten puhalla niitä mereen.14

Kuten vesiliskon tapauksessa voi lisääntynyt myrkyn eritys tapahtua ilman mitään uutta informaatiota. Yksi mahdollisuus on informaatiota hävittävä mutaatio, joka tekee tehottomaksi myrkyn tuotantoa kontrolloivan geenin. Tällöin myrkystä tulisi ylituotantoa, joka olisi käärmeitä vastaan puolustautuessa etu mutta muutoin tuhlaavaista resurssien käyttöä.

On olemassa muitakin vertailu­elp­oisia esimerkkejä, esim. eräs tapa, jolla Staphy­lo­coc­cus ‑bakteeri tulee vastus­tus­kykyi­seksi penisiliinille mutaation kautta. Mutaatio estää penisillinaasin ‑tuotantoa kontrolloivan geenin eli penisilliiniä tuhoavan entsyymin toiminnan. Kun sillä on tämä mutaatio, bakteeri ylituottaa kyseistä entsyymiä, joka tarkoittaa, että se on vastustuskykyinen suurille määrille penisiliiniä. Mutta villissä luonnossa tämä mutanttibakteeri on heikompikuntoinen, koska se haaskaa resursseja muodostaessaan tarpeetonta penisillinaasia.

Toinen esimerkki on nautakarja nimeltään Belgian Sininen. Kyseessä on lihankasvattajien kannalta hyvin arvokas rotu, koska sillä on 20–30% enemmän lihaksia kuin keski­verto­karjalla, sen lihan rasvapitoisuus on pienempi ja sen liha on mureaa. Normaalisti lihaskasvua kontrolloi ryhmä proteiineja (kuten myostatin). Kuitenkin Belgian Sinisellä on mutaatio, joka deaktivoi myostatin ‑geenin, joten lihakset kasvavat kon­trolloi­matto­masti ja erittäin suuriksi. Tällä mutaatiolla on hintansa, se heikentää hedel­mälli­syyttä.15 Toinen saman geenin mutaatio on vastuussa myös erittäin lihaksikkaasta Piedmontese -naudasta. Geneetikot ovat kasvattaneet lihaksikkaita hiiriä samalla periaatteella.

Kaikissa näissä tapauksissa mutaatio aiheuttaa informaation menetyksen, vaikka sen tuloksia saatetaankin pitää ‘hyödyllisenä’. Täten sen suunta on päinvastainen kuin mitä vaaditaan ‘partikkelista ihmiseksi’ ‑evoluutiossa, joka vaatii uuden informaation muodostumista.

Loiko jumala lihansyöjät?

Raamatun mukaan ihmisten ja eläimien alkuperäinen ruokavalio koostui kasveista (1 Moos. 1:29–30). Kuinka kreationistit sitten selittävät nykypäivän lihansyöjät? PBS Evolution ‑sarjan 4. jakso näytti useita esimerkkejä, joissa eläimet tappoivat toisia eläimiä. Se taas ei tunnu sopivan ‘sangen hyvään’ luomakuntaan (1 Moos. 1:31). Raamatun mukaan kuolema tuli luomakuntaan Adamin synnin seurauksena (1 Moos. 2:171 Moos. 3:17–19Room. 5:121 Kor. 15:21–22). Vaikka nämä jakeet viittaavatkin erityisesti ihmisen kuole­maan, 1 Moos. 3 on selkeä kuvaus siitä, että Adamin synnillä oli ikäviä ja kattavampia vaikutuksia, koska Adam oli luomakunnan federatiivinen pää. Uskonpuhdistaja John Calvin kommentoi koskien 1 Moos. 3:19:sta:

Siitä syystä me voimme tietää, että mitä tahansa epäterveellisiä asioita saattaakin muodostua, ne eivät ole luonnollisia maan hedelmiä, vaan synnin seu­rauk­sena tullutta rappeutumista.16

Tätä tukee Paavalin opetus Roomalaiskirjeen 8:20–22 (Room. 8:20–22). Siinä kerrotaan, että Jumala alisti koko luomakunnan katoavaisuuden alle, ja monet kommentaattorit uskovat, että Paavali viittasi 1 Moos. 3:een. Lisätukea ajatukselle tulee siitä tosiasiasta, että uudistetussa luomakunnassa ei tule olemaan lihansyöjiä (Jes. 65:25).

Raamattu ei selitä yksityiskohtaisesti kuinka lihansyönti sai alkunsa, mutta koska luominen päättyi 6. päivän jälkeen (1 Moos. 2:1–3), ei ole mahdollista, että Jumala olisi luonut uusia lihansyöjäeläimiä. Sen sijaan kreationisteilla on yleisesti ottaen kolme eri selitystä, vaikkakin nimenomainen selitys riippuu yksittäisestä tapauksesta.17

  1. Raamattu ei tunnu pitävän hyönteisiä elävinä samassa mielessä kuin ihmisiä ja selkärankaisia eläimiä. Heprean kielessä niihin ei koskaan viitata sanoin nefeš chajah (elävä sielu/eliö), toisin kuin viitatessa ihmisiin ja jopa kaloihin (1 Moos. 1:201 Moos. 2:7.)
  2. Ennen syntiinlankeemusta useita hyök­käys/puo­lus­tus­rakenteita olisi voitu hödyntää kasvis­syöjinä. Esimerkiksi jopa nykypäivänä jotkin vas­ta­syn­ty­neet hämähäkit käyttävät seittejään kerätäkseen siitepölyä ruuakseen.18 Tiedossa on myös tapaus, jossa leijona ei syönyt lihaa.19 Useilla myrkyilläkin on hyödyllisiä käyttötarkoituksia pieninä annoksina.20 Jopa PBS huomautti, että mikrobit ‘auttavat valmistelemaan immuuni­jär­jes­tel­mää’ ja että monet allergiat saattavat olla seurausta liian puhtaasta yhdyskunnasta.
  3. Jumala tiesi ennalta syntiin­lankeemuksen, joten Hän ohjelmoi eliöihin informaation, joka sisälsi hyökkäykseen ja puolustukseen vaadittavat suunnitellut ominaisuudet, joita ne tarvitsisivat kirotussa maailmassa. Tämä informaatio ‘kytkettiin päälle’ syntiin­lan­kee­muksessa.

Näyttää siltä, että myrkyllisen vesiliskon kohdalla #3 on paras selitys tappavan myrkyn molekyylirakenteelle ja ihon myrkkyrauhasille. Yleisesti ottaen uskon, että #3 on paras selitys rakenteille, jotka vaikuttavat erityisesti suunnitelluilta hyökkäykseen ja puolustukseen.

Patogeenien evoluutio

Mikäli evolutionistit toivovat löytävänsä todisteita nykypäivän evoluutiosta, on heillä täydellinen mahdollisuus siihen patogeeneillä. Vain muutamassa kuukaudessa bakteerit voivat käydä läpi sato­jatuhansia sukupolvia, jotka vastaavat selkärankaisten kohdalla ‘miljoonia vuosia’. Silti, huolimatta tästä sukupolvien nopeasta vaihdosta, nykypäivänä näkemämme bakteerit ovat pohjimmiltaan samoja kuin faaraoiden haudoista talteen korjatut, ja jopa samoja kuin miljoonia vuosia vanhoiksi ‘ajoitettujen’ suola­kris­al­leiden sisältä löydetyt.21

Hiv:n vastustuskyky lääkkeille

PBS1 väittää, että Darwin ei todellisuudessa nähnyt evoluutiota toiminnassa, mutta että nyt me näemme. Oletetusti HIV, AIDSin aiheuttaja, kehittää vastustuskyvyn eri lääkkeille nopeammin kuin mitä me pystymme kehittämään uusia lääkkeitä. Koska virus kykenee tuottamaan miljoonia kopioita päivittäin, se voi ‘kehittyä’ minuu­teis­sa/tun­neissa. Yksi tutkija sanoi, että tämä nopea muutos olisi ‘yllätys’, mikäli meillä ei olisi evoluution konseptia. PBS pyrki myös vetoamaan tunteisiin esittämällä AIDS-potilaat ‘evoluution uhreina’.

Ensinnäkin voimma havaita tässä esimerkissä yhdenmukaistamista—HIV:n tuottaman AIDSin otaksutaan osoittavan, että partikkelit voisivat muuttua ihmisiksi. Kyseessä on kuitenkin edelleen HIV—virus ei ole muuttunut joksikin muuksi.

Toiseksi PBS 4 teki selväksi, että tähän kytkeytyvä ilmiö bakteerien antibioottiresistanssista tuli lääkeyhteisölle yllätyksenä—tämä tarkoittaa, että kyseinen seikka ei ollut evoluution ennustama, paitsi itse tapahtuman jälkeen.

Kolmanneksi he epäonnistuvat osoittamaan, että kyseiseen ilmiöön liittyisi uutta informaatiota. Itse asiassa ohjelman seuraava osio esitti päinvastaista. Veronica Miller Goethe ‑yliopistosta Saksasta teki kokeita eväämällä kaikki virusvastaiset lääkitykset potilaalta. Ilman lääkkeitä muutamat alkuperäisistä (‘villeistä’) virustyypeistä, jotka olivat tartuttaneet potilaan, kykenivät kasvamaan helpommin. Paljastui, että ne päihittivät helposti mittavan määrän sairaalassa muodostuneita resistiivisiä muotoja. Hän sanoi, että tämä oli uhka, koska villit tyypit olivat myös vaarallisempia—ne olivat tehokkaampia kuin uudet kannat, jotka olivat selvinneet aiemmista lääkehoidoista. Villien tyyppien selkeä paremmuus tehokkuudessa ja lisääntymisessä viittaa siihen, että muut ‘kehittyneet’ kannat saavuttivat resistiivisyytensä jossain kohdassa tapahtuneen informaation menetyksen johdosta.

Tämän ei tulisi olla yllätys, koska sama pätee useisiin esimerkkeihin bakteerien anti­bioot­ti­resis­tanssissa. Esimerkiksi joillakin bakteereilla (kts. Myrkyllinen vesilisko yllä) on entsyymi, jolla on yleensä hyödyllinen tarkoitus, mutta se muuttaa myös antibiootin myrkyksi. Eli antibiootti ei itsessään ole vahingollinen, vaan sen kemiallinen sivutuote bakteerin metabolismista. Näin ollen mutaatio, joka invalidisoisi tämän entsyymin, tekisi antibiootista harmittoman. Tämä bakteeri on kuitenkin edelleen invalidisoitunut johtuen estyneestä entsyymistä, joten bakteeri olisi kykenemätön kilpailemaan villissä luonnossa ei-resistiivisten kantojen kanssa. Informaation menetys niin HIV:ssä kuin bakteereissa on muutoksena vastakkaista kuin evoluutiossa vaadittava kehitys.22

Tuberkuloosi ja antibioottiresistiivisyys

PBS kuvaa mikrobia ‘petoeläimeksi’ ihmisessä, vaikkakin ‘loinen’ olisi tarkempi kuvaus. Muumiot osoittavat, että tuberkuloosibasilli (TB) vaikutti egyptiläisiin 4000 vuotta sitten. Musta surma tappoi yhden kolmanneksen eurooppalaisista vuosina 1347–1351, ja vuosien 1918–1919 influens­sa­pan­demia surmasi 20 miljoonaa ihmistä—enemmän kuin juuri päättynyt 1. maailmansota.

Maailmansotien jälkeen antibiootteja pidettiin ‘maagisina luoteina’, ja jopa niin myöhään kuin vuonna 1969 esitettiin optimistisiä väitöksiä, joiden mukaan ‘tartuntataudit olivat menneisyyttä’. Tuolloin ei kuitenkaan osattu ennakoida vastustuskyvyn kehittymistä. Tämä osoittaa, että bakteerien omaama vastustuskyky oli tuskin evoluution ‘ennustus’ vaan pikemminkin ilmiö, jota he yrittävät selittää ‘tapahtuman jälkeen’ evoluution seurauksena. Kuten tulemme osoittamaan, edellä mainitussa tapauksessa ei ole mitään sellaista, joka tukisi ‘molekyylistä ihmiseksi’ -evoluutiota; ennemminkin oikein ymmärretty kreationismimalli sopii todistusaineistoon hyvin.

PBS 4 käsitteli uutta TB:n kantaa, joka oli noussut esiin ylikansoitetussa Venäjän vankila­jär­jes­tel­mässä. Siellä vangit ovat aliravittuja ja heillä on heikentyneet immuunijärjestelmät. Yksi vanki, ‘Sasha’ (Alexander), ei ollut syönyt kaikkia hänelle määrättyjä antibiootteja. Tämä tarkoitti, että muutamat bakteerit selviytyivät hänen elimistössään, koska niillä oli jonkinasteinen vastustuskyky antibiooteille ja ne lisääntyivät sitten, kun hoito loppui. Mutta itse ohjelma tekee selväksi, että vastustuskyky lääkitykselle oli jo ennalta olemassa, joten tässä ei ole kyse evoluutiosta vaan luonnonvalinnasta.

Nämä vastustuskykyiset bakteerit eivät ole rajoittuneet vankilan seinien sisälle, vaan ne ovat levinneet vankilan seinien ulkopuolelle vierailijoiden ja matkustuksen seurauksena. Yhdellä 19-vuotiaalla venäläisellä opiskelijalla, ‘Annalla’, on elimistössään kanta, joka on vastustuskykyinen viidelle eri antibiootille. Immunologit ennustavat, että TB voisi pian vaatia 2–3 miljoonaa henkeä vuosittain.

Mutta kuten olemme osoittaneet, ei ole todisteita siitä, että mikään antibiootin vastustuskyvyistä olisi seurausta kasvaneesta geneettisestä informaatiosta. Yllä mainitut esimerkit osoittavat, että informaatio oli jo olemassa, ja aikaisemmin osoitin jo, miten informaation menetys voisi johtaa vastustuskykyyn. Toisinaan bakteerit voivat siirtää geenejä toisilleen vaihtamalla plasmideja ja toisinaan nämä geenit johtavat vastustuskykyyn. Mutta nämä esimerkit eivät silti sisällä minkään uuden informaation muodostumista biosfäärissä.

Harmittomampien bakteerien evoluutio?

Paul Ewald Amherstin lukiosta väitti PBS 4:ssä, että ‘evoluutio’ ei välttämättä ole vain ongelma, vaan se voitaisiin myös valjastaa ‘kehittämään’ vähemmän vahingollisia bakteereita. Mikäli taudinaiheuttaja leviää lähikontaktissa ihmisten välillä, silloin sen edun mukaista ei ole tehdä ihmisistä niin sairaita, että he eivät voisi enää liikkua ympäristössään. Veden ja hyönteisten välityksellä leviävät taudinaiheuttajat tuppaavat taas tavallisesti olemaan tappavia.

Vuonna 1991 Etelä-Amerikan koleraepidemiassa miljoona ihmistä sai tartunnan ja 10 000 kuoli. Bakteeri (Vibrio cholerae) levisi saastuneen veden välityksellä, joten se ‘kehitti’ korkeapitoisen myrkyllisyyden. Ratkaisu oli vesien puhdistaminen, jolloin vain terveemmät ihmiset kykenivät levittämään taudin­aiheut­tajaa. Näin taudin­aiheut­taja ‘kehittyi’ lievemmäksi, ja useat tartunnan saaneet ihmiset eivät edes kehittäneet oireita.

Tässäkin on jälleen kyse luonnon valinnasta, mutta sen tuloksena Vibrio cholerae muuttui Vibrio choleraeksi! Ei ole mitään näyttöä siitä, että mitään uutta informaatiota olisi kehittynyt, vaan ennemminkin tapahtui jo olemassa olevan geneettisen informaation valikoitumista.

PBS 4 vertasi tätä ilmiötä kotikoirien jalostamiseen susista, mutta jälleen kyseinen esimerkki sisältää informaation menettämistä.

Taudinauheuttajat ja luominen

Jotkut miettivät, miten tauteja aiheuttavat bakteerit yms. sopivat raamatulliseen kehykseen, mikäli Jumala loi kaiken ‘hyväksi’. Tämän kehyksen sisällä kyse oli selkeästi syntiinlankeemuksen seurauksesta, mutta miten tämä saattoi tapahtua, mikäli Jumala oli lopettanut luomisen luomisviikon lopussa? Edellisessä osiossa mainittu ilmiö saattaa valaista asiaa. Se osoittaa selkeästi, että jopa jokin yleisesti tappavana tunnettu taudinaiheuttaja voi omata lievän muodon, joka ei aiheuta sairautta. Oletetusti jotain tämän kaltaista luotiin luomisviikon aikana—jopa nykypäivänä, Vibrio cholerae:lla on rooli suolapitoisissa vesi‑ ja jokiekosysteemissä, ja alkuperäisellä kannalla on saattanut olla sym­bioot­tinen rooli joidenkin ihmisten kanssa. Jopa sen myrkyllä on luultavasti hyödyllinen vaikutus pienissä määrin, kuten suurimmalla osalla muidenkin myrkkyjen. Myrkyllisyys muodostui syntiin­lankee­muksen jälkeen, kun eri vatiaatiot alkoivat luonnonvalinnan seurauksena muodostumaan myrkyllisemmiksi, saastuneiden vesialueiden yleistyessä. Tämä prosessi ei vaatisi mitään uutta informaatiota. Viimeaikaiset todisteet osoittavat, että kemiallisen liikevaikutuksen menetys—kyky liikkua vastauksena kemiallisten pitoisuuksien muutoksiin—kasvattaa merkittävässä määrin lapsiasteen hiirien koleramallin tarttuvuutta.23

Toinen tekijä on, että bakteeri itsessään ei kanna suolistoa hyökkäävän koleratoksiinin geeniä. Tätä koodaa lauhkea bakteriofagi nimeltä CTXφ, joka liittää itsensä bakteerin genomiin. Muita bakteereja, jotka ovat normaalisti ei-virulentteja, mutta jotka tulevat virulentteiksi toksiinien geenejä sisältävän faagin aiheuttaman infektion seurauksena, ovat ne, jotka aiheuttavat kurkkumätä, shigelloosin punatautia ja botulismia.

Toinen potentiaalinen esimerkki tarttuvuuden noususta informaation menetyksen kautta on mykoplasmat, pienimmät tunnetut itses­tään­kopioi­tuvat organismit (loisbakteeri, jolla ei ole soluseinämää ja alle 1000 geeniä ja joka voidaan löytää ihmisten hengitysteistä ja sukuelinten suonistoista). Geneettisen infor­maation menetys esim. amino­happojen synteesissä olisi voinut johtaa mykoplasmojen kasvaneeseen riippuvuuteen isännistään niiden hengis­sä­säily­misen kannalta.24 Joitakin vihjeitä virusten myönteisistä piirteistä ennen syntiinlankeemusta voidaan saada selville jopa niiden nykypäivänä sisältämistä toiminnoista. Virukset ovat elottomia olevaisia, jotka toimivat kuten siemenet ja itiöt ja jotka kuljettavat geenejä ihmisten ja kasvien keskuudessa. Ne auttavat myös pitämään maaperän hedelmällisenä, veden puhtaana ja säätelevät kaasuja ilmakehässä.25 Joten, jälleen kerran, jotkin evoluution väitetyistä todisteista tuottavat todisteita luo­mis/syntiin­lan­kee­mus -mallille.

Onko vastustuskyky kehittynyt?

PBS 4:ssä Stephen O’Brien Kansallisesta syöpäyhdistyksestä ihmetteli, miksi isot kissaeläimet ovat ‘kehittäneet’ vastustuskyvyn sairaudelle, joka on ihmiselle tappava. On olemassa Kissan immuni­teetti­puute­virus (FIV), jonka pitäisi tuottaa AIDSin kaltaisia oireita. Oletetusti tämä virus johti melkein kissojen esi-isien sukupuuttoon, mutta joillakin näistä esi-isistä oli virukselle vastus­tus­kykyisiä geenejä. Oletetusti FIV kehittyi sitten lievemmäksi.

Mielenkiintoisempi oli väite, jonka mukaan noin 10% ihmisissä on ‘mahtava mutaatio’, joka johtaa vastustuskykyyn HIV:tä vastaan. Kyseessä on tiettyjen immuunisolujen reseptoreiden menetys, joka estää näin HIV:tä telakoitumasta niihin. Jälleen, tämä muutos on päinvastainen kuin se, mitä vaadittaisiin partikkeleista ihmiseksi ‑evoluutiossa.

Mykoplasmoista isoihin kissoihin tai TB:stä myrkyllisiin vesiliskoihin ei ole pienintäkään todistetta, joka voisi selittää uuden geneettisen informaation evoluution, mutta havaitsemamme kaltaiset menetykset sopivat hienosti raamatulliseen luomismalliin.

Viitteet ja lisätietoja:

  1. P.R. Grant, Natural selection and Darwin’s finches (Luonnonvalinta ja Darwinin peippoja), Scientific American 265(4):60–65, Lokakuu 1991. Palaa tekstiin.
  2. Ks. englanniksi Carl Wieland, Darwin’s finches: Evidence supporting rapid post-Flood adaptation (Darwinin peippoja: todisteita nopeasta vedenpaisumuksesta), Creation 14(3):22–23, Kesäkuu–Elokuu 1992. Palaa tekstiin.
  3. F.L. Marsh, Variation and Fixity in Nature (Kiinteyttä ja vaihtelua luonnossa), Mountain View, CA, Pacific Press, 1976, s. 37. Palaa tekstiin.
  4. Wm. A. Dembski, Mere Creation: Science, Faith and Intelligent Design, Basic Types of Life (Pelkkä luominen: tiede, usko ja älykäs suunnittelu, elämän perustyypit), kirjoittaja S. Scherer, Downers Grove, IL, InterVarsity Press, 1998, s. 197. Palaa tekstiin.
  5. Donald Batten, Leikereitä ja valfiineja? Mitä seuraavaksi? Alku­pe­räis­jul­kai­su englanniksi: Creation 22(3):28–33, Kesäkuu–Elokuu 2000. Palaa tekstiin.
  6. David Catchpoole, Speedy species surprise (Yllättäen nopeasti lajia), Creation 23(2):15–17, 2001. Palaa tekstiin.
  7. Ks. englanniksi C. Wieland, Brisk biters (Reippaita puremaan), Creation 21(2):41, Maaliskuu–Toukokuu 1999. Palaa tekstiin.
  8. Ks. englanniksi C. Wieland, The evolution train’s a-comin’ (evoluutiojuna on tulossa, anteeksi menossa—väärään suuntaan), Creation 24(2):16–19, Maaliskuu–Toukokuu 2002. Palaa tekstiin.
  9. Ihmisten ’rotujen’ kysymys on käsitelty kattavammin Kysymyksiä ja Vastauksia Luomisestain luvussa 18, Kuinka kaikki erilaiset ‘rodut’ syntyivät (Nooan perheestä)?, kirjoittajat D. Batten, D. Catchpoole, J. Sarfati, ja C. Wieland. Palaa tekstiin.
  10. Ks. englanniksi D. Batten, Did cells acquire organelles such as mitochondria by gobbling up other cells? (Ovatko solut hankkineet organelleja, kuten mitokondrioita, syömällä muita soluja?), 6 heinäkuuta 2000. Palaa tekstiin.
  11. Ks.englanniksi: Ten major differences and similarities between Calendar-Day and Day-Age Creationists (Katso 10 suurta eroa ja yhtäläisyyttä kalenteripäivän ja päiväkauden kreationistien välillä), 9 helmikuuta 2001. Palaa tekstiin.
  12. Interview with creationist biological control expert, Dr John Mann, M.B.E. (Haastattelu kreationistisen biologisen valvonnan asiantuntijan kanssa), Creation 5(2):20–21, Lokakuu 1982. Palaa tekstiin.
  13. Ks. C. Wieland, CMI:n näkemykset Älykkään suunnittelun-liikkeestäAlku­pe­räis­jul­kai­su englanniksi: 30 Elokuuta 2002. Palaa tekstiin.
  14.  Ks. C. Wieland, Lentokyvyttömät kovakuoriaiset; Alku­pe­räis­jul­kai­su englanniksi: Creation 19(3):30, Joulukuu 1997. Palaa tekstiin.
  15. J. Travis, Muscle-bound cattle reveal meaty mutation, Science News 152(21):325, 22 Marraskuun 1997. Palaa tekstiin.
  16. J. Calvin, Genesis (Luominen), 1554, Edinburgh, UK, Banner of Truth, 1984, s. 180. Palaa tekstiin.
  17. Tätä aihetta käsitellään tarkemmin, Kysymyksiä ja Vastauksia Luomisestain luvussa 6, Kuinnka pahat asiat tapahtuivat, kirjoittajat D. Batten, D. Catchpoole, J. Sarfati ja C. Wieland. Palaa tekstiin.
  18. Ks. englanniksi Pollen-eating spiders (Siitepölyä syöviä hämähäkkejä), Creation 22(3):5–7, (Kesäkuu–Elokuu 2000); Nature Australia, Kesä 1999–2000: s. 5. Palaa tekstiin.
  19. D. Catchpoole, The lion that wouldn’t eat meat (Leijona, joka ei suostunut syömään lihaa), Creation 22(2):22–23, Maaliskuu–Toukokuu 2000. Palaa tekstiin.
  20. Ks. englanniksi J. Bergman, Understanding poisons from a creationist perspective (Myrkkyjen ymmärtäminen kreationistisesta näkökulmasta), Journal of Creation 11(3):353–360, 1997. Palaa tekstiin.
  21. D. Batten, Frankenstein foods? (Frankensteinin ruokia?), Creation 24(4):10–13, Syyskuu–Marraskuu 2002. Palaa tekstiin.
  22. Lisätietoja bakteerien ja virusten vastustuskyvystä lääkkeille ks. englanniksi;
    C. Wieland, Superbugs not super after all (Superbugs eivät loppujen lopuksi olekaan ’super’), Creation 20(1):10–13, Joulukuu 1997–Helmikuu 1998; C. Wieland, Has AIDS evolved? (Onko AIDS kehittynyt?), Creation 12(3):29–32, Kesäkuu–Elokuu 1990; J. Sarfati, Anthrax and antibiotics: Is evolution relevant? (Pernarutto ja antibiootit: Onko evoluutiolla merkitystä?), 15 marraskuuta 2001, päivitetty 8 huhtikuuta 2005. Palaa tekstiin.
  23. D.S. Merrell et al., Host-induced epidemic spread of the cholera bacterium (Isännän aiheuttama kolerabakteerin leviäminen), Nature 417(6889):642–644, 6 Kesäkuun 2002. Palaa tekstiin.
  24. T. C. Wood, Genome decay in the Mycoplasmas (Genomin hajoaminen mykoplasmoissa), Institute for Creation Research 340, Lokakuu 2001; 
    C. Wieland, Diseases on the Ark (Answering the critics) (Sairaudet Arkissa (Vastaamalla Kriitikoille)), Journal of Creation 8(1):16–18, 1994, selittää tärkeitä asiaan liittyviä käsitteitä. Palaa tekstiin.
  25. J. Bergman, Did God make pathogenic viruses? (Loiko Jumala patogeenisiä viruksia?) Journal of Creation 13(1):115–125, 1999. Palaa tekstiin.

HUOM. koskien lainauksia: Lainaukset koskien Scientific Americanin John Rennien artikkelia tullaan merkitsemään ‘SA’, seurattuna sivunumerolla. Lainaukset ja muut kommentit koskien PBS-TV:n ‘Evolution’ ‑sarjaa tullaan merkitsemään ‘PBS’ seurattuna jaksonumerolla; esim. ‘PBS 6’ viittaa sarjan kuudenteen jaksoon. Palaa tekstiin.